Viime päivien sumuinen sää on tehnyt maiseman erityisen kauniiksi ja olon levolliseksi. Kiireet ovat vihdoinkin väistyneet ja on ollut aikaa istahtaa sohvannurkkaan haaveilemaan uudesta keväästä, puutarhassa kasvavista agaveista, palmuista, oman maan juureksista, herkuista ja
Pönttöuuneissa ritisee kotoisasti tuli ja uudet ideat tuulettavat mukavasti ajatuksia. Tulevan vuoden puutarhatrendit saavat ajatukset laukkaamaan ja uudet ideat pulpahtelemaan. Näihin puutarhan tuleviin trendeihin voit perehtyä lisää Versoilevan uusimmasta artikkelista: Puutarhatrendejä 2019. Itseäni kiehtoo erityisesti lehtävien hyönteisten hyvinvoinnin lisääminen ja aionkin tehdä oikein kunnon kukkabaareja juuresten ja muiden herkkujen lomaan.