lauantai 28. maaliskuuta 2015

Viktoriuksen yövieraat =)

Ihanaisia kevään kukkijoita on vihdoin tullut kauppoihin =) Jotenkin tätä hetkeä olen niin odottanut, kun syystä tai toisesta aina syksyisin sipulit jäävät istuttamatta. Työreissut ovat jälleen johdatelleet minua Turun suuntaan ja käväisin Turussa Viher Lassilassa ja Kauppilassa, sitten piipahdin Sauvon Kankaanrannan Puutarhassa, Kemiön Gasandrassa ja lopuksi vielä iki ihanaisessa Kikan Kukka ja lahjassa Salossa. Huh taidan olla pahasti koukussa puutarhurointiin. Mutta kierros tuotti tulosta =)

Löysin ihania Crocuksia. Niistä Crocus Picwick kaikessa herkkyydessään ja sävykirjossaan oli aivan ehdoton suosikkini. Sitten ihanaiset, huumaavan tuoksuiset perunanarskut tarttuivat matkaan ja vaalenkeltaiset Hyacinthus Yellow Queen ja Hyacinthus Pink Pearl - huoh =) Nyt Viktoriuksen ovat vallanneet nämä toinen toistaan kutkuttavammat kevätkukkaset. Huomenissa aloitan (ehkäpä) potagerin kevätkuntoon saattamisen ja nämä kaikki pääsevät omille paikoilleen.



Toki potagerissa asustaa jo nyt hieman crocuksia ja helmililjoja, joita on aikaisempina vuosina tarttunut matkaan. Jospa jonakin päivänä potagerin keskikäytävä loistaisi keväisin kauneuttaan =) Ehkäpä sittenkin tänä syksynä saisi tehtyä sipulitilauksen ajoissa =)



14 kommenttia:

  1. Oletpa tehnyt runsaasti viehättäviä ostoksia ! =)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Olin niin heikkona noiden ihanuuksien äärellä =)

      Poista
  3. Voi että tuommoinen turnee pitäisi itsekin joskus tehdä! Taitaapi jäädä multa messutkin väliin kun huomennakin tekee mieli vain puuhata omalla pihalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi kohtuullisten matkojen päässä hyvä valikoima kohteita =)

      Poista
  4. Ohhoh, säpä oot pannut oikein haisemaan! ;D Mahtavia ostoksia, onneksi syksyn unohdusta tai omalla kohdallani laiskuutta voi paikata näin keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vähän itsekin hätkähdin - mopo keulii näköjään kovin herkästi vielä näin kevään korvalla =)

      Poista
  5. "Maasta se pienikin ponnistaa" sanonta tuli mieleeni alimmaisia kuvia katsellessani. Ihanaiset krookukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on =) Nyt vaan on niin turkasen kylmä noiden pikkuisten ponnistella =(

      Poista
  6. Noillahan kilpailet kohta Keukenhofin kanssa. Ei sille puutarhurointiin hurahtamiselle mitään mahda. Vaan ei kyllä ole syytäkään. Voisihan sitä huonommillekin teille joutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miniatyyri Keukenhoffit =) Kyllä se tuntuu koukuttavan kovin nämä puutarhahommat =)

      Poista
  7. Hei, pitkästä aikaa! Johan täällä oli huikeaa väritykitystä - ihan meinasi heikompaa pyörryttää. Miks, oi miks, Varsinainen Suomi on jonkinmoisen ajomatkan päässä...?

    Otsikkosi herätti kyllä ajatuksen: minkähänlaisia yövieraita olette Viktoriukseen majoittaneet :-D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkelis =) Kiva kuulla pitkästä aikaa =) Melkoiset yövieraat vai mitä =) Ja nyt ne on päättänyt jäädä useammaksi yöksi Viktoriukseen

      Poista