lauantai 31. heinäkuuta 2010

Elokuun asterien katveessa

Elokuu on ovella, varpaiden välistä tirskahtelee yön viilentämä sadevesi ja kaukaa kantautuu tappurin rytkytys. Päivät ovat viilentyneet, tuuli kääntynyt ja suuri odotus on ilmassa. Kesän taittuminen tietää aina suurta odotusta, mielen valtaa äkkinäinen haikeus ja tekee mieli käpertyä pörröisen viltin suojiin. Olen kaivanut levylautaselle France Gallin parhaimpia ja vetäytynyt työhuoneen lämpöön, tehnyt tutkimusmatkaa renessanssin ihmeisiin ja haaveillut, vaikka ulkona kukkii, elokuun asterit ovat avanneet nuppunsa ja viattomat terälehdet yrittävät napata auringonsäteen. .

Latva-artisokan kätköissä piileskii suuri salaisuus. Vuosia olen haaveillut latva-artisokista ja nyt meillä on monta tälläista pullukkaa nuppua, emmekä kuitenkaan edes tiedä milloin nuput tulisi poimia ja valmistaa herkkuja. Mutta pääasia on kasvattaminen. Muistan kuinka vuosikaudet unelmoin tammiunikosta. tilasin vuosi toisensa jälkeen siemenet aina uudestaan ja uudestaan kuitenkaan onnistumatta kylvöissä. Neljäntenä vuotena tammiunikot itivät, niiden hienostuneet lehdet kasvoivat ja varret varttuivat. Muistan kuinka syksyllä kastehelmet olivat jäätyneet hennoille kehdille ja voi kuinka kauniita lehdet siinä koskemattomassa aamussa olivatkaan. Sitä jotain samaa on loppukesän odotuksessa, sitä odottaa hiljaisia unenverhoamia aamuja, jolloin kastehelmet kilvoittelevat ennen aurinkon säteiden kimmellystä, sitä kuinka kuuraiselle nurmelle jää jälki askeleista ja ensimmäiset polttopuut rätisevät syysillassa.

Kesäkukat ovat puhjenneet kukkaan. Violetin sininen on ehkäpä kauneimpia sävyjä vehreässä puutarhassa.

Nuppujen muodot, kukkavarsien kurottaminen, pienet kukkalehdykät - parasta on hiipiä, ihmetellä ja ihastua, parasta on koskettaa ja nuuhkaista, parasta on tuntea kuin tuuli puhaltaa ja kuulla kuinka perhosen siivet suhahtavat. Puutarhassa on miljoona pientä salaisuutta kunhan seisahtaa, viipyilee ja odottaa.

Unikot, joita kylvin yltiöpäisesti ja salassa muilta ovat saaneet tuulta mekkojensa alle ja kohta sadat rubiininpunaiset mekot tanssivat. Unikkojen terälehdet ovat niin hienostuneita, niin aistikkaita, että niiden ihasteluun voisi käyttää kokonaisen päivän tai kaksikin.

Aion kerätä siemeniä jälleen talteen ja keväällä pyörähtää piruetin kukkapenkissä ja sadettaa unikonsiemenet ympäriinsä. Ja odottaa tuuheita unikkomättäitä.

Eilinen retki Kauppilaan ja Westersiin toi kotikonnuille vihdoinkin punahatun, jota himoitsin jo kaksi kevättä sitten. muistan kuinka Villinpihan sannin kanssa bongattiin näitä jostain Euroopasta eikä niitä ollut missään Suomessa vielä silloin saatavilla. Sitten unohdin ja nyt muistin jälleen.

Moni on esitellyt nuokkuvia liljamaitaan, olen ihastellut ja nauttinut kukkaloistosta. Meilläkin on yksi lilja, jolla on yksi kukka ja kun oikein kyyristyy tai pikemminkin menee kontalleen maahan voi tarkastella liljan kitaa, pieniä pilkkuja ja napata kuvan kaunokaisesta. Tuoksukin on aivan huumaava

Ja sitten seuraavana päivänä voi nähdä herkkusuun suoraan ruokapöydässä.

Marie Laforet (jotta voit nähdä sinisiä unia, antaa ajatuksen laukata ja hetken vain haaveilla)

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Puita, puita, puita - alinomaan puita

Puutarha on riistäytynyt, villiintynyt ja vain tuhannet unelmat kieppuvat tuulen lailla valtaamattomien alueiden yllä. Aika lipuu siivillä ja potager työllistää sadonkorjuun kanssa. Tänään kurkkuja poimittiin jälleen 25 kg ja korillinen herneitä. Ensi kesänä tienvarteen olisi syytä pystyttää pienoinen itsepalvelukoju, niin mökkiläiset voisivat hankkia pöytään herkku antimia.

Puita on siis pinottu oikein urakalla. Kohtapuoleen koko talven (30 kuutiota) on somissa riveissä puuvajan suojissa. Muutama koivuklapi on tupsahtanut jo tupaankin asti.

Salin fuksianpunaiset uunit vuorostaa tuulettelevat vielä pesiään ja nauttivat pitkien piippujen vedosta ennen talven lämmitysurakkaa.

Tänään oltiin nuorimmaisen kanssa jututtamassa paikallista kukkakaupan tätiä käärepapereista ja sun muusta maan ja taivaan väliltä ja juttutuokiosta tarttui matkaan laventeli. Rakastan laventeleja, niiden tuksua, niiden sävyjä ja kepeää olemusta.

Kello tikittää ja lähtölaskenta on selvästikin alkanut. Työt alkavat äkkeemmin kuin arvaankaan ja kartalle ajo on alkanut. lehtien ahminta kiihtynyt, jotta on jälleen skarppina, tietää missä mennään, mitä on tuloillaan ja mistä maailma puhuu.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Sydämeeni osuman sain...

Moni on ihastellut suuren suurta saliamme, joten raotan sen salaista verhoa hitusen lisää. Suuren salin keisari vahtii ikkunoista maailman tapahtumia kolmee ilmansuuntaan. Sali on entinen kansakoulun puutyöluokka. Sen seiniä verhoaa helmenharmaa helmipaneli ja yläosaa hitusen valkeampi pinkopahvi. Katto on hieman tavallista erikoisempi ja reunoilta sitä on madallettu viistosti noin puolen metrin syvyydeltä. Kokoa tällä salilla on reilut 80 neliötä, eli sopivanankokoisen kaupunkiasunnon verran. Korkeutta 31/2m ja ikkunoita yhteensä yhdeksän. Lämmittämiseen on kaksi kolmemetristä fuksianpunaista pönttöuunia. Moni on varmaan ihmetellytkin missä ikkunaverhot oikein ovat. Rakastan ylitse kaiken jenkkiläisen Anna Marie Hornerin runsaita, räiskyviä ja täyteläisiä verhoja, mutta saliin sujahtaisi kevyesti 54 metriä verhokangasta ja maailman meriltä on erityisen vaikea löytää juuri sopivan ihanaa kangasta tuollaista metrimäärää ja tullit ovat mojovat, vaikka itse kangas jäisikin edes vähän kotimaisia edullisemmaksi. No saammepahan kylpeä ihanaisessa valossa.

Johdattelen Teidät 360 astetta salin reunustoja pitkin. Vanhassa koulussa on tietysti koulujen hankintakeskuksen ja koulukaluston kalusteita. Kukkapöytänä toimii vanha piirtoheitinpöytä. Vanha helmitaulu on löytynyt koulun vintiltä ja sammakkoprinssi vahtii kaktusten kastelua.

Olemme puurtaneet puuvajassa viimeiset päivät. Koulummehan lämpiää vain ja ainoastaan puilla. Pönttöuuneja on yhteensä seitsemän ja lisäksi pikkuinen soma puuhella lämmittää työhuonettamme. Polttopuita kuluu vuodessa 30 kuutiota ja puiden pinoamisessa vierähtää joka syksy jokinen tovi. No puusavotassa voi löytää aarteitakin. Me löysimme nimittäin kaiken tuhannen puusilpun alta vanhan koulun aikaisen laatikon palasen.

Armour - Extract of Beef, päätyi vanhan bakeliittipuhelimen seuraksi Salin 50-luvun senkille.

Vanha pulpetin tuoli saa kannatella yhtä lukuisista lehtipinoista. Päälimmäisenä myös Puutarhataiteen historia kirja, joka on toiminut innoittajana potagerimme rakennuspuuhissa.

Potagerin puoleisella ikkunalla hienohelma rönsyttelee pitsejään ihanaisen Nanny steelin karahvin kanssa. Meiltä puuttuu kirjahylly ja siksi, jok ikinen nurkkaus, sohvan alunen, pöydän päälinen ja lattia pursuavat kirjoja, kirjoja, kirjoja ja lehtiä. Vanha mankeli on toiminut välillä monotypiaprässinä ja muutoin se saa ihastuttaa lattialla sohvan kupeessa.

Lisää kirjoja =) Ja vanhoja presidenttejä. Koulun jäämistössä on vielä läjäpäin muitakin pressoja odottelemassa sopivaa paikkaa ja sopivia kehyksiä. Vintiltä löytynyt tummanpuhuva käsilaukku on päätynyt toisen kirjapinon päälle.

Ja pikkuinen rasia kylpee päivän viimeisissä auringonsäteissä. Etualalla kangastilkku, jonka sävyillä maalataan lähiaikoina eteinen uuteen uskoon. Tänään on ollut varsinainen sisäpäivä ja sen kunniaksi Teille kaikille Rakkaille lukijoille iltamusiikkia - olkaa hyvä - Sydämeeni osuman sain

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kaupunkitipu pesää rakentamassa

Sepelkyyhkypariskunta meikäläisittäin touhkmättispariskunta on rakennuspuuhissa, suoranaisesti täydessä työntouhussa. Nuorimmainen huuteli pihalta, että tule äkkiä katsomaan - mitä ihmettä kaupunkitiput tekevät pihallamme =). Kohta suuren suuressa hopeapajussamme on pesäpuuhat täydessä tohinassa ja tämä oli ikään kuin merkki. Tämän hopeapajun alle olemme nimittäin jo muutaman vuoden haaveilleet suuren suuresta lintuhäkista kirjekyyhkysille. Ja nyt haave jälleen vahvistui, kun paikka kelpaa tällekin pariskunnalle kuherteluun ja pesän tekoon.

Syksy saapuu kuin varkain, tuuli on muuttunut öisin kylmemmäksi, ilma kuulakkaammaksi ja viljan tähkät ovat pikkuhiljaa kellastuneet. Tämä on mitä oivin syy ruveta katsahtamaan sisätarjontaa ja tietysti suuntasin ensimmäisenä mielitiettyni Anna Marie Hornerin sivustoille. Leipominen on vienyt koko porukan sydämen puutarhanrakennuspuuhien lomassa. Mikäs olisi kutkuttavampaa kuin hääriä leipomuskulhon kanssa vaihteeksi tälläinen essu päällä. Njamskis Hornerilla oli kyllä ainakin viisi superherkullista muutakin essua, mutta
Tähän essuun on keittiöpyyhe, jonka alle voi laittaa vaikka sämpylätaikinan kohoamaan =)
Ja sitten viikon päästä työt kutsuvat ja muistikirjakaan ei olisi ollenkaan pahasta.

Syksy on varma merkki siitä, että sohvannurkkiin kertyy metreittäin englantilaisia ja ranskalaisia lehtiä, käytettyjä kukkakahvikuppeja ja miljoonat haaveet sekä ideat pörräävät pitkin huushollia. Eteinenkin pitäisi maalata.
Suuren salin sohvalle katsahdin hitusen Joel Dewberryn kankaita. Tyynyröykkiö lukunurkkauksessa ei olisi olleenkaan huono ajatus - eihän

torstai 22. heinäkuuta 2010

Tarinaa suunnitelmien synnystä, Oleilua keittäjän helmoissa ja operukan huoneistossa

Päivät virtaavat lipuillen ohitseni ja loman loppu lähenee nopeampaa kuin osaan edes aavistaa. Kuitenkin salaisiin tutkimusmatkoihin on aina riittävästi aikaa. Ylätalomme, josta olen joskus aiemminkin maininnut on kiinnostanut, kiehtonut, tempaissut syövereihinsä kerta toisensa jälkeen. Alakerrassa on huoneisto opettajalle. On keittiö puuhelloineen, olohuone pönttöuuneineen ja pitsiverhoineen sekä kaksi makuukammaria.

Yläkerran huoneistoon on oma sisäänkäyntinsä ja siellä voi aistia tuulahduksen koulun keittäjän askareista. Keittäjällä on soma keittiö ja yksi kammari kamiinoineen. Tämä talo tupsahti ikään kuin kylkiäisinä hankkiessamme koulun jokinen vuosi sitten.

Opettajan olohuoneessa on raidalliset, käpysuomukuvioidut ja koristelehdyköin höystetyt vaaleat tapetit. Sähkötkatkaisijat huokuvat menneestä ajasta ja pönttöuunin posket ovat nauttineet tulen loimotuksesta viimeksi 60-luvun lopulla.

Makuukammarin seinillä on runsaasti sinisiä ruusuja. Siniset paksusta villasekoitekankaasta olevat verhot ja kevyt harsomainen pitsi lepattavat tuulessa ja talossa elää miljoonittain sinisiä pieniä haaveita, unohtuneita unelmia, joista voi kuulla suhauksen, jos oikein tarkasti kuuntelee.

Toisen makuukammarin pitsiverhot lepattelevat läpivedossa kuin purjeet konsanaan. Meilläkin on unelma - unelma tämän talon pikkuhiljaa kunnostamisesta. Vanhojen lattiamattojen alta pilkistää puulattia, seinät ovat ryhdikkäät samoin katoissa olevat pinkopahvit ovat ehjät. Vain katto ja tulisijat ovat suurempaa kunnostusta vaille. Tällä olisi ihanaa sulkeutua työhuoneeseen rakentamaan entistä yltiöpäisempiä suunnitelmia tai pitää vaikka somaa pikku kahviota ohi kulkeville lomalaisille tai...tai.. tai...

Kaappien hyllyillä roikkuu edellisen asukin hyllypaperit, jotka nekin kielivät muutosta olevan jo aikaa.

Yläkerran keittäjän huoneiston vaatekomerossa on sohva ja siellä voi makoilla helteisinä päivinä ja seurailla elämää pihallamme.

Irene Vironperältä kyseli tuolla aiemmissa kommenteisssa sitä miten ylipäänsä lähdemme uusiin puutarhan aluevaltauksiin. Keskeneräisyys, jota edellinen postaus sivusi vahvasti on suuri inspiraation lähde. Koskemattomissa niityissä, ränsistyneissä nurkissa piilee tuhat kätköissä olevaa mahdollisuutta, mitkä pitää vain löytää. Suunnitelmat kulkevat myös virtaavina prosesseina. Tänään tiedämme, että tuohon männyn aluseen nousee jonakin päivänä kivikkopuutarha. Huomenissa voi olla, että joku saattaa tarttua lapioon ja tutustua pikkuhiljaa maaston muotoihin, maaperän antamiin mahdollisuuksiin. Sitten projekti voi vaipua lepotilaan ja hetken kuluttua jälleen kolmepiikkinen pikku käsihara hyväilee multaa sekaisin, etsii kiviä, kallion kielekkeitä ja maasto antaa vihjeen kivikkotarhan muotoutumisesta. Tiedämme, että kivikkotarhaan tulee maastoa mukailevia polkuja, ehkäpä pikkiriikkinen aukio kahvittelupöydälle tai sitten pikkuinen puro hitaasti soljuvalle vadelle. Kuka tietää huomenna ajatus voi olla jo saanut jonkin uuden käänteen. Suunnitelmaan on lupa vaikuttaa on lupa muuttaa suuntaa ja heittää sekaan yltiöpäisiä unelmia.

Tällä taas sijaitsee luumulehdon siemen. Taaimmaiset pensaat ovat vanhoja luumupuita, jotka tuottivat viime vuonna kymmenen ämpärillistä huumaavan makuisia, suussa sulavia, roosaposkisia luumuja. Jonakin päivänä täälläkin lapiot viuhahtelevat, kivet siirtyilevat. polut rakentuvat. Mutta millaiset, siitä ei ole aavistustakaan. Luumulehto on kuitenkin jo olemassa ja se vaan odottaa työhön tarttujaa, inspiroitumista, heittäytymistä ja työn touhua.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Koko katastrofia ilmassa

Tänään oli likimain katastrofipäivä. Jyminällä soiva päänsärky tempaisi likimain puoleksipäiväksi pimeän makuuhuoneen uumeniin ja jopa kukon kiekuilut tuntuivat vähintäänkin päätähalkovalta metakalta. Nuorimmainen oli käyttänyt kuitenkin aikaansa tehokkaasti ja tonkinut ylätalolla mammavainaan vanhoja matonkuteita, joita löysin toivuttuani sieltä täältä nurmelta ja talon takaa. yksi päätyi jopa somistamaan orpona laatoitustyömaalla jököttävän laventelin nimikylttiin. Jokunen on ihmetellyt työtahtiamme. Tahti taitaa juontaa juurensa aina lapsuuteeni asti. muistan kuinka mamma heilutti käsiään ja silloin mentiin eikä meinattu. Pistettiin kukkakaalia, kurkkuja, purjoja, keräkaalia, tomaateita maahan aina myyntiin asti ja koulittavana oli tuhansia, tuhansia ja tuhansia taimia. Meillä oli hehtaari kaaleja, toinen kurkkuja, suuria kasvihuoneita ja olen kasvanut mullankiilto silmissä. Juureni ovat pehmeän maan kosketuksessa, aamukasteen viileydessä, sormien läpi valuvassa mullassa ja pienten itäneiden taimien lupauksessa. Rakastan keskeneräisyyttä, siinä piilee kestävyyden ja pysyvyyden siemen. Keskeneräisyys tarkoittaa sitä, että pysyy liikkeessä, elämä soljuu eteenpäin ja vie sinua mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Jokainen päivä on täynnä yllätyksiä, oivalluksia ja uusia ideoita. Puutarhammekin on niin jättiläissuuri, ettei sitä voikkaan saada valmiiksi. Ja jos sellainen päivä koittaa, että kaikki on valmista silloin on aika luopua, pakata kimpsut ja kampsut ja löytää jokin rappiotila ja lähteä uusiin seikkailuihin. Täällä on ikään kuin itse itselleen töissä, tekemässä yhteisestä unelmastamme totta. Ja luulempa, että yhteinen unelmamme on nimenomaan suuri seikkailu puutarhan ihmeellisiin syövereihin, kummallisiin kokeiluihin, yhdessä tekemiseen ja elämänmakuiseen elämiseen. Ja minulle elämänmakuinen elämä tarkoittaa virtausta, virtausta mikä imee syövereihinsä, tempaa mukaansa ja kiihtyy, kiihtyy ja väliin hidastuu, mutta alinomaan kuitenkin liikkuu eteenpäin. Siinä päänsärkypäivän hengentuotosta kerrassaan=)

Hernepensaskujanne, jonka takaa siintää potager tai toisin päin siintää etupihamme, puuvajamme ja talonnurkkamme. Pensasaita hernepuiden edessä sai eilen aimo annoksen hevosenvoimaa ja kunnon kastelun sekä ruohokatteen. Aikomuksenamme on siis mitä ilmeisemmin kiihdyttää hitusen aidan kasvua, koska sormet syyhyävät jo aika tavalla pensasaidan muotoiluun.

Valusoikot ja muotit ovat olleet kuumassa käytössä., reunuskiviä on kertynyt erinäisiin pinoihin 70 kpl ja tasaisia terassilattoja 44 sekä terassin boordikiviä 8. Valuprojektit jatkunevat pitkin loppukesää ja ensiviikolla pääsemme terassin rakentamisen kimppuun jälleen.

Ihanat punahatut ovat täyttäneet lupauksensa, likimain 50 punahattua on aluillaan ja niitä löytyy yhteensä neljää eri sorttimenttiä. Saamme siis rakennusaineita perhosbaarimme varten.

Njam ja ihanat, suloiset ja ah niin herkullisen väriset salkoruusut rehevöityvät päivä päivältä. Kävin muuten Jelliton sivuilla hitusen tutkailemassa lisäsiementilaustarpeitakin. Josko vaikka tänävuonna vielä muutaman sujauttaisi maan uumeniin.

Omavaraisuutemme on kasvanut huippuunsa. Nyt tomaatit kypsyvät kiivasta vauhtia puuvajan nurkalla ja perunat ovat jo mojovan kokoisia. Nuorimmainen kävi tänään hakemassa kanalasta korillisen lämpöisiä vasta munittuja munia mansikkakakun leivontaan. Kirmaili potagerin kätköissä pyydystämässä toinen toistaan ihmeellisempiä perhosia ja keräsi koriin potagerin antimia, joista kokattiin suussasulavia herkkuja.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Yllättäviä käänteitä ja taimipaljoutta

Helle on tupsauttanut odottamattomia lisätöitä. Kuumuus on piinannut niin, että on ollut pakko hakeutua ylätalon viilentävään varjoon. Joku vanhoista lukijoista muistaakin vanhan opettajien asuntolan, mikä on ollut varsinaisesti pahuuden hallitsemassa tilassa. Saimme yllättävän puuhteen ja raivasimme yläkerran asunnon, pesimme ikkunat ja lattiat ja vilvoittelimme huumaavassa läpivedossa. Talo on niin puiden siimeksessä, että auringonsäteet tuskin edes koskettavat sitä. Ajatuksena on pikkuhiljaa ruveta kunnostamaan taloa, ainakin niin, että saamme annettua sille hieman lisävuosia.

Perhosbaari on kuumimmillaan. Potagerissa kitkiessä voi suorastaan kuulla perhosten siipien suhinaa ja työn touhu ihanan meden ympärillä on suorastaan uskomaton. Samaan pöytään mahtuu jos jonkinmoista kulkijaa.

Mums - mitä sitruunalentäväisiä. Potageria on suorastaan kutkuttava kitkeä, kun ei tiedä milloin jokin perhonen istahtaa nenänpäähän tai korvantaakse kuten aikoinaan Ellivellikaramellissa.

Käytävien sammalpeitteet hivelevät jalkopohjaa ja tillikasvustojen väleissä voi lymytä, niin ettei ohiajavat autot edes huomaa.

Herneen palot pullistuvat pullistumistaan ja nuorimmainen pääsee kohta odotetuille herneenpoimintamatkoille. Tänä vuonna herneitä sujahteli maan lämpöön niin paljon, että vaikka joka päivä voi viettää omat hernekestit.

Myös salaatit komistuvat päivä päivältä ja erilaisten ja eriväristen salaattien lehdillä voi tehdä monen monituista makumatkaa hieman täyteläisempiin, tai suolaisempiin tai sinappisempiin makusfääreihin.

Pikkiriikkiset ruohosipulinalut ovat löytäneet tiensä kivetysten sammalmättäille ja näyttävät suorastaan urhollisilta kivikkojen valoittajilta.

Mutta, mutta. Nuorimmaisen hakiessa kahta salaattikurkkua yllätys olikin melkoinen. Kokonainen korillinen pullukoita kurkkuja saapui tupaan suuren tillinipun ja viinimarjapensaanlehtien siivittämänä. Vaikka sisälämpötilat hipovat + 30C piti kaivaa ensimmäiset tölkit kaappien uumenista esiin ja pistää liemet tulille.

Neljä tölkillistä namskis namskis herkullisia suolakurkkuja odotteli aamulla viileään pääsyä. Vähän jo itseasiassa pelkään kuinka meidän taas oikein käy. Elellään heinäkuun puoliväliä ja ensimmäinen ämpärillinen kurkkuja on poimittu. 36 kurkuntainta taitavat kasvatella ainakin 36 ämpärillistä vielä kurkkuja ja voi olla, että hukumme kurkkuröykkiön alle.

Tai ehkäpä myös taimipaljouden. Trooppinen ilmanlaatu on pistänyt siemeniin vipinää ja 270 laskettavissa olevaa tainta on jo maan pinnalla sekä parisataa pikkiriikkistä sormustinkukkaa. Koulinta pitäisi aloittaa tuota pikaa. Salkoruusuja on ennätykselliset 180 ja malvoja 75, sitten erinäisiä punahattuja, neilikoita ja piikkipalloja on itänyt.