Talvi on jälleen hörähtänyt ohitse ja on mitä ilmeisemmin aika heräillä talviunilta. Ainakin postiluutikkoon tupsahtelevien siemenpussukoiden määrästä päätellen jotakin sen tyyppistä on käynnissä. Aurinko tulvii pölyn peittämistä ikkunoista ja suuri oliivipuu on kuin ihmeen kaupalla selvinnyt hengissä vähintäänkin arveluttavista talvisäilytysolosuhteista.
Koska siivoominen ei edelleenkään kuulu päälimmäisiin intohimoihimme niin jokainen siivous on postauksen arvoinen =). Vanha ajan kultaama kansakoulumme on jälleen raottanut salaisuuksiaan ja siivousvimman tiimellyksessä löytyi piilossa ollut kesäkin. Nimittäin nuorimmaisen ihmeellinen perhoskokoelma oli visusti ollut talviunholassa suuren salin piirongin laatikossa. Ja varovaisesti avatessani kylmillään olleen huoneen kaappeja ja laatikostoja yht äkkiä edessäni hohti ihmeellisen valovoimaisena säilynyt, A4 kopiopaperiin arkistointiteipillä teipattu perhoskavalkaadi. Suuri lupaus kesästä oli saapunut. Nuorimmainen on kovasti suurpiirteistä ja ronskin luonteista sorttimenttia ja niin kokoelman tyylikin oli.
Ruukkurivistö odottaa kevään ihanuuksia, helmililjoja, grokuksia, narskuja ja ties mitä sulokkaita.
Jotta perhoskeräily sujuisi sutjakkaasti tänäkin kesänä niin potagerin laitamille on tulossa suoranaisia perhoshoukuttimia, sekalaisia herkkupaloja, joiden seassa voi lasipurkilla näppäräsorminen perhossaalistaja poimia yhden jos toisenkin ihmeellisyyden kokoelmiinsa.
Lisää kummallisuuksia löytyi kansakoulun vanhan puutarhaopin kirjasen välistä. Rakkauskirje. Kansan kynttilä Neitsyt Eila Kajander. Hmmm. Suorastaan arveluttavaa tirkistelyä ajan kellastamaan salaiseen viestiin.
Armaani Karvakorva luki kirjeen otsikossa. Huh mitä viestejä 40-luvulta. Taidampa hörpätä höyryävää kamomillateetä kevään ensimmäisen postauksen kunniaksi ja sukeltaa Adelen vaikuttavien rytmien syvyyksiin.