Linnunhernepuu

Kylmä ilma on virrannut vihdoin meillekin. Olen odottanut viileyttä, sillä meillä on luvassa trimmeröintiurakka, joka kestää varmasti kaksi päivää. Ja trimmeröintiä kaikkine suojavetimineen on mukavampi tehdä raikkaassa viileydessä. Ainoana harmina on Viktoriuksesta puuttuvat yläikkunat. Nyt tomaatit ja kurkut saavat hitusen värjötellä, mutta eivätköhän ne siitä selviä, kun hallaöitä ei sentään ole luvassa.

Vein aamusta moottorisahan huoltoon ja iltapäivällä sitä hakiessani piipahdin katsahtamaan viereiseen kukkakauppaan. Itseasiassa olin katsahtamassa josko siellä sattumoisin olisi finialeja, joita kaipaan potagerin tyhjänä ammottaviin tolppiin. Mutta eipä finialeja löytynyt. Sitävastoin ovenpielessä komeili kummallinen pikkupuu ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kasvissa ei ollut tieteellistä nimeä, vain käsinkirjoitettu kyltti jossa luki linnunherne. Kukaan ei tuntunut tietävän tuosta somasta pikkupuusta tai sen vaatimista kasvuolosuhteista ja talvetuksesta, mutta silti näin sieluni silmin, kuinka se sopisi kuistimme rappusille ja pakkohan ihanuus oli ostaa. Meinasin hankkia hänen kauneutensa juurelle kiemurtelevan muraatin. Tänään en ehtinyt muraattikaupoille, joten se pitänee hankkia ehkäpä huomenissa niin saan istutettua tuon pikkupuun.

Talon seinustalla kukkii ihanuuksia. Ja potagerissa ovat vuokkojen kukat avautuneet =) Voih miten kauniita ne ovatkaan. Omenapuun alla on valkeiden terälehtien verhoama polku. Aivan hengästyttävän herkkää. Ja kaiken kruunaa valkeiden narsissien huumaava tuoksu.

Ruusukukkulalta avautuu kerroksellinen maisema yli jokilaakson ja edessä avautuvien peltolakeuksien. Ruusukukkulan valkea kärhö on avannut ensimmäisen kukkasensa ja odotan kuumeisesti, että kärhö alkaisi kiivetä nuoren vaahteran vartta ylös.

Potagerin pauloissa ja pikkuisen myös Viktoriuksen =)

Ruusukukkula on muotoutunut pikkuhiljaa. Kivi toisensa jälkeen on löytänyt paikkansa suuren männyn juurella ja valkeat ihanuudet ovat päässeet kukkulan lämpöiseen multaan. Ruusukukkulan juhannusruusuissa on jo nuput ja tuntuu, että kasvun vauhti on kiihtynyt kiihtymistään.

Talon seinustalla asustavat ruusujuuret ovat virkoneet myrskyn jäljiltä ja niiden röyhelöiset kukat suorastaan hehkuvat auringon lämmössä.

Lauantaina ja tänään heräsin jo seitsemältä kitkemään potageria. Viimevuotinen kunnostus on kantanut hedelmää. Nyt koko potagerin kitkentään tuntuu riittävän kuusi tuntia. Aikoinaan kun sitä sai kitkeä viikon yhteen putkeen ja aloittaa samantien alusta kitkennän kun oli ensimmäisen kierroksen saanut valmiiksi. Potagerin keskikäytävä on jo runsas ja vehreä. Kitkiessä löysin punahattujen ja sinikatanoiden pikkutaimia ties kuinka ja säästelin niitä potagerin laajennusosien kukkapenkkeihin.

Ja ette ikinä arvaa =) Viktorius on vihdoin valmis - juhuuu. Ensimmäiset tomaatit, kurkut ja chilit ovat jo kasvamassa. Muutama pieni juttu toki vielä on. Kolmionmalliset yläikkunat puuttuvat. Ne tarvitsisi suorastaan ensitilassa mitata ja tilata. Samoin pitäisi suunnitella tuuletusikkuna. Ja kaikenmoista pikkuista fiilaamista vuelä, mutta tämä on jo puolivoittoa =)

Taimia ja valkeana hohtava ruusukukkula

Alkaa polttaaa =) Tänään työreissu vei Turkuun enkä voinut vastustaa matkan varrella olevaa houkutusta. Kauppilan puutarha kutsui ja piti oikein kunnolla tutkailla mitä perennoja tänä vuonna olisikaan tarjolla. Ruusukukkula häämötti mielessäni ja viitoitti hankintoja. Suorastaan ihanaa kun kerrankin on meneillään niin pieni projekti, että voi ostaa vain yhden taimen yhtä lajia. Näillä siis saamme toivon mukaan ruusukukkulan kuntoon. Ripaus siis monen moista valkoista. Toivottavasti huomenna ehteisi pikkuisen projektin kimppuun ja saisi nämä valkoisuudet ruusukukkulan maan lämpöön =)

Piiskaava puhuri

Iltapäivällä taivaan hanat sitten aukenivat. Ensin oli ollut kuolettavaa hellettä ja painostavaa ilmaa ja sitten jytisi koko tienoo, taukoamatta. Vettä sinkosi niin, ettei ikkunoista kunnolla ulos nähnyt. Sateen hälvettyä tuolla kiviaidan takana häämöttävällä pellolla virtasi lähes kymmenenmetriä leveä joki huuhtoen mennesssään niin maa-aineksia kuin viljapoloisiakin. Kiviaidan kupeessa kasvava koivu oli rysähtänyt poikki ja makasi pitkin pituuttaan kiviaidan edestä kulkevalla tiellä. Vasta mittalankojen kanssa kunnostetussa tiessä oli vesivirtojen aiheuttamia uomia ja mursketta oli valunut nurmiosioille, leikkimökin edustalla oli pieni lampi ja rännien alla läjä rakeita. Jopa pikkueteisen katosta vuosi vettä. Täällä oli siis melkoinen myräkkä ja myllerrys käynnissä.

Ei auttanut muu kuin lähteä pihalle selvittelemään tarkemmin tuhon jälkiä. Ensimmäisenä puuhteena oli luonnollisestikin tielle rojahtanut koivu. Valtaisan koivun jäänteitä oli onneksemme naapuri kanssamme siirtelemässä traktorin voimin. Koivusavotan jälkeen piti kierrellä tarkemmin tilusia. Potager oli kuin ihmeen kaupalla säästynyt vaurioitumatta, vain tillipionin oksa oli katkennut. Yläpihalla juuri kukkaan puhjennut ruusujuuri oli hitusen myllin mallin ja nurmikko oli täynnä rakeiden hakkaamia pieniä koloja. Huh - helpotusta =)

Työnalla oleva ruusukukkulakin oli säästynyt. Pelkäsin, että rinteessä oleva multa olisi valahtanut kivien koloista. Mutta vesi oli tainnut valahtaa kuohkean mullan uumeniin.

Rankkasateen jälkeen aurinko jälleen paahtoi täydeltä taivaalta ja kirsikat ja tuomet kukkivat. Tuomikuja on niin tupaten täynnä tuoksuvia kukkia, että hyvä kun oksat jaksavat kantaa. Tänään piti asentaa kaksi viimeistä valokatetta Viktoriuksen katolle, mutta sää muutti suunnitelmia. Toivottavasti huomenna sää olisi suotuisampi ja päästäisiin jälleen Viktoriuksen kimppuun. Kasvihuonekelit kun alkavat olla jo parhaimmillaan ja tarvitsisi saada kasvunhörinä käyntiin. 

Potagerin ympäriajot

Se on jälleen semmoista aikaa, että valokuviakin ehtii ottaa vasta auringon laskiessa. Raparperihuupan hattukin oli aivan vinossa kun pimeydessä kasvaneet herkut pyrkivät päivänvaloon. Mutta ehei. Sulloin visusti kaikki tirkistelijät takaisin huupan sisään ja jatkoin matkaa Välitilan kautta kohti potageria. Tänään on ollut itku-potku-raivaripäivä. Argh# Viktoriuksen valokatteen asennus on riipinut hermot vähintäänkin tiukoille. Lopuksi pillahdin jopa itkuun mokomasta tikusta mikä uppoutui kämmenpohjaan. Valokatteiden asennus on osoittautunut kiikkerällä katolla suorastaan katastrofaalisen vaikeaksi. Tänään saatiin neljä asennettua vaikka painettiin pitkää päivää. Huomiseksi jäi vielä kaksi ja josko sitten pääsisi jälleen maankamaralle. Tämän vuoksi oli pakko tehdä iltahämärissä potagerkierros. Laajennus on lähtenyt käyntiin ja viikonlopun aikana potagerin vaaka-akselin toinen pääty on saatu kuntoon käytävien osalta. Mursketta on siis kärrätty kottikärrykaupalla ja tälläisen kattopäivän jälkeen suorastaan kaipaan jälleen murskeenajoon.

Kanitarhalta laskeuduttaessa Välitilan läpi, voi nähdä potagerin vaaka-akselin päätepisteen. Käytävät ovat kunnossa ja nyt istutusalueet odottavat maan kääntämistä, hevosenkakkia ja kaikkia ihanuuksia. Potagerin käytävät on kuokittu ja harattu ja vihdoinkin saatiin asennettua myös tolpat ja pystyakselin ananasfinialit. Vaaka-akselin tolppien päälyset ovat vuosien saatossa hajonneet ja tänä keväänä olisikin luvassa uusien finialien metsästystä. Ulkosalla ilma on ollut kuin linnunmaitoa, lämmin tuuli on puhaltanut ja tuomenkukat tuoksuneet huumaavilta.

Trimmerin siima vaan viuhui =)

Päivään on mahtunut jälleen jos jotakin. Aamusta mukava matka Helsinkiin. Inspiroivia näyttelyitä, mukavaa seuraa ja auringon ympärillä olevan halo-ilmiön ihmettelyä. Ja kotosalla oli luvassa liljakukkojen listintää, vanhan Sigma 75 ~ 300mm putken kaivamista naftaliinista ja kukkapenkkien aarteiden tutkintaa. Yhdeltä seisomalta löysin oitis 5 viheliäistä liljakukkoa. Käsittämätöntä. Joka vuosi puurran noiden vihulaisten parissa jo aikaisesta keväästä lähtien ja aina vaan tuntuu, että kanta kasvaa kasvamistaan. Ugh - ryökäleet sanon minä.

Ensimmäiset unikot olivat puhjenneet kukkaan ja huojuivat lämpimässä kevättuulessa. Narsissien keltaisuus on jatkunut uskomattoman pitkään. Liekkö kylmällä jaksolla ollut osuutta asiaan. Vanhan objektiivin läpi oli vaihteeksi mukava tarkastella maailmaa ja kukkapenkkejä, joskin objektiivin paino sai alati kädet tärisemään ja epätarkkoja otoksia tuli normaalia enemmän. Sitten joku oli tirkistellyt trimmeröintipuuhiani. Trimmeröinti on yksi ehdottomista lempipuuhistani. Väliin jaksan trimmeröidä lähes koko päivänkin. Meillä nimittäin piisaa jos jonkinmoista vitikkoa, pujopöheikköä ja heinikkoa, joita on syytä pitää matalana, jottei kyytsönarmeija valtaa tilusia aivan kokonaan. Trimmeröinnissä on jotakin kummallisen kiehtovaa. Siima viuhuu ja maaston muodot piirtyvät askel askeleelta selvemmin esiin. Samalla ajatus virtaa ja tuottaa uusia ideoita, katse mittaa maita ja mantuja ja uudet suunnitelmat syntyvät. Jos pitäisikin valita puutarhan ykköstyökalu niin valitsin ehdottomasti tuon trimmerin =)

Vaikka kuvia tulikin postaukseen jälleen vaikka kuinka niin vanhan objektiivin kanssa touhuaminen oli suorastaan virkistävää. Ehkäpä saattekin muutaman seuraavankin postauksen tämän tyyppisiä kuvia ja kuvakulmia puutarhamme syövereistä... Katsotaan =)