Kevät on täällä ja minä rakastan....

Kevät on vihdoin täällä. Tuuli piirtää pehmeästi ihoa vasten ja aurinko kutittaa. Multa on aivan pehmeää ja varisee sormien läpi, tunnen kuinka maa hengittää jälleen. Voin laskeutua polvilleni maahan ja hivuttautua lähes maahan makaamaa ja tuntea maan tuksun. Talon keittiön sisäänkäynnin edessä maailma avautuu sinisenä ja siellä täällä on ripaus purppuraa. Sinivuokot kukkivat ja kevättuuli puhaltaa.

Sinivuokot ovat villiintyneen pihamaan ainoat kukkijat. Sininen virta jatkuu lähes loputtomiin vanhentuneiden hernepensastojen ja syreenimajojen katveissa.

Potager paistattelee aurinkokylvyssä. Käytävien pehmeät sammalmättäät suorastaan kutsuvat paljaan varpaan kosketusta.

Laventelinsiniset ritarinkannukset nostavat päätään lehtipeitteen alta.

...ja pullokoiden ja punakoiden taimenalkujen sisimmässä piilee särkyneiden sydänten salaisuudet

Potagerin kukkapedit on möyhitty talven jäljiltä ja kuohkea multa odottaa siemeniä saloihinsa.

Potagerin keskikäytävään tulee unikoiden valtameri, jota reunustaa krassit.

...ja unikkomeren selustaa komistavat valkoiset salkoruusut, sormustinkukat ja kirpeä keltavihreys

Rakas pupumme on menettänyt talven koitoksissa puolisonsa. Haravoinnin lehtikasat on aseteltu pupun pehmusteeksi ja kellarin loput porkkanat ja omatekoiset sämpylät ovat pitäneet pupun hyvässä lihassa ja voinnissa.

Nuorimmainen on niin kovin juhlaihmisiä, että pupunhoidon lomassa myös huusholli on jo saanut vappuilmeen.