tiistai 17. maaliskuuta 2015

Piikkiaraliaa taltuttamassa

Keväinen siivousvimma on pikkuhiljaa edennyt etupihan kukkapenkkeihin. Koko etupihan kukkapenkistö tarvitsisi tänä kesänä rajua muutosta ja uudistusta. Viheliäinen saippuakukka on vallannut talon vasenta seinustaa. Samalla seinustalla vitsauksena on valtoimenaan juuriversoja tekevä piikkiaralia. Muutoinkin penkit ovat vuosi vuodelta levahtaneet jotenkin ja selkeys on tipotiessään. No ennen kuin uudistustöihin ääsee edes käsiksi on syytä siivota kaikki talventörröttäjät ja lehdet penkeistä.

Sitävastoin viime keväänä perustettu ruusukukkula on jo kohtalaisen siivossa kunnossa ja odotan tämän kesän vahvistavan kaikkia viime vuonna hankittuja valkeita ihanuuksia. Meillä on muuten jo niin keväistä, että naapuri oli kylvänyt herneet jo harson alle kasvamaan =)

Sitten tänä vuonna olisi vihdoinkin syytä tarttua härkää sarvista ja työstää tämä välitila kuntoon. Taitaa olla jo kolmas vuosi kun puhelen tämän tilan kunnostamisesta, mutta siinä se vaan on ennallaan. Viime vuonna alueen reunaan tehtiin pengerrys, jota pitäisi jatkaa tuonne kauempana häämöttäville omenapuille. Kohta alue on sinisenään skilloja, mutta muutoin idea alueeseen pitäisi löytyä ja päästä taas uuden kimppuun =)

Ulkona on kaunis auringonpaiste ja puut on saatu nättiin riviin puuvajaan, joten pistolapio kaverina voisi siirtyä raivaamaan piikkiaralian juuriversoja. Aralia on kovin kaunis kesäisin, mutta sen hoitaminen vaatii vähintäänkin haarniskaan pukeutumista, joten pitää olla varuillaan =)




21 kommenttia:

  1. Niin keväisen näköistä! Hyviä puutarhakelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Täällä on niin keväistä, että osa pensaista on jo hiirenkorvalla =)

      Poista
  2. Saisinko muuttaa teille ;) kun teillä on niin äärettömän kaunista!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIH =) Tänne vaan, muutamat lisäkädet potagerin kevätkuntoon saattamisessa olisikin oikein hyvät =)

      Poista
  3. Eihän se mikää ihime oo, jos joku paikka vähä levahtaa. On teillä nii monta rautaa tules että aiva hengästyttää. Toivottavasti selevisittä raivaamisesta iliman vaurioota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkös ;) raivaaminen jäi ihan alkumetreille kun muut kivemmat hommat vetivät puoleensa ja nyt tuo kaamea projekti on edelleen edessä =)

      Poista
  4. Olen huomannut, että jonkun paikan kohentuminen vaatii ideoiden muhimista. Sitten se vaan jostain tulee ja silloin syntyy myös hyvää jälkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän saman olen huomannut meillä. Jos idea ei ole aivan kirkas niin toteuttaminen venyy ja venyy =)

      Poista
  5. Ruusukukkula näyttää hurmaavalle jo nyt, mitä se onkaan kun ruusut kukkivat<3 Tuohon välitilaankin varmasti keksit ajan kanssa idean, joskus sen syntyminen vain ottaa aikansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ruusukukkulassa on vielä melkoisesti laitettavaa, jotta toivottu runsaus valtaa mäen nyppylän =)

      Poista
  6. Ihan tosi? Hernettä? Vitsit..mä olen TAAS myöhässä..itse asiassa ollut jo monet vuodet koska vanhentuneita siemeniä löytyy vaiks kui pal :)) Mäkin voisin muuttaa sinne :)) Kivvaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herneet taitaa olla jo kohtapuoliin pinnassa =) Lämmin sade on edesauttanut kasvun vauhtiin lähtemistä =)

      Poista
  7. Hmm, millä tavoin saippuakukka on viheliäinen? Leviääkö se joka paikkaan kuten vadelma? Juuri viime kesänä miesheni löysi pienen saippuakukkakasvuston erään kukkapenkin perältä, ja itse kovin ilostuin löydöstä sillä olin juuri lukenut Jovelan Johannan kirjoituksen kyseisen kukan saippuakäytöstä ja toivoin peräti, että meilläkin sitä joskus olisi jotta pääsisin saippuaa keittelemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saippuakukka on viettelevän hurmaavan näköinen ja tuoksuinen. Mutta varsin petollinen leviämään vankkojen maajuurien avulla, enkä ole millään ilveellä saanut nitistettyä kasvustoa, joka levittäytyy multaisassa maassa ajatusta nopeammin =) Joten olehan varuillasi

      Poista
  8. Ihanainen ruusukukkula!
    Teillä on niin suuri puutarha ettei kaikkia paikkoja saa heti hyvän näköisiksi. Kestää yllättävän kauan (ainakin minulla) ennenkuin jokin alue alkaa hahmottumaan mielessä. Minusta tuntuu, että vasta nyt pystyn ajattelemaan ja näkemään pihaa eri alueina, joissa on joku juju. Tähän asti olen ihastunut johonkin kukkaan ja yrittänyt löytää sille jonkin säällisen paikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, pitää jotenkin löytää paikan/alueen syvin olemus, ennen kuin se alkaa saamaan muotonsa =)

      Poista
  9. Saippuakukka on tosiaan aika tehokas leviämään... Onpa teillä eri keväistä, huoks...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saippuakukka kuuluu oreganon ja mintun tavoin suoranaisiin kiusankappaleisiin =)

      Poista
  10. Ihanaa kevätaikaa! Meillä on vielä vuosisadan hankiaiset!

    VastaaPoista
  11. Ethän vaan kompostoi ainaskaan kaikkia Piikkiaralioita (Pirunkeppejä), kun mullekkin voi niitä lähettää =)
    Maksan kyllä kulut ja vaivanpalkan, tai katsotaan vaikka vaihturia mun puutarhastani?

    VastaaPoista