sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kuplivaa raparperijuomaa ja sydämentykytyksiä laakeripuun oksilla

Hiphurei - hiphurei. Tänään on heti aamusta sonnustauduttu juhlatamineisiin. Vanhimmainen pääsi ripiltä, perhosia vilisi mahanpohjassa, mustat koltut olivat ojennuksessa, kravaatti tiukasti suorassa ja suut hymyssä. Skoolattiin kuplivaa raparperimehua, herkuteltiin paahtopaistilla ja piparjuurivaahdolla, lusikkaleivillä ja marsipaanisella prinssikakulla. Laseja on kilistelty myös kotikonnuilla. Kuten moni on varmaan huomannutkin Hernepensaskujanteen takana on somistautunut parhaimpiinsa. Blogin ilme on uudistunut kiitokset Luhola Graafiumin, jolta tilasin jokin aika sitten uuden ikioman ilmeen meidän pikku pikku potagerille, oliivilehdolle ja ties mille ihmeellisille seikkailuille puutarhan ihmeellisiin syövereihin. Uudessa blogissa voi kuulla paratiisilintujen liverryksen, perhosten siipien havinaa, vesipisaroiden helinää ja ihmetellä kuinka sivussa oleva kylttirivistö kasvaa uusien aluevaltauksien myötä. Hiphurei - hiphurei

Sadeihanuus on jatkanut uurtamistaan ja saanut sadat ja sadat päivänliljojen nuput hivuttautumaan yhä ylemmäs ja ylemmäs. Sisäänkäyntiä ympäröivät päivänliljanauhat hohtavat tuotapikaa täyteläisen kellertävin ja hehkuvin oranssein sävyin.

Sato on ruvennut myös muhkistumaan pehmeän kosteuden siivittämänä. Tomaatin rahkileet ovat silmin nähden pyöristyneet ja potager on rehevöitynyt.

Punaruusujuuri on kukintonsa loppusuoralla ja antaa tilaa perässä tuleville tähtiputkille, törmäkukille ja pioneille.

Tähtiputken kukinto on suorastaan painnuksissa mehukkaiden vesipisaroiden painosta.

...ja suloistakin suloisemmat marketat valloittavat rappujenpielustoilla. Ilmassa on selvästikin juhlan tuntua ja pitänee laittaa teepannu porisemaan ja kaivaa kukkakupit kaappien kätköistä. Nauttia piiiiiiiitkästä ja hartaasta teehetkestä ja juhlistaa, juhlistaa ja juhlistaa. Nauttia tästä hetkestä, sateenkosketuksesta, raikkaana puhaltavasta tuulesta, lehdiltä tipahtelevista pisaroista ja sinisestä puutarhaa peittävästä sireeninkukkamatosta.

Juhlan kunniaksi oliivipuun oksalle on ripustettu lasinen sydän. Sydämen välkkyvältä pinnalta voi nähdä edessä avautuvia näkymiä, häivähdyksiä ja pilkahduksia. Oliivipuu on pitämässä pahimpia tuulenpuuskia suuressa salissa ja jahka auringonsäteet taas kurottautuvat pihamaalle pääsee pikkuinen silmäterämme raikkaaseen ulkoilmaan oikomaan oksiaan ja kurottautumaan kohti lämpöä.

Kaveriksi oliivipuu on saanut kuinkas muuten kuin laakeripuun. Senkin jyhkeillä oksilla kimmeltää sydän. Ruukkutarhavillitys on saanut pahaisen yliotteen ja pikapuoliin pitää ruveta tilusten laajennustöihin. Mutta ensin on vuorossa parin päivän kitkentärupeama pottugeerissa.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Oliivipuiden katveessa

Sade on vihdoin täällä. Potager on kärsinyt sietämättömästä kuivuudesta, aivan kuin vastasiirretyt pionit, salkoruusut ja narskut. Nyt pehmeä, unenomainen sumusade on hellinyt taimenalkuja jo aamusta asti ja ilmassa on suoranaista kasvun kohinaa. Oi että osaankin rakastaa puutarhurointia, kostean mullan tuoksua ja mullan kosketusta. Käteni näyttävät pikemminkin jalkopohjilta, koska en tähän päivään mennessä ole oppinut puutarhahansikkaille. Menettäisinhän silloin kosketuksen maahan.

Eilen saatiin vihdoin potagerin viimeinen ruutu kylvettyä ja japaninretikat, sinappikaalit, mustat retiisit, violetit porkkanat ja ties mitkä herkut sujahtamaan mullan suojiin. Myös 36 kurkuntainta pääsivät pitkällisen odotuksen jälkeen maahan. Ensimmäinen kurkkuerä kärsi vaeltavasta muumien vitsauksesta =) Yön pimeinä tunteina vaeltava kylmyys turmeli kurkkujen alulle lähdön.

Joskus olen miettynyt miksi oikeastaan lopetin bloggaamisen viime kesänä. Niin myös moni lukija on varmaan pohtinut samaa asiaa. Eräänä päivänä vain yhtäkkiä, puuntakaa bloggaaminen alkoi tuntua vaivalloiselta. Piti suorastaan pinnistellä. Kirjoitukset hiipuivat hiipumistaan. Oikeastaan juuret juontavat jo bloggaamiseni alkumetreille. Perutetaan ajassa vuoteen 2007, jolloin aloitin puutarhabloggaamisen. Päivä päivältä pureuduin bloggaamiseen yhä syvemmin ja syvemmin. Intohimostani puutarhasta, elämään suuremmasta rakkaudesta taimiin, mullantuoksuun, erikoisuuksiin ja ties mihin puutarhojen saloihin oli sangen helppo aloittaa bloggaus. Samaan aikaan toisaalla työelämänsaralla lähdin aktiivisesti viemään blogeja opetuskäyttöön. Perustin vuositasolla kymmenkunta uutta blogia, joita hallinnoin, kuljetin keskustelua eteenpäin ja samanaikaisesti sain innostumaan vuodessa sata uutta kokelasta bloggauksen saloista. Blogien pyörremyrsky vei minua tuulispään lailla eteenpäin ja systeemi paisui paisumistaan. Vuoden 2009 ja 2010 vietin vaeltaen erilaisissa opetusalan koulutustilaisuuksissa matkasaarnaajana. Koulumme oli noussut blogien ja sosiaalisenmedian käytön kärkikaartiin ja kokeilumme herätti yhä uusissa ja uusissa kohtaamissani ihmisissä kiinnostusta ja uteliaisuutta. Blogeista oli muodostunut erottamaton osa työtäni. Jokapäiväistä työtäni. Työtä, jolla oppilaitosta markkinoitiin, työtä millä uudet oppijat luovat uusia kontakteja, verkostoituvat, työtä jolla opetusmenetelmä hankkeissa syntynyttä asiantuntijuutta jaettiin jne. jne. Ja eräänä päivänä vaan naps. niin lohduttomalta kuin se kuulostaakin niin tekstejä vaan ei herunut. Pitkäksi venynyt talviuni on nyt kuitenkin ohi ja edelleen bloggaaminen vaatii hitusen totuttelua.

No takaisin puutarhurointeihin ja sassiin, ettei rupea ripittäytymiset maistumaan puulta. Pirunkeppi sai muuttaa vanhasta puutarhasta mukana ja on komistunut talonnurkalla. Myös erikoisuuksien himoni on pikkuhiljaa ottamassa jälleen yliotteen ja himoitsen uusia magnolioita, uutta samettisumakkia, peikonpähkinää ja oliiveja.

Mammavainaan vaaleanpunaiset akilleijat seuraavat minua ties minne matkani minua ikinä kuljettavatkaan. Niiden vaaleanpunaiset kellot piirtyvät hienostuneesti valkeaa taloa vasten.

Sade on tuonut värit kirkkaammiksi. Keltaiset rönsyalpit kellertävät entistä voimakkaampina valuvina puroina ja en sitten millään saa silmiäni irti noista ihka ihanista puksipuista. Ne peijoonit ovat kääntäneet uuden lehden puutarhahommissa ja saaneet minut innostumaan tobiareista ja ruukkupuutarhasta.

Tänään kaupunkireissulta tarttui mukaan, tai pikemminkin tämä taisi olla osa syy reissuuni. Oliivipuu. Vasta tietysti ensimmäinen.Varasin puutarhalta kaksi 170cm korkuista komeaa olivipuuta. Tässähän joutuu kohtapuoliin hankkimaan suuremman auton, että saa kuljetettua yhdellä kertaa kaikki ihaanuudet kotikonnuille. Oliivilehto ja ruukkupuutarha ovat lähempänä kuin arvaattekaan.

Puun kätköissä köllöttää ihka oikeita oliivinalkuja. Tämä vuorostaan sai kytemään ajatuksen siitä, jos löytäisi jostain oikean sitruunapuun, ehkäpä taatelipuun ja appelsiinipuun.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Ansari haaveet ja unelmien puksipuut

Hiivin aamutuimaan kurkistamaan potagerin kätköissä piileviä aarteita. Iltaa vasten kannettu kasteluvesi oli tehnyt tehtäviään yön aikana ja seuraavaksi on luvassa hernetukien hankinta. Myös retiisit, punajuuret ja tillit olivat saaneet tuulta purjeisiin ja kasvunkohina oli lähes käsinkosketeltavaa.

Potager avautuu mahtitempoisesti keittiön ikkunasta. Muodot piirtyvät selkeämmin kuin tieltä katsottuna. käytävien hiekoitus nostaa kulkureitit selkeämmin esiin ja ja vaakakujanteen kukkapenkkialueet odottavat perustamistaan. Huomenna viimeinen ruutu saa ylleen puhtoisen multapeitteen ja naurikset sekä viimeiset perunapoloiset sujahtavat maan lämpöön.

Rappujen edustan kukkaistutukset ovat vihdoin puolivalmiit. vaalenpunapilkulliset pelakat kukkivat kilvan kerrattujen markettojen kanssa.

Kerratut marketat löytyivät lähipuutarhalta, enkä tietystikkään voinut vastustaa niiden sulokkuutta.

Ympyrän neljänneskaaret sisäänkäynnin kummankin puolen ovat pikkuhiljaa saaneet viherverhousta. Päivänlilja-, iiris, narsissi ja pionirivistöt hivuttautuvat kerroksittain talon seinustoja kohden. Muutama erikoisuus on höystettynä sinne tänne rikkomaan rivistöjen tiukkaa rytmiä. Talon nurkalla on vielä mahdoton liuta saippuakukkia, jotka pitäisi siirtää potagerin laitamille.

Pallopuksipuut komistavat rappuja. Puutarhavillitys on saanut jälleen yliotteen, enkä malta juurikaan muuta kuin heittäytyä hetki toisensa jälkeen uusiin koitoksiin, uusiin aluevaltauksiin. Puksipuut olivat löytö tämänpäiväiseltä kaupunkireissulta ja voi sitä sietämätöntä kissankusenhajua kun puksipuut syksyllä pitää raahata sisätiloihin. Että pitikin jälleen hurahtaa.

Kuisti on rapistunut rapistumistaan. Muutamia verhoilulautoja pitäisi ehtiä vaihtamaan ja sutimaan uutta maalia pintaan, jotta sisäänulo näyttäisi hitusen siedettävämmältä. huomenissa alkaa myös amppelien metsästys. Ovenpielustojen lyhdyt saavat vaihtua tuuheiksi amppeleiksi kunhan sopiva amppeliratkaisu löytynee.

Pikkukirsikkapuu nököttää kuistin ikkunan alla kivikossa. Kärsiiköhän kirsikka leikkaamista? Viimeisimpiä raivuukohteita on ollut kuistin toinen reuna. Kultasade on vielä siirtämättä niin kuin magnoliakin oikealle paikalle ja saavissa talon nurkalla lojuu satoja maasta kaivettuja narsisseja.

Hevosenkakia on kulunut reilu traktorin peräkärryllinen ja uutta pitäisi tilata maan rehevöittämiseksi.

Puuvajan edustalle on rakennettu pikkiriikkinen ruukkutarha. Kymmenkunta kirsikkatomaattia saavat paistatella päivää seinustan lämmössä ja lähipäivinä sekaan ilmestyy yrttejä ja muita pikku ruukkukasveja.

Lämpöäkeräävien tiilipetien alta raivattiin melkoiset määrät vanhoja vesovia kantoja, lasinsiruja, tiilenpaloja ja ties mitä aikojen saatossa seinustalle painunutta.

Kanala, puucee sekä puuvaja odottavat kylttejä ovien päälle ja vasemmassa reunassa näkyvää autotallia odottaa muodonmuutos.

Rivon näköinen ja ties mistä pahvinpaloista kokoon kyhätty autotalli saa luopua pahveistaan ja peltikatostaan ja muuttua pikkuhiljaa kasvihuoneeksi. Tästä tulee lähtölaukaus kivikkopuutarhaosion rakentamiselle ja taimikasvattamolle.