Suloista valoa

Vielä meillä ei ole raaskittu kaivaa jouluvaloja kaappien perukoilta vaikka iltojen pimeys tuntuu jo kaikissa sopukoissa. Toistaiseksi on yritetty säilöä viimeisiä auringonsäteitä ikäänkuin varastoon talven varalle. Viikonloppuisin, pitkät ja viipyilevät koiranulkoilutusreissut ovat saaneet polvistumaan kosteiden mättäiden ja lammikoiden reunoille tutkimaan miltä maailma näyttää ruohonjuuritasolta. Sammaleiden itiöpesäkkeissä kimaltelevat vesipisarat ja pienoismetsiköt lammikoissa ovat suorastaan huumaavia. Leuto ja lempeä syksy on saanut ritarinkannukset kasvattamaan uusia kukkavanoja ja sinisenä hohtavia nuppuja on siellä täällä kukkapenkin lomassa. Töissä on pidellyt hitusen kiirettä ja ilmassa on muutoinkin uusia kujeita, joten bloggaaminen on jäänyt hitusen taka-alalle, mutta eiköhän se tästä taas lähde liikenteeseen kun tarttuu härkää sarvista ja ehtii väliin kameran taakse ikuistamaan kaikkea ihanaa ja ihmeellistä.

Uuniomenoita ja vaniljakastiketta =)

Meillä fiilistellään. Uuniomenat ovat vieneet kielen mennessään. Ripaus inkivääriä, loraus glögiä, pikkiriikkisen kaardemummaa, oikeaa voita ja kaurahiutaleita kera ihanien kotimaisten syysomenoiden. Muutama päivä sitten kehaisin vihannestukkuamme ja jälleen pitää pikkuisen kehaista. Sieltä näet rantautuu aina säännöllisin väliajoin jättipussillinen kotimaisia syys ja talvi omenoita ja niitä saa aina pitkälle kevääseen asti. Njamskis. Ei tarvitse kuoria ei =) Ja kyytipojaksi paksua vaniljakastiketta niin, ettei tarvitse pihtailla ei =) Tätä siis päivälliseksi meillä.

Meillä on vanhoja hopealusikoita ja niissä aivan parasta ovat tarinat ja muistot. Eräässä lusikassa on kaiverrettuna hieman maskuliinisin kaunokirjaimin Gunnar. Gunnar oli äitini kasvatti-isä. Gunnar oli kauppias ja armoton teatteri-ihminen. Vanhoissa valokuvisassa Gunnar on joko pukeutuneena Pekka-puupääksi tai näyttää kieltään perhepotreteissa ja kuvat ovat jostain 40-luvulta. Gunnaria en ole koskaan nähnyt, mutta tarinoita kuullut tuosta mystisestä herrasmiehestä. Toisissa lusikoissa on vuorostaan palkintosijoja kaiverrettuna. Isäni on lapsena voittanut maamiesseurojen juurikkaanharvennuskilpailuja tai sijoittunut toiseksi. Jokaisella vanhalla lusikallamme on siis jokin tarina kerrottavanaan =)

Öljylamppujen lumoissa

Öljylamppukansaa - meillä asustaa varsinaista öljylamppukansaa. Kun syksyn myrskyt lähestyvät, viima ujeltaa nurkissa ja illat pimenevät, meillä etsitään kaikki ihanaiset öljylamput esiin. Meillä on monta vanhaa ja toinen toistaan ihanampaa öljylamppua, on lahjaksi saatuja, vanhatavarankaupasta tehtyjä löytöjä ja mammavainaan aikaisia öljylamppuja. Niistä kaikista pidetään hyvää huolta ja aina kaapinuumenissa on varuiksi lamppuöljyä. Täyteläisen ja vauhdikkaan työpäivän päätteeksi on ihanaa uppoutua hetkeksi sohvan uumeniin tuoreen Trädgårdslivenin seurassa ja öljylamppu luo ympärille suloista hämyä.

Trädgårdslivin tämänkertaisessa numerossa oli juttua kurpitsoista. Tänä vuonna potagerissa ei kasvanut juurikaan syötävää, koska oli suurten parannusten vuosi. Mutta ensi vuonna aion korjata asian. Ensi keväänä meillä laitetaan aluilleen muhkeita kurpitsoja ja syksyllä nautitaan ahhhh niin ihanaista muskottipähkinällä, neilikalla ja inkiväärillä maustettua kurpitsapiirasta paksun vaniljaisen kermavaahdon kera. Njamskis. Taidampa ajaa lähipäivinä meilläpäin olevan vihannestukun kautta ja hankkia muhkea kurpitsan testikäyttöön =)