sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Aikamatka hyasinttien saloihin =)


Kiitos kovasti edellisen postauksen kommenteista. Päätin niiden rohkaisemana jatkaa näitä podcasteja, mutta pitää myös normi tekstit täällä blogissa. Eli tänään olemme taas askeleen lähempänä joulua ja sen takia aiheena onkin hyasintit nuo niin suositut joulukukat, joiden historiassakin on jotain kiehtovaa. Meillä saunantupa on varattu näin joulunalla ihanille joulukukille ja käyn silloin tällöin laittamassa saunalle pesällisen puita, jotta lämpötila pysyisi mukavasti siellä +5C tienoilla. Näin saan kaikki ihanat hyasintit, jouluruusut ja kielot viihtymään pidempään.

Kuuntele podcast tästä:




Olen taas viheliäisesti hurahtanut kaikkeen ihanaan ja etenkin hyasintteihin, jotka innoittivat tarttumaan myös kirjallisuuteen ja sen lisäksi tutkin hyasinttien historiaa Googlen syövereistä. Voi miten jutut aina vievätkin mukanaan. Mutta yhtä kaikki olemme kadottaneet jotakin luonnonhyasinttien herkkyydestä vuosien saatossa. 


Omat hyasinttini ovat pitkälle jalostettuja jalohyasintteja. Ensi jouluksi ajattelin tilata muutamia 1600 ja 1700 lukujen hyasintteja, joita jotkin sipulinkasvattajat sentään vielä tarjoavat.


Saunalla on salainen joulukukkakeidas. Näin harmaana päivänä saunan tuvassa on kuitenkin niin pimeää, ettei kuvia saa kuin jalustan kanssa, joten toin hyasintit hetkeksi ulos kuvattaviksi. Ja sitten pian räntäsateesta takaisin =)


Keräsin Pinterestiin taulun hyasinttitutkimusten innoittamana. Taulusta pääset katsomaan miltä 1600 ja 1700 lukujen hyasintit näyttivät niin kasvitieteellisissä kuvituksissa kuin aikansa asetelmamaalauksissa. Jos oikein tarkkaan katsot tauluja niin voit nähdä takan reunalla hyasinttimaljakkoja, jotka muuten ovat olleet jo 1700-luvulla yleisiä. Ihania hyasintti retkiä teille kaikille =) Ja olisin vieläkin innokas kuulemaan ajatuksianne näistä podcasteista =)



14 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat hyasinttikuvat löysit Pinterestiin. Hyasintteja on oltava joka joulu, omani on vielä ostamatta mutta eiköhän ne ensi viikon aikana löydy ostoskorista.

    VastaaPoista
  2. Voi, hyasintti on ehdottomasti oma joulukukkalempparini! Toivottavasti en koskaan tule herkistymään sen tuoksulle! Hankin just eilen marketista ekat hyasintit tälle joululle, valkoisia ja sinisiä perinteisesti. Mielenkiinoista historiaa tässä myös! Herkän kauniita nuo aikaisemmat versiot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija =) Mun täytyy hakea vielä uusi satsi hyasintteja =)

      Poista
  3. Voih...nuo 1600-1700-luvun kuvat ja hyasinttien maailma!
    Silloin kukkien loistokausi alkoi!
    Vanhoja lajikkeita olisi upeaa saada ihailla!
    Kiitos taas tästä historian siipien havinasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Historian siipien havinassa on jotain jännittävää ja kiehtovaa =)

      Poista
  4. Ihana postaus ja tuo jutustelusi kauniine sointuineen <3 Itse olen ihan hullaantunut multiflora hyasintteihin jotka ovat juurikin vähemmän pönäköitä ja herkempiä. Ne taitavat kuitenkin olla kaikkea muuta kuin jalostuksen tulosta. Olikohan se niin että sipulia jotenkin manipuloitiin jotta jakaantuisivat?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että muistutit tuon multifloran olemassa olosta =)

      Poista
  5. Nämä podcastit on ihan mielettömiä! Jatka ihmeessä. Ja sulla on aina ollut niin kiva tapa puhua. Yllätyin kun ekaa kertaa tavattiin miten ratkiriemukas tyyppi sä olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes - kiitokset Kati <3 Huumori pääsee vain huonosti kukkaan itsekseen jutustellessa ;)

      Poista
  6. Nämä ovat mukavia postauksia, kun on paljon kuvia, ääntä ja tietoa. :)

    VastaaPoista
  7. Hui hai miten ihanat kirjat!!!

    VastaaPoista
  8. Lisäys edelliseen: Aatos kulkee viiveellä, sormet vikkelämpään. Ihanat siis nuo ed. post. kirjat :D.

    VastaaPoista