tiistai 18. helmikuuta 2020

Elämänlangan siemenet itävät vauhdilla

Oikeat olosuhteet, hyvä kasvualusta ja tuoreet siemenet - siinä on kevään taikaa! Tulevan kesän teemana ovat ihastuttavat köynnöskasvit sekä leikkokukat. Leikkojen siemenet matkaavat vielä postilla, mutta köynnösten siemenet ovat jo kotosalla ja valmiit kasvukauteen. 

Kylvin eilen ensimmäisen erän kesäköynnöksiä. Valkokukkaiset mustasilmäsusannat sekä erikoiset, punakukkaiset elämänlangat pääsivät Biolanin pienoiskasvihuoneen mikroilmastoon itämään.  

Tein kylvökset pienoskasvihuoneen sammalnappeihin. Kostutin ensin napit huolella ja sen jälkeen asettelin kunkin napin kostealle pinnalle kaksi siementä. Lopuksi vielä lempeästi sumuttelin siemenet ja laitoin kannen päälle. Tänä vuonna olen suuriakin siemeniä idättänyt valossa ja se on näyttänyt toimivan erinomaisesti. Ensimmäiset seitsemän elämänlangan siementä oli itänyt jo yön aikana. Melko huimaa - vai mitä?

Elämänlangan siemenet 
Biolan sammalnappi
Elämänlangan suuret siemenet sammalnappien pinnalla.
Kukkivien, yksivuotisten köynnöskasvien kirjo on melkoinen. Joukkoon mahtuu niin lyhyen kuin pitkänkin esikasvatusajan vaativia köynnöksiä. Innostuimme Katin kanssa kukkivista köynnöksistä ja teimme niistä Podcastin sekä koostimme niiden kylvöajoista artikkelin Versoilevaan. Kuuntele podcast alla olevalla soittimella ja innostu kesän ihanuuksista!



Ihania kesäköynnöksiä.

6 kommenttia:

  1. Vau, onpa todella nopeaa toimintaa siemeniltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain supersiemeniä selvästikin. En edes liottanut niitä ennen kylvöä.

      Poista
  2. Ihanaa, kiitos tällaisista postauksista. Olen ostanut erilaisia siemeniä ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa yritän esikasvattaa. Vielä pitäisi tutkia olenko jo myöhässä vai vieläkö kerkeän..
    Osaatko sanoa coral reef unikosta, vieläkö sen ehtisi laittaa? En ole löytänyt siihen vastausta mistään. Yksivuotisilla ei vielä liene kiire. Nyt kun valo lisääntyy ei ehkä tarvi kasvivalojakaan.
    Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Unikot ovat pääasiassa hyviä ja nopeita itämään. Jos tuon idänunikon haluaa kukkivan vielä tulevana kesänä niin siinä tapauksessa sen voisi tässä helmi - maaliskuulla kylvää. Muutoin sen voi kylvää vaikka suorakylvönä ulos. Yksivuotisillakin lajeilla on esikasvatusajoissa eroja. Osan esikasvatus aloitetaan näillä kieppeillä ja osalle riittää lyhyempi esikasvatus. Tsemppiä esikasvatukseen.

      Poista
  3. Elämänlanka on haitallinen vieraslaji, joka leviää luontoon ja on liki mahdoton hävittää. Sen myynti pitäisi kieltää. Kyllä itää juu ihan idättämättä. Ikävintä siinä on, että se kasvaa itse kolme metriä korkeaksi ja pystyy tappamaan kaksi metriä korkeat ja pienemmät kasvit. Eikö voisi jotain muuta kaunista kukkasta kylvää, sellaista, joka ei tuhoa luontoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän huolesi. Meilläkin päin valkokukkainen elämänlanka tai karhunköynnös, kummaksi sitä sitten kutsutaankin on erittäin pahasti villiintynyt lähiluontoon vallaten alleen luonnonlajeja. Jalostetumpia elämänlankoja voi kyllä kasvattaa ruukuissa esimerkiksi terassilla, josta ne voi sitten talventullen hävittää asianmukaisesti. Tunkioonhan elämänlangan osia ei saisi päästä, sillä sieltä se lähtee helposti leviämään.

      Poista