sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Taimia, taimia, taimia =)


Taimikasvattamossa kuhisee ja moni onkin miettinyt milloin ja miten hoitelen kylvöpuuhiani. Ensin ajattelin, että pitäisiköhän oikein tuolta blogien historiasta etsiä, milloin olen kylvöksiä tehnyt, mutta ei. En siis alkuunkaan mieti milloin kylvökset laitan. Oikeastaan menen tyystiin fiiliksillä. Jos kasvihuone olisi valmis, laittaisin kylvökset varmastikkin keväällä aikaisin. Mutta nyt menettelen niin, että kesäkuun aikana teen suurimman osan kylvöksistä suoraan ulos. Meillä on vanhakseltaan kasvihuoneviljelystä jääneitä taimikennoja ja ne tai vanhat pahvilaatikot ovat parhaita. Nyt olen istuttanut taimet suoraan koulimatta potageriin ja käyn iltaisin niitä kastelemassa. Näin säästyin koulintavaiheelta ja uskoisin, että taimet kerkiävät riittävästi varttua ja juurtua ennen talven tuloa.


 Krassejakin kylvin vasta viimeviikolla


Unikkomeri on melkein kukkinut jo ja nyt on siemenkotien meri pullukkana ja painavana nuokkumassa, enää muutama kukkija siellä täällä. 


Mustat salkoruusut ovat muhkeita ja täydessä kukassa. Ja vaaleampien salkoruusujen nuput ovat pullukat ja aukeavat aivan lähipäivinä. 


Potnaakkerin yrtit ovat vilahtaneet kerta toisensa jälkeen kuivurin kautta talvisäilöön


Kateviljely on tuottanut tulosta ja suorastaan hukumme muhkeisiin sipuleihin, kesäkurpitsoihin, parsakaaleihin, uusiin perunoihin, punajuuriin ja kohtapuilleen maissit rupeavat kehittämään makoisia tähkiään. Toistaiseksi ei ainakaan etanoita ole näkynyt missään. 


Sade on hellitellyt puutarhaa ja saavit ovat pillollaan ihanaisen lämpöistä vettä. Nauhukset peilailevat komeita lehtiään peilityvenen saavin pinnalta.


Viimepäivinä on tullut harrastettua myös kaikenmoista pikkutuunausta. Ensin sohvatyynyjä, sitten valaisin, muutaman pikkutuolin päälinen ja tänään oikein porukalla väännettiin uusia nojatuoleja kuntoon ja niistä tulee niin ihkut, että ihan huimaa. Mutta niistä ei ole vielä kuvaa. Olen melkein sairas, koska kamera on edelleenkin mystisen käyttöhäiriön vuoksi korjaamossa ja nyt pitäisi pärjätä surkeaakin surkeamman pokkarin voimin - ugh. 


Tässä otos ihmeellisestä lampusta. Sen varsi on pönttöuunien fuksiaa ja kuuppa blingblingiä =)

9 kommenttia:

  1. Haha, mainio lamppu! Tuo varjostimen voisi vetäistä päähän joskus joihinkin teemabileisiin :-D
    Hienon näköistä satoa, vautsivau! Ja ihania kukkia. Nuo pastellipuuteriset tulikukat ovat ihan parhautta.

    VastaaPoista
  2. Ai krasseja vois vieläkin kylvää... harmittelin keväällä, kun jäi laittamatta. Ne on ainoita hajuherneen lisäksi, jota yleensä laitan. Tai laitoin nytkin pussillisen krassia, mutta vain yksi iti ja sekin hävisi jonnekin maahan istutuksen jälkeen...

    VastaaPoista
  3. Heips!
    Nyt on viimein pakko kommentoida, olen jo tässä tovin aikaa sitten löytänyt blogisi ja samantien jäin lukijaksi. Täällä käyn fiilistelemässä ja ihastelemassa upeaa kotianne ja puutarhaanne! :)
    Vaikka unelmakoti meillekkin viimein löytyi, unelma elää silti oikeasti vanhasta hirsituvasta.

    Kiitos kivasta blogista!

    Riikka Tikkapihlaja-blogista
    (ei anna mokoma kirjautua, höh)

    VastaaPoista
  4. Ihania taimivauvoja ja mitkä salkoruusut!

    Oman maan satoa on kyllä niin auvoista säilöä talven varalle =)! Sitten kun talvella kaivelee purkkia ja purnukkaa kellarista muistaa edellisen kesän niin selkeästi; kuinka keväällä kykki siemenpussien kanssa, kitki taimien välejä ja myöhemmin ihasteli uhkeaa, rehevää kasvimaata...

    VastaaPoista
  5. Voi ihanuus mikä sohva! Tyynyt ja lamppukin on älyttömän ihania :)
    Täällä myös nautitaan omista peruista, salaateista, kesäkurpitsoista ym herkuista. Oman maan sato on kaikkein parasta ruokaa!

    VastaaPoista
  6. Upea musta salkoruusu!

    Minäkin tuota sohvaa ihastelin... Lampusta ja tyynyistä tuli oikein kivat :)

    VastaaPoista
  7. Tervehdys vähemmän innokkaasta puutarhuroinnista! Mustikat, vadelmat ja autotallin maalaus&tuunaus saa aikaan kiksit. Puutarha odottaa lannoitteita, mutta olen siirtänyt elinvoimaisuustehtävää jo kuukauden. Kohta ei tarvitse elyyttää alkuunkaan.
    Olen puhdistanut kantokoreja ja kiillottnut pankkikorttini eli olen lähtökuopissa herkkukauppaasi.
    jola

    VastaaPoista
  8. Sinulla näkyy olevan samanlainen kylvötyyli kuin minullakin. Juuri eilen istutin vasta jokin aika sitten kylvämäni elämänlangat ja kaikenlaisia kylvöjä eri vaiheissaan on sekä Kasvihuoneessa että Puuhamaassa (eli siellä lastentarhassa, missä melkein kaikki kasvit aloittelevat elämäänsä täällä meillä.)Ellei joku ehdi kukkia niin kukkiihan se sitten seuraavana kesänä, jos siis on monivuotinen. Ja esim. loppuunkukkineiden orvokkien tilalle on kiva laitella tuoreita taimia.:D

    VastaaPoista