keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Pylväs poikineen


Voihan pihteinee vienee =) Esa Pararisen armottomat rallit ovat soineet taustalla ja nikkaroinnin kilke ja kolina on jälleen kantautunut näillä lakeuksilla. Muraatti on päässyt vanhaan ruukkuun tolpan jatkeeksi potagerin keskikäytävälle. 




Kuvat tältä käytävältä ovat toki vielä kohtuullisen ankeita, koska vaakakäytävän kukkapenkit ovat vieläkin valkojuurikuurilla ja kohtapuilleen toistaviikkoa kestänyt kuuri on johtanut melkoisen puhtiin penkkeihin. Valkojuuri on tuhottu siis täysin kitkemällä, kaivamalla juuria ja juurenpätkiä ylös sekä kääntämällä maata udeaan otteeseen.


Loppuviikon puhteina on siis keskikäytävän istutus. Jättipoimulehti pääsee jälleen pääosiin ja sitä hönnystämään pääsevät erinäiset sinisenvioletit kaverit.


Tässä ananaksien ja ruukkujen tolppiin käytetty puuarkisto. Keskitolppa on 90mm liimatolppaa, jota oli joskus taannoin tullut hommattua ties mihin hommiin, mitkä olivat ajan saatossa päässeet unohtumaan. Nyt tolpat siis löysivät uutta käyttöä. Reunuslistat taas on värkätty 45mm x 45mm höylätystä ja 20mm x 45 mm höylätystä puutavarasta. Jalkaan nämä kaksi edellistä on liimattu yhteen. 


Ohessa koristepylvään teko-ohjeet ja materiaalimenekit. 
Kuvaa klikkaamalla pääset tarkastelemaan ohjeita suuremmassa koossa


Jokatalouden ehdoton välttämättömyys eli jiirisaha on kelpo apu näissä hommissa


Samoin kunnon pora-arsenaali, jottei kuivuneet puut halkeile ruuvatessa ja ruuviväänninpäät, mitta ja akkuporakone.


Tujakkaa puuliimaa sekä liimapuristimet


Jos hifistellä haluaa ja lisätä ohuita koristelistoja niin ehdoton on japaninsaha, vanerisaha ja ruostumaton lautasaha. Perustolpan nikkarointiin hurahtaa aikaa, mittamisineen ja liimaamisine päivineen noin puolisen tuntia ja yhden tolpan hinnaksi uudesta puutavarasta tulee reilusti vajaa 10 €, mutta erityisen oivaa materiaalia ovat myös nurkkiin pyörimään jääneet vanhat puutavaranpätkät, joista kaksi ensimmäistä tolppaa tehtailtiin. Tolpat maalattiin vanhalla valkealla ulkomaalilla ja pintaan sipaistiin erityisseosta, johon oli sotkettu valkoiseen pönttöuunien keltaista, kultaa, lasten öljyväreistä ripaus okraa ja lattian maalamisesta ylijäänyttä vanhan sinistä ja tämä totku levitettiin erittäin kuivalla siveltimellä, jotta tolpat näyttäisivät edes hitusen patinoituneilta.


Kanttaaminen on päivän sana. Toiset ne osaavat kantata mattoja ja verhoiluja sekä kankaita, mutta oma kanttausosaamiseni rajoittuu pistolapion ja kolmipiikkiharavan käyttöön. Oikeaa kanttausrautaakin etsiskelin lähialueen puutarhakaupoista, mutteivät pidä mokomaa varastossa huonon kysynnän vuoksi. Toki eilen sitten Kemiön multasormen hyllyt notkuivat erilaisia kanttausrautoja. No pitänee hankkia joku päivä siellä piipahtaessa sellainen.


Tänne on siis myös tulossa kaikenmoisia herkkupaloja lähipäivien aikana. 


Ritarinkannuksen kukkavanat ovat pullokoita ja jättiläismäisiä tänä vuonna. Jouduin jopa tilaamaan lisää näiden ihanuuksien siemeniä. Ja pitänee keräillä näistäkin siemeniä talteen.


Suurta ja lempeää sadetta kaipailtaisiin tällä suunnalla - olisikohan jollakin tiedossa sellaista ;)

6 kommenttia:

  1. Ihania ritarinkannuksia! Ja hauskaa, että olet laittanut ihan tolppien teko-ohjeet perusteellisesti :-)

    VastaaPoista
  2. Ihania ritarinkannuksia, aivan upeita! Ja kiitos pylväänteko-ohjeesta, näyttää kyllä melkoiselta välineurheilulta8] Mutta on mulla mittanauha, saha, vasara ja nauloja:)

    VastaaPoista
  3. Jeah! Sulla on niin mun luonto. Siis, että kun jotain saa päähänsä, niin on tehtävä ja monta ja paljon. Pylväät on tosi hienoja. Mietin jo, että mihin Villissä pihassa? Olen hullutellut itseni maitohapoille kitkennöissä ja äsken muistin, että minulla on savea kätkössä. Eikun kesäiltaan pihalle muotoilemaan. Ja voi että se on kivaa! Savenpolttouuni pitäis saada! Ideoita on muutenkin taas vaikka muille jakaa...Hih!

    Ritarinkannukset on niin mahtavia. Salkoruusut myös huikeita. Oletko kasvattanut nyt niitä? Minä odotan vesi kielellä omieni aukeamista. Kun omista taimista ei ole mitään takeita mitä nupusta paljastuu. Toivon, että vaaleanpunaisia ja valkoisia kerrottuja palleroita!

    VastaaPoista
  4. Olitpa näpäkän pylväsohjeen tehnyt. Kiitos, käytän tulevaisuudessa. Tein sen virheen etten kitkenyt juolavehniä, ohrakkeita yms. tarpeeksi hyvin ennen kukkapenkin perustamista. Nyt siitä saa kärsiä. Luulenpa, että edessäni on kukkien ylösnosto ja alusmullan putsaus. Sulla näyttää homma olevan hanskassa. Hienon näköistä.

    VastaaPoista
  5. Nikkarointia on liikenteessä, nakutellaan täälläkin. Teillä vain on isommat rojektit. :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä on komeita ritarinkannuksia! Pylväät on kyllä hienoja, on teillä virtaa :)

    VastaaPoista