lauantai 23. maaliskuuta 2013

Tenhola juustoa ja muita kevään herkkuja


Nuorimmainen on innostunut silminnähden kuvaamisesta. Joten tyylikkäästi ryöstin muutaman kuvan hänen aamukuvausretkestään. Se on kumma, miten toinen ihminen tarkastelee samoja asioita niin eri kuvakulmista. Kiehtovaa, kerrassaan kiehtovaa. Meillä on siis todellakin lunta, kuten kuvasta voi päätellä. Kävin potagerissakin eilen. Upoin saappaanvarren mitan lumeen, kompuroin ja kaatuilin lumimäärän seassa ja poistuin vähin äänin. Pitkä on odottavan aika.


Mutta onneksi nuorimmainen oli selvästikin pyydystänyt kevään. Sammaleet suorastaan hehkuivat saunamme lähittyvillä olevassa etelärinteessä.


Jokunen aika sitten puhuin puuhankinnoista. Himoitsen siis puita potageriin, suojaa, varjoa ja ihmeellisiä runkoja. Meidän piikkiaralia l. pirunkeppi on niin elinvoimainen, että taidan kiikuttaa sen versoja potagerin laitamille. Sitten himoitsen tulppaanipuuta, katsuraa, peikonpähkinää, neidonhiuspuuta ja muista erikoisuuksia. Ja tietysti ruusumantelia ja sateenvarjojalavaa. Meillähän näitä erikoisuuksia oli edellisessä puutarhassa, mutta nyt haluan niitä tännekin. Näissä erikoisissa puissa on niin paljon kiehtovaa. On erilaisia runkoja, kaarnoja, kasvutapoja, huikeita kukkia ja erityisesti niiden haasteellisuus talven kanssa. Siis jotain tällaista ehkäpä luvassa tänä kesänä.


Posti oli tuonut lisää siemeniä tällä viikolla. Kuten moni vanha lukija muistaakin, kylvän nämä vasta ilmojen lämmettyä ulkosalle. Sisätiloissa harvoin harrastan esikasvatusta. Ulkosalla kaikki on niin paljon helpompaa ja vapautuneempaa.


Mutta mitä tällaisena lumisena päivänä voi tehdä. Kävimme juustoretkellä ja hankimme ihan naapurissamme valmistettua Tenhola juustoa - njam. Ja kuinkas muutoinkaan niin pitihän puutarhurinkin juustoa ottaa palanen ja pehmeän suussasulavaa goudaa. Njam - jatkan siis puutarhalehtien lueskelua ja juustojen mussuttelua =)

3 kommenttia:

  1. Lasten valokuvia on kiva katsella erilaisen perspektiivin ja kuvauskohteiden vuoksi.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että olet palannut. Olen monesti käynyt kurkkimassa ja miettinyt missä sie oikein piileksit. :)

    VastaaPoista
  3. Tein saman havainnon tarkastellessani tyttäreni kuvia samalta pihamaalta. Ainakin hänellä on puolet enemmän taivasta kuvissa kuin minulla. Minä kuvaan enempi maan tasoa. Kait sitä kaikki kiinnittävät huomion aika eri paikkoihin samassa tilassa.
    Mielenkiintoisia puuvalintoja. Tulppaanipuusta minulla ei ole kokemusta. Kannattaa sinun pihallasi varmaan kokeilla. Neidonhiuspuu kuihtui meillä ensimmäisenä talvena, mutta paikka ei ollut mitenkään suojainen.

    VastaaPoista