torstai 19. helmikuuta 2015

Päivän sana on pääkallo!


Tämän talven sana on ollut pääkallo. Varsinainen pääkallokeli näet piina kyläraittiamme uskomattomalla tavalla. Marraskuussa alkanut elämänmuutos on ajanut kerta toisensa jälkeen aamu- ja iltalenkille ja kilot ovat pikkuhiljaa karisseet. Mutta lenkkeilyä haittaa armottomat pääkalokelit.

Eilen saapui kotikuusen alle oikea varsinainen aarre. Paikallisen Kiviaseman hiekoitusastia ilahdutti päivää =) Laatikollinen kuivaa ja tietysti kotipihamme harmaata hiekoitussepeliä =) Ja pitihän hiekoitusta oitis testata vähintäänkin luistinrataa muistuttavalle kotipihalle ja tielle. Vauh =) Kuiva hiekoitussepeli tarttui oitis vetiselle jään pinnalle ja askel on jälleen vetävämpi. Voi kumpa tuo kylätiekin saisi omansa osakseen niin lenkkeily sujuisi taas hymyssä suin.


Meillä kevät on muutoin alkanut tuntua jo luissa ja ytimissä. Työhuoneen ikkunan alla olevassa omenapuussa on kymmenittäin ihania pikkulintuja, viherpeipposia ja tiaisia. Linnunlaulu, ränneistä tippuva vesi ja silmissä oheneva lumipeite kertoo jo omaa tarinaansa kevään tulosta. Lisäksi luureissa soi takuuvarma keväänodotus, Rhapsodyn Emerald Sword.



Voi kumpa kevääntulo vaan vauhdittuisi =)  ja pääsisi haravoimaan, perustamaan uusia alueita ja etsimään hiokoitusastialle jokin supermahtava ja tasainen paikka. Toki nyt se on aivan päälikköpaikalla, koska hiekoitus käy kätevästi niin alamäkeen viettävällä tiellä kuin pihamaallakin. Tällä alueella on muutoin kova ruuhka, koska täällä säilytämme polttopuiksi meneviä pöllejä ja täällä on kevään tuloa odottava kuorikatekasa odottamassa potageria ympäröivää orapihlaja-aitaa. Voi miten onkaan ikävä kevättä =)





6 kommenttia:

  1. Liukasta riittää täälläkin. Suosittelen sinullekin kenkien päälle laitettavia nastoja. Omani maksoivat vain n.5 euroa ja niitä voi vaihtaa kengistä toisiin. Lenkkeily sujuu melkein yhtähyvin, kun muilloinkin. Keväinen tuntu saa mielen iloiseksi. Pihallani peltopyyt käyvät nokkimassa kiviä ja rastaat syövät vielä löytyviä pihlajanmarjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä =) Noita nastoja pitääkin lähteä metsästämään =)

      Poista
  2. Kiva postaus! Liukasta on meilläkin;)

    VastaaPoista