sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Suuri luumupäivä =)

Luumusato vetelee viimeistään. Meillä kasvaa saunan lähistöllä kansakoulunaikaisia luumuja, joiden latvukset hivelevät vähintäänkin pilviä. Juuri parahiksi viimeiseen luumusavottaan saapui Fiskars Gardenilta QuikFit sarjan teleskooppivarsi sekä hedelmäpoimuri. Itseasiassa vuosia nämä ylimmät luumut ovat itsekseen varisseet ja pilaantuneet maahan, koska puskasto on niin vaikeakulkuinen tikkaiden kanssa. Ajattelimme siis testata hedelmäpoimurin toivivuutta luumuille. Aivan ensimmäiseksi teleskooppivarteen piti saada lisäpituusosio käyttöön ja ei muuta kuin poimimaan.

Poimuriin sai yllättävän näppärästi haukattua luumuja. Ensin vähän jännitin sitä, että kaikki luumut varisevat kun poimurilla viuhtoo menemään. Mutta huolenaiheeni osottautui turhaksi. Teleskooppi varsi ulottui huikeaan kuuteen metriin ja viimeisetkin luumut saatiin pikkuhiljaa talteen.

Luumut painoivat yllättävästi pussukassa, joten väliin piti pussia tyhjentää. Mutta täytyy sanoa, että oiva työväline juurikin noille luumuille. Omenapuuthan meillä on vielä niin pieniä, että niihin ylettyy ihan käsinkin maasta. Seuraavaksi päästää testaamaan räystäiden putsausta ja ylimääräisten oksien sahausta. Mutta niitä vasta syyslomalla. Sitä ennen sienimetsä kutsuu ja kuppu kuumaa kahvia kalliolla =)



Postauksessa näkyvät Firskarsin tuotteet on saatu blogiyhteistyönmerkeissä Fiskars Gardenilta.

16 kommenttia:

  1. Kätevä peli! Meillekin tuli tuo, mutta tänä vuonna ei ole satoa, mitä korjata tuolla. Omenia ei tullut ollenkaan, kriikunat on jo syöty ja päärynät ovat ihan matalalla. Kirsikat taas tippuivat jo puista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet ja sadot ovat ihmeellisiä. Toisinaan meillä on satoa yllin kyllin ja muilla sato jää olemattomaksi tai päinvastoin. Meillä nuo vanhat luumut toimivat kolmen-neljän vuoden syklissä. Noin joka kolmas tai neljäs vuosi sato on aivan käsittämätön ja välivuosina satoa ei tule nimeksikään.

      Poista
  2. Samaa vekotinta olen käyttänyt omppujen poimintaan, tai siis omaani, en sun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko kätevän tuntuinen laite ainakin noille superkorkeuksissa olijoille.

      Poista
  3. Hyvä työväline ja meillä maalla on melkein samanlainen, meiltä vain puuttuu yksi pikku juttu eli ne luumut.
    Meille ei tullut oikeastaan yhtään hedelmiä hedelmäpuihin. Parikymmentä pihlajamarjakoin syömää omenaa, muutama kriikuna ja samoin kymmenkunta keltaluumua.
    Näin ne vuodet vaihtelee, jokus ihan mahdottomat satonäkymät ja joskus ei mitään.
    Onnittelut hyvästä sadosta, melkein vesi kielellä.......täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumut ovat niin suussa sulavia. Juurikin tuossa Sadulle totesin, että nuo sadot kulkevat sykleissä. Väliin on hurjat sadot väliin ei mitään.

      Poista
  4. Ihana luumusato. Minun luumupuuni ovat vasta haaveissa. Toivottavasti joskus saisin syödä oman puun luumuja. Omenapuut eivät tehneet satoa ollenkaan, Punakanelissa oli 4 ruppusta omenaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin omput tekivät huonoa satoa, mutta päärynät ja luumut sen sijaan oikein innostuivat

      Poista
  5. Ihana luumusato. En ole ikinä varmaan maistanut tuon värisiä kotiluumuja.

    VastaaPoista