tiistai 26. joulukuuta 2017

Arboretumin mittaustyöt käynnissä


Arboretumhaaveet ovat nytkähtäneet askeleen kohti konkretiaa tai kaksikin. Google Drivessa on yksityiskohtainen lehtipuulista kasvupaikkaolosuhteineen ja vaatimuksineen. Arboretum alueita on mitattu ja millimetripaperille on tulossa mittatarkka suunnitelma tulevaa kevättä varten.

Kuuntele tästä uusin podcast Arboretumin suunnitelmista:




Puutarhahöperön parhaimpia työkaluja on ehdottomasti 30 metrin maastomitta. Sen avulla tein mittaukset potagerin takalaidan joutomaa-alueesta, joka irroitetaan heti maan sulattua arboretumin käyttöön.



Potagerin takalaidalla, orapihlaja-aidan takana kulkee metrinen huoltokäytävä, joka on syksyn jäljiltä vähintäänkin räävittömässä kunnossa. Tämän huoltokäytävän ja pellon väliin on tulossa yksi osa tulevaa arboretumia.




Joutomaakaistaleen pituus on 55 metriä, mutta alue on melkoisen kapeahko. Tämän alueen hoitaminen on kesäisin äärettömän hankalaa, joten arboretum kauniine katteineen tekee alueen hoidettavuudellekin terää.


Tästä kuvasta näkee suikalemaisen alueen parhaiten. Alueen alareunassa oleva puutarhakomposti jyrsitään keväällä alueen maanparannusaineeksi.


Vanhimmaisen kanssa tutkailtiin myös eteläistä metsänreuna-aluetta. Meidän kaikki maa-alueet ovat hiekkamultamaata, joten suunnitteilla olevat lehtipuut ainakin pitävät vettäläpäisevästä ja multaisasta maasta.


Suunnitelmissa on marraskuussa kauniisti kukkivia taikapähkinöitä, eksoottisia tulppaani- ja trumpettipuita, sumakkeja, katsuroita ja juudaksenpuita sekä kelta- ja vaaleanpunamarjaisia pihlajoita. Podcastissa hieman lisääkin lajivalinnoista.


14 kommenttia:

  1. Ihania suunnitelmia, eihän tässä malta odottaa kevättä ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitten millään malttaisi =) Meillä olisi maakin sula, joten voisi vaikka kuoppia kaivaa ;)

      Poista
  2. Hienot suunnitelmat, mahtavaa jos saisi menestymään herkkiäkin puita. Minulla herkin on pyökki ja punapyökki, molemmat ovat selvinneet hengissä jo parisen vuotta.

    VastaaPoista
  3. Mä en käsitä tätä teidän ilmastoa!!! Että ihan crocseissa siellä mittailette! ;)
    Meillä on puoli metriä lunta!!! Nyt iskee se kuuluisa kasvuvyöhykekateus.
    Mutta ihania suunnitelmia teillä on. Jään innoissani seuraamaan. Ja mullakin alkaa loppiaisen jälkeen niin kevät, ainakin pään sisässä. Nyt nautin hetken joulusta ja sen jälkeen annan "mopon" keulia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä olisi täysin istutuskelit vielä päällänsä. Maakin on aivan sula. Mutta niin vetistä ja vetelää kaikkialla kun jatkuvasti sataa. Mutta katse jo kovaasti keväässä

      Poista
  4. Teillon jännittäviä ja jännitettäviä valintoja. Ei mitää peruskamaa :)

    VastaaPoista
  5. Todella mielenkiintoinen projekti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee heti lisää juttua kun päästään eteenpäin asioissa =)

      Poista
  6. Tätä projektia seuraan suurella mielenkiinnolla. Lajike-valikoima ainakin kuulostaa lupaavalta!

    VastaaPoista
  7. Voi että teillä on mielenkiintoinen projekti! Ihana seurata :)

    VastaaPoista
  8. Mekin teimme hieman mittauksia, jotta saamme täydellisen puutarhan. Aiomme myös istuttaa juudaksenpuita. En malta odottaa, miltä puutarhamme valmiina näyttää.

    VastaaPoista