Näytetään tekstit, joissa on tunniste pökkövehka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pökkövehka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. elokuuta 2019

Komea pökkövehka luo eksoottista tunnelmaa

pökkövehka, viherkasvi, huonekasvi
Pökkövehkat ovat venähtäneet melkoisesti viime vuodesta. 
Viherkasveista pökkövehka on todellinen yllättäjä. Sain kuin sainkin talvetettua mukulat viileässä noin 10 asteisessa huoneessa. Keväällä ne ottivat jo maaliskuulla kasvuspurtin ja kasvoivat täyteen mittaansa. Viime vuodesta kokoa tuli todellakin lisää näihin veijareihin. Ruukkuineen päivineen suurempi yksilö on noin 1,5 metriä korkea.

pökkövehka, viherkasvi, huonekasvi
Luin tässä taannoin, että pökkövehkat voivat meidän oloissa kasvaa lähes kolmimetrisiksi. Onneksi kansakoulun huonekorkeus on kolme ja puoli metriä. Huh! Niiden mukulat voivat painaa jopa yli kymmenen kiloa.

pökkövehka, viherkasvi, huonekasvi
Pökkövehkojen lehdistössä on ollut tänä vuonna ruskeita laikkuja. Ilmeisesti niiden mullassa oli jotakin epäpuhtauksia, koska muutama pienempi viherkasvi rusehtui saman tyylisesti tänä keväänä. Pökkövehkan suuri koko on tainnut olla etuna ja rusehtuminen ei ole levinnyt sitten kevään.

pökkövehka, viherkasvi, huonekasvi
Kumpikin pökkövehka on kasvattanut juurelleen kolme uutta tainta. Jännittävää nähdä onko ruukuissa nyt myös neljä mukulaa aiemman yhden sijaan vai kasvavatko poikaset samasta mukulasta kuin emokasvikin. Talveksi kuihtuva pökkövehka -artikkelista näet minkä kokoisia nämä olivat viime syksynä ja kuinka pökkövehkat lakastuvat ennen talven tuloa.

pökkövehka, viherkasvi, huonekasvi