maanantai 9. huhtikuuta 2012

Lumien lähdön kunniaksi hillitöntä haravointia




No nyt tuntee kevään tulevan. Tänään haravoimme sisääntuloväylän penkereet ja aloittelimme kiviaidan vieruksen siivoustöitä. Syksyllähän meillä jäi puolitiehen kiviaidan nostopuuhat ja kunhan pahimmat kyytton ajat ovat ohi niin korotustöitä jatketaan. Mutta tuossa pienoinen makupala lumettomana aukeavasta maisemasta =)

Taimia jo pinnassa =)


Villinpihan Sannin innoittamana tei aamukierroksen ja etsin varmoja kasvun merkkejä. Toki nämä kovin samoilta näyttävät kuin varmaan monenkin muun tilusilla. Mutta lupaavia sormustinkukan alkuja pilkistelee sieltä täältä. Kermanvalkoista muistelisin kylväneeni. Nämä ihanuudet eivät näet ole vielä koskaan ehtineet kukkia.


Silloin kun hankimme tämän talovanhuksen niin nurmella siellä täällä oli narsissiesiintymiä. Jokunen kesä sitten kaivoimme kaiken ylös ja järjestelimme nuo myös kermanvalkeat narskut talon sisääntulon läheisyyteen risistöiksi. Vanhemmista postauksista tarkistin, että maailmankirjat ovat ennallaan. Nämä ovat nimittäin viimevuonna, edellisvuonna ja sitä edellisvuonna tulleet pintaan juurikin samoihin aikoihin.


Päivänliljoja meillä on myös aivan valtavasti. Vanhakantaista kullankeltaista rotua tuntua olevat ja niitä kiertää rivistöinä talon edustalla sekä potagerissa. Elinvoimaisia ja muhkeita ovat.


Potagerin kasvipenkkien käytävät ovat vuosien saatossa sammaloituneet. Kuten vanhat lukijat tietävätkin olen armoton siemenfriikki. Siemeniä on varastossa aina montakymmentä monituista pussukkaa, tilailen niitä milloin mihinkin aikaan vuodesta ja kylvän myös kovin sattumanvaraisiin aikoihin. aamulla kun tongin siemenvarastoa huomasin, että olinkin tilannut tämän vuoden potageristutuksia varten joukon kummia kavereita. Sinappia, jotakin valkosinappia, fenkolia, kamomillaa, kuminaa, jotain toistakin fenkolia, ruusujuurta, marunaa, iisoppia, rosmariinia. Onkohan jossain vaiheessa ollut mielessä jonkin sortin yrttitarha. Ei harmavintakaan aavistusta, mutta tuollaisia pitänee kylvää tänä vuonna kun niitä tuntuu olevan =)


Haravointia on jatkettu oikein olan takaa ja kohtapuoliin koko yläpiha on priimakunnossa vastaanottamaan kasvun kohinan. Tänään jatkamme haravointipuuhia potagerin ympäristössä ja tiirailemme samalla josko kaameat kyyttonit olisivat heränneet - Argh että inhoankin niitä niin.

Lukijoita on ilmestynyt kuin sieniä sateella. Kiitos Teille kaikille ihanista kommenteista. Marsa oli tuolla viimeisessä postauksen kommenteissa toivonut kuvia talosta. Marsa - nyt on niin kaameannäköistä vielä talon läheisyydessä niin päätin koota Sinulle tämmöisen linkkinurkkauksen, josta pääset kurkistelemaan taloa vähän eri kulmista. Sitten tuossa sivubannerissa on linkki Meidän kansakoulu-lehteen, jossa oikein juurtajaksain esitellään talovanhus. =)






Löytyy kuvia talosta =)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ilmassa on odotettua kuhinaa


Aurinko kutitteli peitonreunalla jo seitsemän aikoihin ja oli aivan pakko nousta. Potager-, kiviaita, pikkumetsä, puutarhakierros - voi kuinka olenkaan odottanut kevättä. Haravoin ja ihastelin aamuauringon pitkiä varjoja sammalmättäillä.


Sinivuokot oikoivat lehtiään ja nuppujaan auringon lämmittäessä. Meillä on kevät jo niin pitkällä, että lunta on vain metsän reunoissa. Jotkut kauppapuutarhat ovat laittaneet jo harsojen alle kasvamaan jotain kevään ihmeitä ja raktoreita on kaivettu kilpaa talleista. Tuskin menee edes kahta viikkoa kun ensimmäiset peltojen muokkaukset ovat aluillaan. Oi että rakastan tätä eteläeisen kärjen kevättä =)


Tänään on luvassa superharavointipäivä - ehkäpä huomenissa lisää kuvia haravoidusta pihamaasta =)