tiistai 23. toukokuuta 2017

Hurmaava raparperi clafoutis


Ensimmäinen sato pimeässä kasvatettuja raparpereja on valmistunut. Itse raparperihuupasta ja raparperin kasvatuksesta on lisää tuolla Hernepensaselämää - blogissa, mutta täällä herkutellaan ranskalaisten suussa sulavalla pannukakulla eli clafoutiksella. Tämän ihanuuden on aikoinaan vinkannut Saaripalstan Saila, jolle olen ikuisesti kiitollisuuden velassa tämän ihanuuden löytämisestä.

Pimeässä kasvatetut raparperit toimivat tähän erinomaisesti. Pestyt varret leikataan pieniksi paloiksi ja ripotellaan tasaisesti voidellun vuoan pohjalle. Uuni laitetaan 200 asteeseen ja valmistetaan pannukakkutaikina.


Clafoutiksen ehdoton mauste on vanilja. Meillä ei ollut kyläkaupassa vaniljatankoja mutta sen sijaan löysinkin tällaista. Puhdasta vanilja jauhetta, ilman sokeria. Vauh =)

Pannukakkutaikina on helppo valmistaa. Tarvitaan 2 dl kermaa, 1 dl maitoa, kolme munaa, 2 dl vehnäjauhoja puoli tl suolaa ja 3/4 dl sokeria sekä tietysti vaniljaa paljon vaniljaa =) Aineet vispataan sekaisin ja kaadetaan pilkottujen raparperien päälle ja koko komeus uuniin. Riippuen uunista tämä paistuu noin 20 - 30 minuutissa.

Kuuman pannarin päälle ripaus tomusokeria ja herkku on valmis. Oiva kyytipoika tälle on nokare smetanaa tai vaniljajäätelöä. Njamskis =)


10 kommenttia:

  1. Tämä herkku meni oitis kokeiluun, kiitos ja namskis!

    VastaaPoista
  2. Oi, miten herkulliselta kuulostaa ja näyttää! Pakko kokeilla joku päivä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta, siis raparperiaika on meillä käsillä!

    VastaaPoista
  4. Oi joi, clafoutis kuuluu herkkuihini...
    Kirsikat ovat nyt tulleet kauppoihin täällä ja mansikka-aika alkaa olemaan jo ohi, joten taidanpa tehdä joku päivä kirsikka-kookos-clafoutiksen!
    Vai kokeilisiko aprikoosilla...hmm...

    Ihania hetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua mitä ihanuuksia sulla siellä on =) Aprikoosit olis varmaan tosi hyviä clafoutiksessa <3 Ihania hetkiä myös Sinulle

      Poista
  5. Njam, tätä täytyy kokeilla. Kaapissa on valmiiksi samanlaista vaniljaakin. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista