sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Habitare osa 2 - ihanat ilmakasvit!

Eilen jo postailinkin hieman meneillään olevasta Habitaresta ja lupailin jotain mitä olin erityisesti odottanut. Nimittäin heikkouteni ilmakasveihin on pahentunut ja odotin kuumeisesti pääseväni Huone ett Rumin osastolle katsahtamaan ihanuuksia. 

Hyllyt ja esillepanot notkuivat toinen toistaan kiehtovampia ilmakasveja. Harmaus ja harmaanvihreät ilmakasvit huokuivat ympärilleen tyyntä ja hitusen jopa historiallista tunnelmaakin. 

Muotojen ja sävyjen yhdistelmät saivat ilmakasvihimon nousemaan korkeuksiin. 


Sitten aloimme juttelemaan Johanna Vireahon kanssa ilmakasveista. Innostus sen kuin nousi kun katsoimme kännykältä yhdessä Johanna ihmeellisten tillandia matkojen löytöjä, pullollaan ilmakasveja olevia kasvihuoneita, vinkkejä miten maailmalla ilmakasveja kasvatetaan ja keskustelimme näiden ihanuuksien vivahde-eroista.

Matkaan tarttui muutama erityisen ihana yksilö, niistä löydätkin lisää juttua toisesta blogista. Klikkaa siis itsesi ilmakasvien ihmeelliseen maailmaan tästä ja katso minkä ihanuuden ostin meille kotiin. 


lauantai 16. syyskuuta 2017

Habitare inspiraatiota | osa 1

Perjantainen Habitare reissu oli inspiroiva! Mahtavat väriyhdistelmät, mehukkuus, herkullisuus, tyyneys ja täyteläisyys. Vautsi! Trendianalyytikko Susanna Björklundin ja muotoilija Sisse Collanderin loihtima Trendi alue sai polvet notkahtamaan. Jotain tällaista haluan loihtia myös tulevaan puutarhakirjastooni =)


Lempeys ja runsaus vievät ajatukset hetkeksi historian havinaan, renessassi näyttäytyy välähdyksenomaisina palasina filminauhalla. Tämä on rakkautta ensisilmäyksellä =)

Huonetilan jatkuminen silmänkantamattomaan inspiroivan, maalauksellisen maiseman muodossa antaa tilaa ajatuksille liitää, silmä lepää katsoessa kaukaisuudessa näkyviä maiseman kerrostumia ja voi miten upeasti kalusteet piirtyvät tätä taianomaista maisemaa vasten.


Tunnelma vaihtuu, mutta valo ja energisyys säilyvät. Tuttu Kukkatalon logokin löytyy eukalyptus oksien seasta.



Tummat, vahvat ja täyteläiset värisävyt toistuivat ja veivät mennessään. Miten värit voivatkaan tuntua niin upeilta pitkän kliinisen, valkean ja harmaan kauden jälkeen. 


Leikkokukat jatkavat riemuvoittoaan ja pääsevät kaunistamaan arkea niin pieninä kuin suurinakin annoksina.

Habitaresta löytyi myös yksi idea puutarhaan. Mikään ei olisi upeampaa kuin valaistu holvikäytävä puutarhassa tai tällainen systeemi puutarhajuhlissa pöydän ja tunnelman kohottajana =) Huomenna lisää, jotain sellaista mitä lähdin etsimään ja mikä sai sydämeni pamppailemaan erityisesti - pysyhän siis kuulolla =)



lauantai 9. syyskuuta 2017

Keittiö vihertää =)

Tuttuakin tutumpi syksyn hulina on päällä. Ilmojen kylmettyä myös asuin pinta-ala kutistuu ainakin meillä. Vanhan kansakoulun 80m² vanha sali sulkee ovensa talveksi samoin 40m² suuri eteinen. Tämä tarkoittaa tänä vuonna näköjään sitä, että kaikkialla jäljelle jäävässä tilassa on viherkasveja, valtavasti viherkasveja.

Keittiön pöydän ääressä istuessa rönsyliljan rönsyt, juorujen lähes pöydälle ulottuvat versot ja muut eläväiset peittävät paikoin näkymää. Pienistä aukoista sieltä täältä voi sentään nähdä palan seinustaviertä, kirjapinon tai jonkin muun yksityiskohdan.



Pikkuhiljaa myös kirjapinot ovat vaeltaneet ja järjestäytyneet. Tässä näkyy tuvan kasvillisuutta, puutarhaa ja viherkasvisisustusta käsittelevä kirjapino, toinen mokoma on työhuoneessa ja vielä kolmas makkarissa. Huh - pitäisiköhän perustaa puutarhaa ja viherkasvivillitystä sivuava kirjasto johonkin nurkkaukseen?