Olen aina inhonnut leipomista - ihan niin kauan kuin muistan. Isälläni oli herkkukeittiö viisitoista vutta ja toistaiseksi se on ollut ainut työpaikka, josta on annettu ymmärtää, että jokin muu sopeisi paremmin. Olen keittiössä hutilo, en malta lukea ohjeita loppuun, en mittaa tykötarpeita oikein ja sitten kun kaikki on näennäisesti kunnossa unohdun johonkin kolmanteen työnalla olevaan projektiin ja sitten havahdun piipittävään palohälyyttimeen ja mustaan sauhuun. Olen jopa onnistunut sytyttämään korvapuustin liekkeihin. Aiemmin työpaikkani sijaitsi toisessa kiinteistössä ja päivän taittuessa iltapäivän puolelle makean himo oli niin suunnaton, että kaivoin pakkasesta toisten puolivalmiit korvapuustit ja kokemattomana mikroaaltouunin käyttäjänä (meillä ei näet ole koskaan ollut mikroa) ajattelin paistaa pullan mikrossa. Käänsin tehot täysille ja lähdin puuhastelemaan tyytyväisenä jotakin talon toiseen päähän, kunnes toimistosihteerimme säntäsi hädissään pitkin käytäviä hihkuen palosta. Yläkerta oli sinisenmustaa hauhua tulvillaan ja korvapuustini oli kauniin kellanruskeana mikrossa, mutta sen keskellä oli hiiltymä, jossa lepatti pienoinen liekki.Mutta nyt on tapahtunut jokin ihmeellinen muutos. Taikina poikineen on vilahdellut käsiemme lävitse viime aikoina ja viimeisimpänä valmistui neljä maittavaa piimälimppua, joiden taikina kohosi niin suureksi, että lopulta se päätyi 10l ämpäriin.
Taikinaa kohotettiin ruhtinaalliset 5 tuntia ja sitten pyöräyteltiin neljä limppua, kohotettiin, pisteltiin haarukalla, paistettiin, otettiin uunista ja valeltiin siirappivedellä ja taas paistettiin. Ote ei herpaantunut ja herkkupalat valmistuivat.
Kuin valmistuivatkin.
Tänään posti oli tuonut yllätyksen. Puutarhassa ei juuri ole tapahtunut mitään kuukauteen, mutta silti on vimmasyttynyt jo seuraavaan kauteen. Haaveet pyörivät, välillä puurretaan puusavotan kimpussa ja jälleen haaveillaan. Sitäpaitsi tuollainen tallissa pilkoittava menopeli olisi myös aikalailla mukavan oloinen.
Hyvännäköiset on limput.Sä olet edennyt elämässäs mä olen vielä sillä inho asteella.Kertakaikkinen vaiva ja sotku,kaupasta saa helpommalla.Toisaalta itsesuojeluvaistoa kanssa jos leipoisin ihania makeita juttuja lihoisin niin etten mahtuis ovista enkä ikkunoista sisään.
VastaaPoistaIhania makusteja teille limpun ääreen.
Harjoitus tekee mestarin ja virheistä oppii. Uskoisin, että sinulle on käynyt juuri näin.
VastaaPoistaHerkullista limppua, leikkaisin palan, jos veitsi yltäisi sinne saakka.
Haaa, sä olet tietysti pienenä pipanana ollut sormeilemassa isin herkkukeittiössä ja hän on kiireen keskellä hätistellyt sinua loitommalle. Ja kun et saanut kehuja niin kuvittelit itsesi huonoksi keittiömestariksi.
VastaaPoistaOnneksi olet päässyt tuosta väärinkäsityksestä ylitse ja tarttunut jälleen Annihelenaan.
Komeita ovat limput.... ja ruokarahaa säästyy...
Tämäpä oli toivoa herättävä postaus. Blogeissa on usein kerrotaan mitä taas ollaan saatu aikaan, ja ihan syystäkin, mutta kun siitä tulee vähän sellainen olo että kaikki muut on todella tehokkaita, aikaansaavia, osaavia ja muutenkin täydellisiä yksilöitä. Minulla on sinusta vähän sellainen kuva... Kun osaat säilöä ja kasvatat hurrrjat määrät kaikkea itse, remppaat taloa... Mietin, miten ihmeessä pystyt kaikkeen? Ja kun ihmisen pitää vielä elääkseenkin tehdä jotain.
VastaaPoistaKiitos tästä (vaikka on niitä muitakin juttujasi kiva lukea)!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaLöysin tieni potangeriisi ja tänne jään lukemaan ilahduttavia postauksiasi!
VastaaPoistaEnsi kertaa kyläilemässä ja hymyilen tapahtumillesi. Minä olen saanut mikrosta ja eväiden lämmittämisestä palokunnan paikalle kahteen kertaan työpaikalla :)
VastaaPoistaKomiat on leivät ja niin herkullisen oloiset.
Mukavaa viikon jatkoa sinne!
-Marie-