keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kaikki on vinksin vonksin ...

Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun .... Tänään oli kotipäivä ja ajattelin jo aamusta, että nyt jos koskaan pesen Viktoriuksen ikkunat ja laitan koko komeuden kevätkuntoon, mutta mitäpä vielä. Sitten auringonpaiste veti kuitenkin ulkotöihin ja eilen kesken jäänyt kirsikoiden leikkaus ja talon seinustan siivous kutsuivat.

Potagerin keskiympyrän ja keskiakseleiden risteyksissä kasvaa neljä suorastaan villiintynyttä kirsikkaa. Niitä on aika-ajoin hoidettu leikkaamalla niin, että potagerin käytävillä pääsee kulkemaan. Mutta viime kesän jäljiltä kirsikat olivat entisestään ryöpsähtäneet, joten tällä kertaa mentiin täysin riskillä, kuin venäläisessä ruletissa konsanaan. Kirsikkapuut saivat sellaista kyytiä, että hyvä kun lehtiä noihin rankoihin tänä vuonna tulee. Juuri ja juuri killumalla A-tikkaiden ylimmillä askelmilla ylettyi nipsimään latvuksia ja ylöspäin kasvavia oksia pois. Samalla yyber radikaalissa leikkauksessa otettiin kirsikoiden keskustaan kasvavat oksat pois. Huh - vähän suorastaan jänskättää kuinka tässä käy ja kuinka kamalasti kirsikat kasvattavat juuriversoja tuon hurjan leikkauksen johdosta. Mitenkäs Te olette kirsikkapuitanne leikelleet? Jostain jopa muistan lukeneeni, etteivät kirsikat oikein edes tykkäisi leikkaamisesta. Mutta minkäs teet kun potagerissakin pitää mahtua kulkemaan =)

Näin villiltä puut nyt näyttävät =)




Toisena projektina oli talon päädyn kukkapenkki, joka oli viime syksynä jäänyt hitusen vähemmälle hoidolle ja rikka-armeija oli melkoinen. Samalla kun penkkiä putsattiin niin piti siistiä kivijalkaa ympäröivä kivetys.


Ja vielä jäi hommia yllin kyllin kummallekin työmaalle. Suunnittelin Viktoriuksen ikkunaurakan siirtoa perjantaille kun silloin ilmeisesti sataa ja lauantaina sitten uudelleen näiden alueiden kimppuun =)



15 kommenttia:

  1. Periaatteessa kirsikkaa ei juuri leikata, mutta kyllä vanhempia kirsikoita voi leikata. Erityisesti ne sisältä leikatut ylöspäin kasvavat oksat oli ihan oikein otettu. Niitä voi siis ottaa kokonaan pois. Enemmän olisin huolissani siitä, onko puiden nestekierto jo lähtenyt käyntiin. Kirsikka olisi hyvä leikata ennen sitä.

    Puiden leikkaus on mustakin haastavaa. Lisäksi mulla on vaikeus lopettaa leikkaaminen, kun vauhtiin olen päässyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on juurikin noin, että parturointihimossa meinaa klipsiä kaikki oksat. Ainakaan kirsikat eivät vuoda mahlaa niin kuin jossain sanottiin. No joka tapauksessa kauheita pehkoja olivat niin ei auttanut muu kuin parturoida =)

      Poista
  2. Meillä yksi naapureista on leikannut vuosittain kirsikkaa ronskilla otteella, ja puu on joka kerta selvinnyt ja jatkanut kasvuaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, ehkä näilläkin on siis selviytymismahdollisuuksia ;)

      Poista
  3. Minusta hedelmäpuiden leikkaus on ihan kauhean vaikeaa ja ehkä sen takia omppupuumme näyttävät ihan jöröjukilta. Oiskohan parturointipalvelua noille puille missään tarjolla... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän olen samaa mieltä. Meilläkin nuo kirsikat pääsivät niin kaameiksi kun ei aikasemmin muka uskallettu parturoida =)

      Poista
  4. Eiköhän kirsikka tuosta selviä. Jostain luin, että jos leikkaa kirsikkaa niin paras aika on elokuu tai hyvin aikaisin kevättalvella. Meidän ainut kirsikka on istutettu viime vuonna joten en uskalla leikata sitä vielä pariin vuoteen ennen kuin näen että juurtuu kunnolla. Mutta sitten aion leikata säännöllisesti jotta pysyy matalana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo matalana pysyminen on meilläkin se idea. Luin jostain aivan samaa. Perehdyin niiden leikkaamiseen vasta kun oli leikattu ;)

      Poista
  5. Minulla on ollut sama ongelma kriikunoiden kanssa. Niitäkin kuulemma pitäisi mieluimmin leikata elokuussa, mutta helpointa se olisi kevättalvesta. Olen ihmetellyt, kun kriikunoita ei mukamas tarvitse laisinkaan leikata, mutta en kyllä haluaisi puiden olevan ihan mahdottomia jättiäisiä ja oksien sojottavan sinne tänne.
    Aika jännää, kun sitä lähtee hyvin päättäväisenä tekemään pihamaalle jotain ja yhtäkkiä huomaakin tekevänsä aivan jotain muuta. Yksi homma poikii toisen ja niin edelleen. No, eipä tarvitse tuntea itseään tarpeettomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten tuo pointti kriikunoista. Olen nähnyt niistä leikattavan myös muotopuita japanilaishenkiseen puutarhaan. Leikkasin omistani rungot paljaaksi ja ovat nyt paljon nätimpiä, kuin sellaiset mainitsemasi isot möhköt. Leikkasin muuten ne kesällä lehdet päällä. Eivät olleet moksiskaan. Aika verrattavissa kirsikoihin.

      Poista
    2. Meillä kriikunat ovat saunan nurkissa ja niihin ei olla koskettu kun niistä ei ole näköhaittaa. Juu tuollaista tuo puutarhapuuhastelu on menee yhteen hommaan ja löytääkin itsensä yht äkkiä aivan toisesta =)

      Poista
  6. Kevät on just kivaa siksi, että saa laittaa vinksinvonksin-paikkoja järjestykseen. Ensin yhtä, sitten toista, ja sitten, oho, tuotakin, ja tuollekin voisi tehdä kyllä jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa on aivan toiset pelisäännöt kuin muissa töissä - siellä voi napsia vähän sieltä ja pikkuisen tuolta ;)

      Poista
  7. Kyllä viherrän kateudesta kun katselen noita kuvia... ;)
    Ei auta kuin toivoa että aurinko paistaisi ahkerasti ja sulattaisi tuon jättimäärän lunta :/
    Täällä Kuusamossa n. 70 cm lunta.. aargh :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! täällä kun ollaan tuskailtu kylmän pohjoistuulen kanssa ja viivästyneen kevääntulon. Taidankin ottaa maltillisemmin kevään odottelun =)

      Poista