sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Sadetta ja idänsinililjoja =)

Tänään piti mennä leikkaamaan viimeiset kirsikkapuut potagerista, mutta sitten saapui tuo luvattu sade, juuri kun olimme astumassa ulkovaatteet päällä ovesta. Rips ja Raps ja lämmin sade on siitä asti hellinyt potageria. Eihän sitä sitten hennonnut lähteä tikkailla urheilemaan tuonne sateeseen vaan tuli tupajumipäivä =) No ei hätiä vanhimmainen on lomilla Niinisalosta ja tässä sitä ollaan tuvan lämmössä herkuteltu ja kuunneltu armeijatarinoita.

Sen verran kuitenkin uskaltauduin tuonne ulkosalle, että kävin tarkistamassa sinisyyden astetta =) Vuosien saatossa haravointi on tuottanut tulostaan ja idänsinililjojen siemenet ovat vaeltaneet pitkin yläpihan reunamaita. Sininenmeri on laajentunut siis vuosi vuodelta. Oli aivan pakko mennä kontalleen kosteaan maahan ja nojata kyynärpäillä maahan ja ihastella pieniä sinisiä. Haaveena on, että joskus hamassa tulevaisuudessa myös helmililjat levittäytyisivät näiden ihanuuksien tapaan.

Olen muuten lueskellut jälleen vanhoja lehtiä ja The English Gardenissa on tapana näin keväisin esitellä puutarhamatkakohteita, joissa esim. lumikellot kukkivat näyttävästi. Onkos Teillä hyviä vinkkejä tällaisista kevätpuutarhoista/puistoista, joissa pääsisi ihastelemaan kevään ihania kukkijoita? Hyviä vinkkejä siis kaivataan =)


Vaikka puutarha on sinisenään niin omansa pitää tietysti olla Viktoriuksen viehätyksenä. Taannoin työreissulla poikkesin Viherlassilassa ja nämä purkitetut sinililjat ovat sieltä. Hullunkurista, vaikka niitä samaisia on itsellä mielin määrin niin pakkohan keväthulluudessa muutama purkitettukin hankkia. joskus sitä miettii kuinka hömelö onkaan näiden puutarhahömpötysten kanssa. Ehkä pitäisi kaivaa tuolta omista varannoista muutamia ruukkuun niin saisi ensi keväänä aikaistettua huumaa ihan omastatakaa =)

Samaiselta reissulta tarttui myös näitä ihkuja helmililjoja. Nyt kyllä tarvitsisi ryhdistäytyä ja pestä nuo Viktoriuksen ikkunatkin kun kuvat aina paljastavat koko totuuden.

Ja pakkohan nämä raparperinalutkin oli tänne laittaa. Poloiset tarvitsisivat vaan pian sen huupan varjokseen, että saisi jälleen vaaleita ja maukkaita raparpereja =) Ihanaista sunnuntain jatkoa Teille kaikille <3 p="">


32 kommenttia:

  1. Meillä nuo idänsinililjat eivät ole kovinkaan paljoa levinneet, mutta kauniita ne ovat.
    Meille ei sitä sadetta ainakaan vielä ole saapunut ja olinkin pihahommissa muutaman tunnin. Ihanaa seurata, mitä noista penkeistä nousee ja samalla haravoida ja kerätä kuivat oksat pois. Krookukset, sinivuokot ja jouluruusu ovat jo kukassaan. Ihana kevät on täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih - keväässä on jotain taianomaista ja sitä suurta odotusta =) Noita jouluruusuja pitäisi meillekin jostain hommata, ne ovat vallan hurmaavia keväisin =)

      Poista
  2. Moikka!
    Olin laittavinani eilen viestiä tuohon edelliseen postaukseen, kun kyselin onko potagerin polut ihan "perustavallista" kivituhkaa vai mikä onkaan tuo matsku? Katselin soratoimittajien kuvia, ja jotenkin ei vain osu samanlaista silmiin. Haluaisin meidän kasvimaan poluille samantyylistä, mutta kun netin kautta tilailen, tämä päätös oikeasta laadusta vähän haaste...

    Pari tuntia taas vierähti ihanan blogisi parissa ;-) Kiitos, kun jaat tunnelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä hätiä (olit kysäissyt muutamia postauksia sitten ;) Mutta käytävät ovat punaista 0-8mm mursketta, mikä on superhyvää käytävillä. Pysyy rankkasateillakin paikoillaan, vaikka meidän potager on rinteessä. Murske tiivistyy kivasti kulkureiteillä ja sitä on helppo pitää puhtaana haraamalla. Täällä Etelä-Suomessa tuota punaista mursketta saa ainakin maa-aines.com verkkokaupasta sekä Kiviaseman kautta =)

      Poista
    2. Kiitos tosi paljon! Maa-aines ei tahtonut tarjota tuota samaa Espooseen, mutta Hornborgin kautta näköjään saisin. Että eikun tilaamaan :-)

      Poista
  3. Voi ihanuutta! Minulla ihan vain muutama scilla pihalla mutta ensi keväänä enemmän. Pitää laittaa oikein kalenteriin merkintä, että muistan ostaa sipuleita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on laitettava kalenteriin tuo syksyllä istutettavien sipuleiden tilaus. Joka vuosi unohtuu ja keväisin harmittaa.

      Poista
  4. Olen itsekin yrittänyt saada idänsinililjoja leviämään metsäaukealle, mutta aika väkinäistä se on ollut. Haravoitu on kyllä ja murkutkin niitä siemeniä levittää, en tiedä, missä sitten syy. Nätti kuva sulla noista liljoista maantasalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Meillä nuo idänsinililjat ovat toki niin vanhoja, että en edes tiedä kuka ja koska ne on istuttanut. Voi olla, että ne ovat saaneet levitä rauhassa lähes sata vuotta. Mutta haravointi on selvästikin elvyyttänyt niitä ja levittänyt laajemmalle alueelle.

      Poista
  5. Ihania kevättunnelmia siellä! Gullön kartanon alueella Tammisaaressa kukkivat keväisin valtavat narsissimeret, kuulemma lähes 30 000 sipulia. Se vaikuttaisi juurikin toivomaltasi kohteelta, itse en ole käynyt, lukenut vain lehtijutun paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tuolla Gullössa en olekkaan käynyt, vaikka olen jostain blogista joskus siitä lukenut. Pitääkin laittaa retkilistaan kun on tässä aivan lähistöllä =)

      Poista
  6. Sinisyyttä pitää itsekin saada lisääntymään. Ja lumikellojen. Meidän lähellä on piha, jonka aidan leikkuun jälkeen on näkynyt jo tiellä valtava määrä (satoja, varmaan tuhansia) lumikelloja. Niiden jälkeen tulee valtava määrä narsisseja ja syksyllä vastaava määrä syysahrameita. En ole vielä uskaltanut mennä soittamaan ovikelloa, että pääseekö lähempää katsomaan. Nämä sipulikukat ovat vanhojen omenapuiden alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellot ovat myös niiiiiin ihania. Oi miten kiehtovalta naapurisi pihamaa kuulostaa =)

      Poista
  7. Minäkin haaveilen sinisestä scilla-merestä. Olen istuttanut niitä meidän veneen eteen ikään kuin vedeksi ja odottelen kovasti niiden leviämistä. Rinteeseenolen istuttanut helmililjavirran ja se on jo aika hyvin levinnyt.
    Vanhoissa pihoissa näkee upeita sipulikukka meriä. Meidän lähellä on vanha talo, jonka omenapuiden alla kukkii ensin scillat ja omenankukkien aikaan lemmikit. Näky salpaa hengityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat pihapiirit ovat hurmaavia ja tuo sinisyys. Kuulostaa hyvältä, että helmililjasi ovat levittäytyneet, meilläkin siis on toivoa =)

      Poista
  8. Ihanat skillat. Meillä ei ole vielä skillojen aika, mutta ensimmäinen sinivuokko avasi nuppunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokkakausi onkin ollut tänä keväänä aivan valtavan pitkä kun ilmat ovat pysytelleet niin viileinä.

      Poista
  9. Meillä scillat ovat tällä hetkellä nuppua pukkaamassa. Yllätävän nopeasti tuntuu meidän kevätkukat puskevan itsensä maanpinnalle. Täytyypä meilläkin alkaa haravoimaan scilloja ympäriinsä, on ne sen verran pirteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan haravointia. Antaa ensin skillojen siemenkotien kypsyä ja poksahdella rauhassa ja syksyisin kun haravoi niin siemenet levittäytyvät

      Poista
  10. Minä istutin ekat idänsinililjat vasta viime vuonna. Nyt näyttäisi että ekat kukat saadaan kukkaan ihan kohta. Sinistä merta odotellessa, teillä on jo komea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa lupaavalta. Niin ihania nuo kevään kukkijat =)

      Poista
  11. I-has-tut-ta-va meri! Meillä on naapurustossa yksi autiotontti pullollaan idänsinililjoja. Olen käynyt hakemassa sieltä siemeniä, mutta en ole saanut vielä itselleni merta aikaiseksi. Saisikohan siemeniä tilattua? Ainakin nuo sipulit tuntuvat olevan tehokkaita kasvussaan.
    Sini/ www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ainakin noita pikkusipuleita saa tilattua syksyisin, siemenistä en osaa sanoa. Käyhän autiotalolta pihistämässä muutama sipuli maasta, josko ne lähtisivät ;)

      Poista
  12. Tämä on minusta ehdottomasti paras puutarhablogi :)

    VastaaPoista
  13. Mikä hehkeä näky! Ihana sininen. Sekä pihalla että Viktoriuksessa, joka toki tarvitsee omat sinisensä sisätiloihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Viktorius suorastaan vaati oman osuutensa tuosta sinisyydestä ;)

      Poista
  14. Hih! Asutkin NIIN etelässä että scillatkin ovat jo noin uhkeassa kukassa! =) Täällä kauppamatkalla pyöräillessäni olen eteläpenkereiltä pongaillut kevättähtiä kukassa. Pitääkin käydä autiotalon pihalla kurkistamassa joko siellä scillat kukkivat. Omat idänsinililjat ovat ensimmäistä talveaan talvehtineet ja hyvältä näyttää mutta vielä KOVIN nuppuiselta. =)

    Tämä oli ihana sininen herkkä postaus. =)

    VastaaPoista