maanantai 3. syyskuuta 2018

Tummanpuhuvat pensaat puutarhassa


Puutarhassa pitää olla jotain vaaleaa ja jotain tummaa, jotta puutarhan tilojen fiilikset vaihtelesi ja mielenkiinto säilyisi. Muuttaessamme vuonna 2008 tähän kansakouluun, aivan ensimmäisenä talon nurkalle istutettiin lahjaksi saatu purppuraheisiangervo ja edellisestä kodista tuotu mustaseljapensas.

Kumpainenkin on komistunut vuosien saatossa. Purppuraheisi jopa siinä määrin, että vuosittain sitä saa muotoilla pensasleikkurilla, jotta läheisiä käytäviä pitkin pystyy liikkumaan. Mustaselja toisinaan paleltuu talvisin, mutta joka vuosi se sinnikkäästi puskee uutta versoa juurakolta. Tällä hetkellä mustaselja toki ylettyy jo kolmeen metriin.


Tummanpuhuvan lehvästön seasta pilkottava valkeus tuo kivasti kontrastia kokonaisuuteen. Tähän tummien nurkkaukseen olen kaavaillut peruukkipensaan hankintaa. Se toisi oman säväyksensä hienoilla lehdillään ja huiskulokukinnoillaan. Mitä kivoja tummalehtisiä pensaita muita suosittelisit?


14 kommenttia:

  1. Suosittelijaksi minusta ei valitettavasti ole. Itselläni on purppuraheisiarvo, pieni vielä ja toistaiseksi väärässä paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppuraheisiangervo kasvaa todella suureksi. Meidän pensaalla on leveyttä ja korkeutta kumpaakin vähintään 3 m =)

      Poista
  2. Kivoja sävyjä! Istutin itse kesällä purpuraheisiangervoa ja valkokirjokanukkaa toistensa läheisyyteen saadakseni värimaailmaan kontrastia. En ymmärtänyt, että purpuraheisiangervo voi kasvaa noin korkeaksi! Taitaa olla oksasaksilla jatkossa töitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Se kasvaa melkoiseksi ;) Kuulostaa kiehtovalta tuo sinun väriyhdistelmäsi

      Poista
  3. Tummalehtiset pensaat tuo kivaa kontrastia puutarhaan. Miten olisi purppurahappomarja?

    VastaaPoista
  4. Happomarjaa minäkin ehdottaisin, on sopivasti vielä lehdiltäänkin ihan eri mallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän korvan taakse - happomarjoissa on niin suloiset lehdet ja matjatkin tekevät oman säväyksensä etenkin syksyyn =)

      Poista
  5. Ylikiimingin punakoivu sekä purppuratuomi ovat mielestäni hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi - kuulostaapa hyvältä - ei muuta kuin googlettamaan siis =)

      Poista
  6. Noiden tummien sekaan sopii mielestäni aivan ihanasti hopeiset tai limenkeltaiset sävyt.

    Physocarpuksista 'Diabolo'n lisäksi 'Coppertina' tai 'Mindia' ovat erittäin hienoja. Ja peruukkipensaista 'Grace' on ehdoton suosikkini. Japanihappomarjojen lajikkeiden kirjo on huikea, joten sieltä löytyy todella paljon valittavaa myös. Niitä joudun suojaamaan täällä V-vyöhykkeellä jonkin verran - ainakin jäniksiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi - kiitos ihanasta vinkistä. Käynkin oitis googlettelemassa ehdotuksesi.

      Poista