sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Helpot istutuslaatikot kesäkukille

Istutuslaatikko kesäkukille
Viiden istutuslaatikon sarja luo patiolle pienen kesäkukkakeitaan, ja antaa sopivasti näkösuojaa.

Kaupallinen yhteistyö: K-Rauta
Kesäkukkien sesonkiaika on taas täällä! Vuosi vuodelta olen rakastunut yhä enemmän ja enemmän kesäkukkiin. Mitä kattavampi valikoima niitä löytyy omalta pihalta, sitä parempi. Kesäkukkien hankintaa ohjaa aina jokin punainen lanka tai teema. Tämän vuoden erityisin kohde on juuri valmistuneen pihasaunan patio. Saunan oven, ja vilvoittelupenkin puna mielessäni suuntasin siis kesäkukkakaupoille. Tuloksena olikin farmariautollinen toinen toistaan ihanampia kesäkukkia, koristeheiniä ja lisukekasveja. Mutta mitä olisivat kauniit kesäkukat ilman miljöön tyyliin sopivia ja kunnollisia istutuslaatikoita? Niinpä peruutamme ensin istutuslaatikoiden pariin ennen kuin esittelen tämän vuoden ihanimmat kesäkukkalöydöt.

Istutuslaatikoiden suunnittelu

Mustavalkoinen sauna, ja sen jykevä patio kaipasivat seurakseen yksinkertaisia, tyylikkäitä kesäkukkien istutuslaatikoita, jotka olisivat helppohoitoisia ja toimittaisivat esteettisten ominaisuuksien lisäksi myös matalaa näkösuojan virkaa. Niinpä suunnittelu lähti liikkeelle istutusratkaisun valinnasta. Mitä helpompi kesäkukkia olisi hoitaa, sitä varmemmin ne säilyisivät koko kesän kukoistavina. Valikoimme istutusratkaisuksi perinteiset parvekelaatikot, joita on saatavana 60 cm ja 80 cm pituuksilla. Ideana oli, että istutuslaatikko verhoaisi kauniisti muovisen parvekelaatikon. Tarvittaessa parvekelaatikko olisi myös helppo nostaa pois, ja viedä kesäkukat suojaan yöpakkasilta.

Parvekelaatikko kesäkukille
Parvekelaatikko, jonka mittojen mukaan istutuslaatikko on mitoitettu. 
Istutuslaatikko kesäkukille
Parvekelaatikko sopii istutuslaatikon sisään. Näin kasvit on helppo siirtää yöksi suojaan yöpakkasilta.
Ensin siis valikoitiin sopivat parvekelaatikot K-Raudan parvekelaatikkovalikoimasta. Tämän jälkeen istutuslaatikko kerrallaan mitoitettiin kyseisille parvekelaatikoille. Viiden istutuslaatikon kokonaisuus mallinnettiin ja laskettiin materiaalimenekki.

Istutuslaatikko kesäkukille
Istutuslaatikoiden rungot on rakennettu mitallistetusta 48 x 48 puutavarasta.
istutuslaatikon runko
Jokaisessa istutuslaatikossa on kolme lattialautaa sahatusta 22 x100 puutavarasta.
Istutuslaatikko
Runko verhoillaan kuvan mukaisesti sahatulla 22 x 100 puutavaralla.


Istutusruukkujen materiaalit:

Istutuslaatikoiden rakentaminen

Istutuslaatikoiden rakentaminen aloitettiin puutavaran määrämittaan sahauksella. Kun kaikki osat olivat määrämitassaan, aloitettiin runkojen kokoaminen. Rungon osat ruuvattiin kasaan 75 mm terassiruuveilla. Tämän jälkeen valmiit rungot, ja verhoilulaudat pohjamaalattiin mustalla, vesiohenteisella maalilla. Maalin kuivuttua verhoilulaudat kiinnitettiin runkoihin naulaimella. Valmiit istutuslaatikot viimeisteltiin vielä toisella maalikerroksella.

Työt aloitettiin istutuslaatikoiden puuosien määrämittaan sahaamisella.

Rungot ja verhoilulaudat maalattiin kertaalleen ennen laatikoiden lopullista kasaamista.

Lopuksi verhoilulaudat kiinnitettiin paineilmanaulaimella.


Tunnelmallinen kesäkukkakeidas saa mielen virkistymään

Kauniit ja huolella valitut yksityiskohdat ovat arjen estetiikkaa parhaimmillaan. Kesäkukat saivat istutuslaatikot syttymään eloon ja viimeistelivät pation ilmeen kutsuvaksi. Mustiin istutuslaatikoihin valikoitui komea valikoima miljöön tyyliin sopivia verililjapuita, samaa sävyä toistavia pronssisara koristeheiniä, voimakkaan punaisia amerikankeijunkukkia, hopeaputouksia, hopeakäpäliä ja ihanan vaaleanpunertavia, pienikukkaisia markettoja. Koristeheinät, ja verililjapuut tuovat ripauksen modernia ilmettä, ja perinteiset marketat pehmeyttä ja romanttisuutta.

Verililjapuu ja hopeakäpälä toimivat kauniisti yhteen mustien istutuslaatikoiden kanssa.

Amerikankeijunkukka, marketta ja verililjapuu muodostavat harmonisen kokonaisuuden.

Kokonaisilmeestä tuli runsas ja täyteläinen. Kuuden kesäkukan yhdistelmä tuo istutuksiin mielenkiintoa, ja mustat ruukut korostavat istutusta kauniisti. Nyt kelpaa nauttia patiolla vaikka aamukahvit kukkaloiston keskellä.  



13 kommenttia:

  1. Kaunista ja tyylikästä. Ja erinomaisen hyvä idea tuo parvekelaatikoiden käyttö, aion ehdottomasti ottaa mallia tästä ideasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tuo parvekelaatikko helpottaa kovasti istutuslaatikoiden puhtaanapitoa ja kasvien hoitoa.

      Poista
  2. Hyvän näköiset tuli! Tuo sauna on supersöpö. Punainen ovi ♥

    VastaaPoista
  3. Todella hyvä idea! Patiolle tuli kaunis keidas värikkäine kukkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos - nuo ruukut antavat kivasti näkösuojaa ja rauhaa tuohon patiolle.

      Poista
  4. Kerrassaan mainio idea ja tyylikkään näköiset, yhtenäiset. Mukava tuo punainen tehostevärinä yleensäkin, kannua myöten.
    Vielä kun olisi rullat alla laatikoissa, niin olis helppo siirtää tarvittaessa, esim. lakaistaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nuo renkaat on ihan mahti idea. Helpottaisi todellakin siirtelyä. kiitos kovasti vinkistä.

      Poista
  5. Kyllä vain, silmä lepää ja todella kaunistal. 🤗

    VastaaPoista
  6. Wau! Kätevää! Pysyvät puhtaana itse laatikot ja ovat monivuotiset! Puussa ja muissakin luonnonmateriaaleissa silmä lepää.

    Kauniit ovat myös kukkavalintasi. ♥️

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Oi, upea tuo sinun saunasi ja kukkalaatikot myös 😍

    VastaaPoista