Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiilistelyä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiilistelyä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Kaikki on myllin mallin ja vinksin vonksin =)

Meillä keittiön pöytä näyttää tällaiselta. Arvatkaas vaan onko kotiväki innoissaan. Taimia, taimia, pulloja, purnukoita, risuja, ituja ja alkuja ja ennen kaikkea uusia suunnitelmia =) Minusta keittiö on suorastaan valloittava, hurmaava ja ihana, mutta nuorimmaisen mielestä tämä on katastrofaalista, kamalaa ja ällöttävää. Vanha sanonta siitä, että kauneus on katsojan silmässä taitaa pitää sittenkin paikkansa =)

Uusista suunnitelmista, jotka muuten koskevatkin tällä kertaa juurikin tätä keittiötä, kuuluu tuotapikaa lisää kunhan ehdin tehdä työpiirrokset. Mutta sitä ennen puhdasta fiilistelyä =)


Toisen blogin puolella juttua jälleen tomaateista ja niiden itämisestä talouspaperien välissä =) Kannattaa käydä siis sielläkin kurkkaamassa, sillä tulos oli vähintäänkin yllättävä =)