Täällä ollaan jalkeilla vain öisin!

Nyt kaivataan pimeyttä ja pitkään! On se merkillinen asia, miten huonosti ihminen oppii uusia asioita. Jos tällä kertaa neljäs kerta toden sanoisi. Olen siis jälleen kerran fotofytodermatiitin kourissa ja vieläpä rajummin kuin koskaan aiemmin. Puutarhaan ei ole siis mitään asiaa ainakaan viikkoon vaikka mieli kuinka tekisi. Parempi on vaan yöaikaan liikuskella ja tarkastella asioita pimeän tullen. No se ainakin antaa uutta tulokulmaa ja asiat näyttää suorastaan kutkuttavilta.

Toiseen blogiin ehdin sentään tehdä pari postausta ennen kuin tämä viheliäisyys iski. Pensasaita saatiin timmiin kuntoon ja orvokit uuteen loistoon.

Tässä piilee tietysti se vaara, että uusia ideoita ehtii katsahtamaan ja paljon, sillä ainakin viikon pitää pitää pysytellä uv-valolta suojissa, ettei tilanne pääse pahenemaan. 

Pimeän pehmeyttä ja vähän mysteerejäkin

Eilisilta vierähti jotenkin kuin humauksella. Jäin löhöilemään sohvalle kuten tavallista ja sitten Yle ykköseltä tulikin Neiti Marple. Vanha kunnon mystinen murhatarina vei mennessään, kuljetti bussiseuruetta kohteesta ja kummallisesta tapahtumasta toiseen. Juonenkäänteet monimutkaistuvat ja syylliskanditaatit vaihtuivat. Epäilin pitkään matkaseurueen bussikuskia mutta lopulta toinen hieman epäilyttävistä nunnista paljasttui syylliseksi. Kyllä Christien romaanit sitten osaavatkin pitää jännitystä yllä. Maltan aniharvoin katsoa tv ohjelmia tai elokuvia, mutta Kaurismäet ja Christiet ylittävät jonkin maagisen kynnyksen. Muu kotiväki on sitä mieltä, että pidän ohjelmista, joissa ei tapahdu mitään, mutta olen tyystiin toista mieltä =)

Eilis ilta oli yhtä mystinen ja pimeä kuin kohtaukset eilisessä  Miss Marple - Koston jumalattarena elokuvassa. Olen koko ikäni tottunut pimeään. Olemme nimittäin lähes aina asustaneet niin korvessa, että tuskin naapurien valonkajo on kantautunut pihamaalle. Pimeydessä tuntuu aina olo jotenkin pieneltä. Tulee outo tunne aivan kuin mieli palautuisi 1800-luvun talonpoikaisaikaan ja vaeltaisi yksin luonnonhelmassa avaruuden ääniä kuunnellen. Pimeässä on jotain pehmeää, jotain ikiaikaista, jotain levollista.