Eilisilta vierähti jotenkin kuin humauksella. Jäin löhöilemään sohvalle kuten tavallista ja sitten Yle ykköseltä tulikin Neiti Marple. Vanha kunnon mystinen murhatarina vei mennessään, kuljetti bussiseuruetta kohteesta ja kummallisesta tapahtumasta toiseen. Juonenkäänteet monimutkaistuvat ja syylliskanditaatit vaihtuivat. Epäilin pitkään matkaseurueen bussikuskia mutta lopulta toinen hieman epäilyttävistä nunnista paljasttui syylliseksi. Kyllä Christien romaanit sitten osaavatkin pitää jännitystä yllä. Maltan aniharvoin katsoa tv ohjelmia tai elokuvia, mutta Kaurismäet ja Christiet ylittävät jonkin maagisen kynnyksen. Muu kotiväki on sitä mieltä, että pidän ohjelmista, joissa ei tapahdu mitään, mutta olen tyystiin toista mieltä =)
Eilis ilta oli yhtä mystinen ja pimeä kuin kohtaukset eilisessä Miss Marple - Koston jumalattarena elokuvassa. Olen koko ikäni tottunut pimeään. Olemme nimittäin lähes aina asustaneet niin korvessa, että tuskin naapurien valonkajo on kantautunut pihamaalle. Pimeydessä tuntuu aina olo jotenkin pieneltä. Tulee outo tunne aivan kuin mieli palautuisi 1800-luvun talonpoikaisaikaan ja vaeltaisi yksin luonnonhelmassa avaruuden ääniä kuunnellen. Pimeässä on jotain pehmeää, jotain ikiaikaista, jotain levollista.
Pimeää on kyllä riittänyt, niin pimeää. Päivälläkin kun yritti kuvata, niin eipä meinaa valo riittää millään. Voi valo, tule jo. Vaikka on pimeässäkin kyllä puolensa.
VastaaPoistaNo sanoppas muuta. Niin kovin hämärää. Vaikka pidänkin pimeästä niin nyt saisi jo väliin aurinko paistaa edes hiukan =)
PoistaPimeän kuvasi ovat hienoja ja tunnelmallisia.
VastaaPoistaKiitos kaunis =)
PoistaPimeä on, kuin lämmin pehmeä syli ja elävä tuli pimeydessä saa ihanan tunnelman aikaiseksi.
VastaaPoistaTodellakin pimeässä on jotain ainutlaatuista tunnelmaa, varsinkin lyhdyn valossa =)
Poista