Kosken kuohuja ja kauniita kuvajaisia

Oi retkeilyn autuutta =) Aamukahvipöydässä päätimme pakata koiruuden autoon ja lähteä aamulenkille läheisen kosken upeisiin tunnelmiin. Koskemme on erityinen koski. Sen historia juontaa keskiajan alkuun 1200-1300-lukujen taitteeseen. Se on nähnyt niin kuninkaankartanon vaikutukset, toiminut tullimyllynä, sen rannoilla on ollut vesisaha ja ties mitä. Nykyinen mylly on rakennettu 1805 ja sen toiminta loppui vasta 1962, siis samoihin aikoihin kun meidän kansakoulu lakkautettiin. Kylänraittiimme on täynnä historian havinaa.

Kosken putouskorkeus on huimat 17m ja sen rannoilla voi nähdä tikkoja, koskikaroja, saukkoja ja neitokorentoja. Tänäänkin kun retkeilimme kohti yläjuoksua, koskikara hyppelehti utelialta katseilta piiloon jääkuoren lomaan. Täällä kosken kuohut täyttävät äänimaailman, ilma on kosteaa ja virtaavan veden tuoksu leijailee voimakkaana. Alajuoksulla kosken kohinat vaimenevat ja kellertävä vesi saa peilityynelle pinnalleen tervaleppien kuvajaiset. Kohti yläjuoksua ja kohinaa mentäessä rannan puut verhoutuvat suoranaiseen talviturkkiin. Pärskeet ja vesihöyryt ovat tehneet sellaiset lumipeitteet puiden oksille, että tunnelma on kuin jossain pohjoisessa, vaikka lähimetsän puut ovatkin sitten jo lähes lumettomia. Koiruuden kuono keikkui nenämusiikkia haistellen, häntä heilui ja katse oli terhakka. Täällähän oli aivan uudet tuoksut huumaamassa ja tutkimusmatka oli alkanut.

Nämä komeiden vesistöjen tyyssijat, jokien ja järvien rikastama kotiseutumme on historian aikana toiminut monen ruukin kotisijana. Vesistöt ovat toimineet kulkureittinä suoraan merelle ja koskien kuohuista on saatu tarvittavaa energiaa myllyjen ja kojeiden pyörittämiseen. Täällä on myös nähtävissä vanhoille ruukkialueille tunnusomaisia rakennusmateriaaleja. Masuunijätteistä työstettyjä slagitiiliä. Näissä tiilissä on aina jotakin ihmeellisen ihanaa. Tuntuu kuin näissä tiilissä kimaltaisi miljoonat turkoosi ja krysokolla kiteet. Selviä rakennusten kätkemiä korukiviä =) Merkkejä vuosien takaa.