Joulukuinen aamu avautui suorastaan häikäisevän kauniina. Pakkanen oli laskenut yön aikana likimain - 10 asteeseen ja kuiva pakkasilma sai lumikiteet suorastaan kimaltelemaan. Talvista potageria tulee melko harvoin kuvattua ja päätin tarttua härkää sarvista. Potager näyttää erityisen kivalta silloin kun lumipeite on vielä niin ohut, että käytävät ja rakenteet piirtyvät selkeästi esiin.
Aamuauringon valo siivilöityy pitkin potagerin käytäviä
Tuntui kuin aurinko olisi lähtenyt hippasille kanssani. Sitä mukaan kun kuvasin, aurinko hivuttautui hurjalla vauhdilla talon taakse. Kellertävä valo sai talventörröttäjät näyttämään kauniilta. Tosin pitäisi ehdottomasti kaivaa sekatöörit esiin ja käydä leikkaamassa talventörröttäjät pois ennen kuin ne ehtivät siementää holtittomasti. Mutta tämä puutarhurointi on alinomaista kamppailua kauneudenkaipuun ja järkisyiden kanssa.
Potagerin vaakakäytävä
Potagerin vaakakäytävää tarkastellessa näkee hyvin potagerin kaltevuuden. Voi kunpa tuolla päädyssä sijaitseva orapihlaja-aita kasvaisi vauhdilla niin saataisiin potageriin päätyseinämä. Mutta aidan kasvatus tuntuu super hitaalta puuhalta ainakin silloin kun sitä kuumeisesti odottaa. Jostain satuin lukemaan, että aidan kasvatus täyteen mittaansa kestää peräti seitsemän vuotta. Ja odottakaas kun käyn kaivamassa arkistoja. Juurikin niin orapihlaja-aidan taimet saapuivat toukokuussa 2015. Ja itse istuttaminen olikin sitten suoranainen jätti urakka. Eli koko komeus saavuttaa ehkäpä vuonna 2022 ihanne korkeutensa. Miten ihmeessä tämän odotusajan oikein kestää?
Potagerin obeliski ja mantsurian kärhö
Mantsuriankärhöjen lakastuneet kasvustot näyttävät kauniilta näin talvellakin vaaleita obeliskeja vasten. Ensi kesän urakkana onkin sitten tehtailla muutama obeliski lisää. Etenkin ennen kuin tuo aita kasvaa niin obeliskeilla saa kivasti katseen seisahtumaan ja samalla syntyy kivoja yksityiskohtia puutarhaan.
Talvisen potagerin keskikäytävä ja näkymä jokilaakson suuntaan.
Suurena haaveena on kolmen koivun kaataminen tuolla potagerin alapäädyssä lähellä kiviaitaa. Toivoisin niin, että niiden tilalla kasvaisi jonakin päivänä lehmuksia. Koivut ovat kauttaaltaan lahoja ja pelkään niiden jonakin myrskyisenä päivänä rojahtavan joko kiviaidan takana kulkevalle tielle tai potageriin. Yksi tällainen koivu on nimittäin jo rojahtanut ja kaatuneen puun raivaaminen on aivan kaaottisen työlästä. Viimeksi saimme korjata sortuneen kiviaidankin puun aiheuttaman tuhon jäljiltä. Mutta sitten päivän päätehtävään eli lukijalahjan arvontaan.
