Kaupunkitipu pesää rakentamassa

Sepelkyyhkypariskunta meikäläisittäin touhkmättispariskunta on rakennuspuuhissa, suoranaisesti täydessä työntouhussa. Nuorimmainen huuteli pihalta, että tule äkkiä katsomaan - mitä ihmettä kaupunkitiput tekevät pihallamme =). Kohta suuren suuressa hopeapajussamme on pesäpuuhat täydessä tohinassa ja tämä oli ikään kuin merkki. Tämän hopeapajun alle olemme nimittäin jo muutaman vuoden haaveilleet suuren suuresta lintuhäkista kirjekyyhkysille. Ja nyt haave jälleen vahvistui, kun paikka kelpaa tällekin pariskunnalle kuherteluun ja pesän tekoon.

Syksy saapuu kuin varkain, tuuli on muuttunut öisin kylmemmäksi, ilma kuulakkaammaksi ja viljan tähkät ovat pikkuhiljaa kellastuneet. Tämä on mitä oivin syy ruveta katsahtamaan sisätarjontaa ja tietysti suuntasin ensimmäisenä mielitiettyni Anna Marie Hornerin sivustoille. Leipominen on vienyt koko porukan sydämen puutarhanrakennuspuuhien lomassa. Mikäs olisi kutkuttavampaa kuin hääriä leipomuskulhon kanssa vaihteeksi tälläinen essu päällä. Njamskis Hornerilla oli kyllä ainakin viisi superherkullista muutakin essua, mutta
Tähän essuun on keittiöpyyhe, jonka alle voi laittaa vaikka sämpylätaikinan kohoamaan =)
Ja sitten viikon päästä työt kutsuvat ja muistikirjakaan ei olisi ollenkaan pahasta.

Syksy on varma merkki siitä, että sohvannurkkiin kertyy metreittäin englantilaisia ja ranskalaisia lehtiä, käytettyjä kukkakahvikuppeja ja miljoonat haaveet sekä ideat pörräävät pitkin huushollia. Eteinenkin pitäisi maalata.
Suuren salin sohvalle katsahdin hitusen Joel Dewberryn kankaita. Tyynyröykkiö lukunurkkauksessa ei olisi olleenkaan huono ajatus - eihän

Tarinaa suunnitelmien synnystä, Oleilua keittäjän helmoissa ja operukan huoneistossa

Päivät virtaavat lipuillen ohitseni ja loman loppu lähenee nopeampaa kuin osaan edes aavistaa. Kuitenkin salaisiin tutkimusmatkoihin on aina riittävästi aikaa. Ylätalomme, josta olen joskus aiemminkin maininnut on kiinnostanut, kiehtonut, tempaissut syövereihinsä kerta toisensa jälkeen. Alakerrassa on huoneisto opettajalle. On keittiö puuhelloineen, olohuone pönttöuuneineen ja pitsiverhoineen sekä kaksi makuukammaria.

Yläkerran huoneistoon on oma sisäänkäyntinsä ja siellä voi aistia tuulahduksen koulun keittäjän askareista. Keittäjällä on soma keittiö ja yksi kammari kamiinoineen. Tämä talo tupsahti ikään kuin kylkiäisinä hankkiessamme koulun jokinen vuosi sitten.

Opettajan olohuoneessa on raidalliset, käpysuomukuvioidut ja koristelehdyköin höystetyt vaaleat tapetit. Sähkötkatkaisijat huokuvat menneestä ajasta ja pönttöuunin posket ovat nauttineet tulen loimotuksesta viimeksi 60-luvun lopulla.

Makuukammarin seinillä on runsaasti sinisiä ruusuja. Siniset paksusta villasekoitekankaasta olevat verhot ja kevyt harsomainen pitsi lepattavat tuulessa ja talossa elää miljoonittain sinisiä pieniä haaveita, unohtuneita unelmia, joista voi kuulla suhauksen, jos oikein tarkasti kuuntelee.

Toisen makuukammarin pitsiverhot lepattelevat läpivedossa kuin purjeet konsanaan. Meilläkin on unelma - unelma tämän talon pikkuhiljaa kunnostamisesta. Vanhojen lattiamattojen alta pilkistää puulattia, seinät ovat ryhdikkäät samoin katoissa olevat pinkopahvit ovat ehjät. Vain katto ja tulisijat ovat suurempaa kunnostusta vaille. Tällä olisi ihanaa sulkeutua työhuoneeseen rakentamaan entistä yltiöpäisempiä suunnitelmia tai pitää vaikka somaa pikku kahviota ohi kulkeville lomalaisille tai...tai.. tai...

Kaappien hyllyillä roikkuu edellisen asukin hyllypaperit, jotka nekin kielivät muutosta olevan jo aikaa.

Yläkerran keittäjän huoneiston vaatekomerossa on sohva ja siellä voi makoilla helteisinä päivinä ja seurailla elämää pihallamme.

Irene Vironperältä kyseli tuolla aiemmissa kommenteisssa sitä miten ylipäänsä lähdemme uusiin puutarhan aluevaltauksiin. Keskeneräisyys, jota edellinen postaus sivusi vahvasti on suuri inspiraation lähde. Koskemattomissa niityissä, ränsistyneissä nurkissa piilee tuhat kätköissä olevaa mahdollisuutta, mitkä pitää vain löytää. Suunnitelmat kulkevat myös virtaavina prosesseina. Tänään tiedämme, että tuohon männyn aluseen nousee jonakin päivänä kivikkopuutarha. Huomenissa voi olla, että joku saattaa tarttua lapioon ja tutustua pikkuhiljaa maaston muotoihin, maaperän antamiin mahdollisuuksiin. Sitten projekti voi vaipua lepotilaan ja hetken kuluttua jälleen kolmepiikkinen pikku käsihara hyväilee multaa sekaisin, etsii kiviä, kallion kielekkeitä ja maasto antaa vihjeen kivikkotarhan muotoutumisesta. Tiedämme, että kivikkotarhaan tulee maastoa mukailevia polkuja, ehkäpä pikkiriikkinen aukio kahvittelupöydälle tai sitten pikkuinen puro hitaasti soljuvalle vadelle. Kuka tietää huomenna ajatus voi olla jo saanut jonkin uuden käänteen. Suunnitelmaan on lupa vaikuttaa on lupa muuttaa suuntaa ja heittää sekaan yltiöpäisiä unelmia.

Tällä taas sijaitsee luumulehdon siemen. Taaimmaiset pensaat ovat vanhoja luumupuita, jotka tuottivat viime vuonna kymmenen ämpärillistä huumaavan makuisia, suussa sulavia, roosaposkisia luumuja. Jonakin päivänä täälläkin lapiot viuhahtelevat, kivet siirtyilevat. polut rakentuvat. Mutta millaiset, siitä ei ole aavistustakaan. Luumulehto on kuitenkin jo olemassa ja se vaan odottaa työhön tarttujaa, inspiroitumista, heittäytymistä ja työn touhua.

Koko katastrofia ilmassa

Tänään oli likimain katastrofipäivä. Jyminällä soiva päänsärky tempaisi likimain puoleksipäiväksi pimeän makuuhuoneen uumeniin ja jopa kukon kiekuilut tuntuivat vähintäänkin päätähalkovalta metakalta. Nuorimmainen oli käyttänyt kuitenkin aikaansa tehokkaasti ja tonkinut ylätalolla mammavainaan vanhoja matonkuteita, joita löysin toivuttuani sieltä täältä nurmelta ja talon takaa. yksi päätyi jopa somistamaan orpona laatoitustyömaalla jököttävän laventelin nimikylttiin. Jokunen on ihmetellyt työtahtiamme. Tahti taitaa juontaa juurensa aina lapsuuteeni asti. muistan kuinka mamma heilutti käsiään ja silloin mentiin eikä meinattu. Pistettiin kukkakaalia, kurkkuja, purjoja, keräkaalia, tomaateita maahan aina myyntiin asti ja koulittavana oli tuhansia, tuhansia ja tuhansia taimia. Meillä oli hehtaari kaaleja, toinen kurkkuja, suuria kasvihuoneita ja olen kasvanut mullankiilto silmissä. Juureni ovat pehmeän maan kosketuksessa, aamukasteen viileydessä, sormien läpi valuvassa mullassa ja pienten itäneiden taimien lupauksessa. Rakastan keskeneräisyyttä, siinä piilee kestävyyden ja pysyvyyden siemen. Keskeneräisyys tarkoittaa sitä, että pysyy liikkeessä, elämä soljuu eteenpäin ja vie sinua mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Jokainen päivä on täynnä yllätyksiä, oivalluksia ja uusia ideoita. Puutarhammekin on niin jättiläissuuri, ettei sitä voikkaan saada valmiiksi. Ja jos sellainen päivä koittaa, että kaikki on valmista silloin on aika luopua, pakata kimpsut ja kampsut ja löytää jokin rappiotila ja lähteä uusiin seikkailuihin. Täällä on ikään kuin itse itselleen töissä, tekemässä yhteisestä unelmastamme totta. Ja luulempa, että yhteinen unelmamme on nimenomaan suuri seikkailu puutarhan ihmeellisiin syövereihin, kummallisiin kokeiluihin, yhdessä tekemiseen ja elämänmakuiseen elämiseen. Ja minulle elämänmakuinen elämä tarkoittaa virtausta, virtausta mikä imee syövereihinsä, tempaa mukaansa ja kiihtyy, kiihtyy ja väliin hidastuu, mutta alinomaan kuitenkin liikkuu eteenpäin. Siinä päänsärkypäivän hengentuotosta kerrassaan=)

Hernepensaskujanne, jonka takaa siintää potager tai toisin päin siintää etupihamme, puuvajamme ja talonnurkkamme. Pensasaita hernepuiden edessä sai eilen aimo annoksen hevosenvoimaa ja kunnon kastelun sekä ruohokatteen. Aikomuksenamme on siis mitä ilmeisemmin kiihdyttää hitusen aidan kasvua, koska sormet syyhyävät jo aika tavalla pensasaidan muotoiluun.

Valusoikot ja muotit ovat olleet kuumassa käytössä., reunuskiviä on kertynyt erinäisiin pinoihin 70 kpl ja tasaisia terassilattoja 44 sekä terassin boordikiviä 8. Valuprojektit jatkunevat pitkin loppukesää ja ensiviikolla pääsemme terassin rakentamisen kimppuun jälleen.

Ihanat punahatut ovat täyttäneet lupauksensa, likimain 50 punahattua on aluillaan ja niitä löytyy yhteensä neljää eri sorttimenttiä. Saamme siis rakennusaineita perhosbaarimme varten.

Njam ja ihanat, suloiset ja ah niin herkullisen väriset salkoruusut rehevöityvät päivä päivältä. Kävin muuten Jelliton sivuilla hitusen tutkailemassa lisäsiementilaustarpeitakin. Josko vaikka tänävuonna vielä muutaman sujauttaisi maan uumeniin.

Omavaraisuutemme on kasvanut huippuunsa. Nyt tomaatit kypsyvät kiivasta vauhtia puuvajan nurkalla ja perunat ovat jo mojovan kokoisia. Nuorimmainen kävi tänään hakemassa kanalasta korillisen lämpöisiä vasta munittuja munia mansikkakakun leivontaan. Kirmaili potagerin kätköissä pyydystämässä toinen toistaan ihmeellisempiä perhosia ja keräsi koriin potagerin antimia, joista kokattiin suussasulavia herkkuja.