lauantai 24. helmikuuta 2018

Kevätstailaus yhdessä - osa 1/2


Ilmassa on kevään kepeyttä ja suloisuutta. Nyt onkin mitä parhain päivä kaivaa naftaliinista viime keväänä yhdessä ihanan Kukkalan Sannan kanssa kuvatut kevään fiiliskuvat. Puutarhan ympärille kietoutuva maailma on niin kiehtova, yllätyksellinen ja inspiraation täyteinen. Viime keväänä sydämeni löi muutaman ylimääräisen lyönnin kun puutarhaystäväni Kukkalan Sanna otti yhteyttä ja ehdotti yhteistä kuvaussessiota. Onhan Sanna yksi puutarhatrendien ja tyylien suunnannäyttäjä ja bloggari, jonka ihanan raikasta ja tunnistettavaa tyyliä olin jo vuosia ihaillut. Huh - tiesin olevani jännän äärellä. Suostuin siis oitis tarjoukseen ja siitä alkoi meidän yhteinen matka kevätstailausten maailmaan.


Kumpikin keräsi tahoillaan kiinnostavaa kuvausrekvisiittaa kasaan ja olimme yhdessä sopineet muutamia suuntaviivoja etukäteen stailauspäiväämme. Kun Sannan auto hurvasi pihaan, polveni notkahtivat. Tästä tulisi S-U-P-E-R päivä. Sannalla oli mukanaan toinen toistaan upeampia rimpsureunaisia tulppaaneja, hentoja unelmia ja ties mitä ihanuuksia. Siitä sitten pienen ihmettelyn jälkeen stailaus sai siivet alleen ja rakensimme yhdessä ihania kevätkokonaisuuksia.


Yhteinen innostus, helisevä nauru ja yhdessä rakennetut stailaukset veivät mennessään. On mahtavaa kuinka paljon siitä omat ajatukset rikastuvatkaan ja tuulettuvat.


Yhdistimme mustaa ja luonnon sävyistä bambua kevätpalettiimme. Mattamusta loi rauhaisaa taustaa herkille väreille ja kasveille. Pieninä pintoina musta tuo kovasti ryhtiä ja voimaa stailauksiin. Siihen on helppo yhdistää herkkiä ja neutraaleja sävyjä, jotka tuovat vastapainoksi pehmeyttä ja luonnollisuutta. 

Sannan ideasta se sitten lähti näiden hauskojen kehysten rakentaminen. Ihastuin valtavasti kukkiviin ja eläviin tauluihin ja taas inspiraatio astui uudelle tasolle - vauh! Näitä kuvia katsellessa voi elää palasen uudelleen tuon päivän innostusta ja yhdessä tekemisen iloa =) Kiitos Sanna tästä ihanasta ideasta =)


Ensi viikolla meillä on luvassa toinen erä kuvailoittelua ja aivan toisenlainen stailaus. Mitäs pidit yhteisestä hurahtamisestamme?


9 kommenttia:

  1. Tykkäsin ja paljon!!!
    Kommentoinkin Sannalle jo näin:
    Ootte kummatkin ihan huippuja; taitavia ja ihania! On ollut ilo tutustua teihin kumpaankin. Ja on myös niin hienoa, että jaatte kumpikin ideoitanne ja kauneudentajuanne meille muille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanainen <3 Samoin Sinuun on ollut ilo tutustua =)

      Poista
  2. Ihania kuvia💚Pidän kovasti sipulikukista, enemmän kuin leikoista👍 Vaan missä noita ihania rottinkipenkkejä oikein myydään?! Mariallakin olen tuota ihaillut hänen kuvissaan😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Sipulikukat ovatkin erityisihania =) Ainakin Granitista löytyy noita bambupenkkejä.

      Poista
  3. No ihanasti hurahdettu;)
    Tuo kukkatauluidea on loistava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Hurahtaminen on ihanaa! Kukkatauluidea oli minustakin ihan super

      Poista
  4. Oi, oi mitä kuvia! Olette ihan huippu taitavia.

    VastaaPoista