torstai 23. toukokuuta 2019

Unboxing | pronssiset puutarhatyökalut


Innolla odottamani paketti saapui Briteistä. Mikään ei ole hienompaa kuin huolella ja vaivalla paketoidut tuotteet. Lehdet ohuessa silkkipaperikääressä ja paketissa juuttinaru rusetteineen, työkalut voimapaperissa, johon teipattuna käsinkirjoitettu kaunis kortti ja ruukut sekä aluslautaset huolella pakatuissa laatikoissa.


Alkujaan olin iskenyt silmäni itävaltalaisiin, upeisiin, pronssityökaluihin. Hankin kauniin istutuslapion, haran, kuokan sekä sipulin istutuspuikon. Loput olivatkin sitten heräteostoksia.

Muutaman viime vuoden aikana on ilmestynyt marginaalisia puutarhalehtiä, joissa yhdistyy lifestyle, tarinat, historia ja puutarhajutut. Bloom ja Rakesprogress lukeutuvat tähän lehtikastiin. Kumpaakin löytyy lehtihyllystä jo ennestäänkin. Bloom kirja jatkaa ihanaa leikkokukkasarjaa ja kertoo leikkokukkapuutarhan perustamisesta, kasveista, kukista ja mikä ihaninta kuvat ovat järjettömän hienoja. Ruukut tulevatkin sitten pelargoneille.

Työkalut ovat äärettömän upeaa käsityötä. Niiden kädensija hivelee kättä ja varren sekä pronssiosion yksityiskohdat saavat haukkomaan henkeä. Hienompia, mitä osasin odottaa. Nyt vaan on sitten edessä se miten näitä rohkenee käyttää? Mutta työntekoon nämä ovat tarkoitettu, eikä pelkiksi koristeiksi. Tänä kesänä aionkin oikein kunnolla nautiskella puutarhatöistä, kitkennästä, istutuksista ja kaikesta kuopsuttamisesta.

 Happy garden adventures


10 kommenttia:

  1. Vau miten upeita! Ihana tuo kaiverrettu simpukkakuviokin. Täydellinen paketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täydelliset työkalut. Itsekin hämmästelin tuota simpukakaiverrusta

      Poista
  2. OI, miten ihanat! Loistavaa! <3 Tuija

    VastaaPoista
  3. Hienoista paketeista kuoriutui upeat välineet. Tuollaisilla työkin sujuu kuin tanssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin ajattelin, rikkaruohot varmaan kumartavat ja nousevat itsestään maasta ;)

      Poista
  4. Hienot välineet. Työt sujuu noilla varmasti hyvin.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat! Paketit ja kortti täydentävät tuon lähetyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit paketit kruunaavat aina nämä tilaukset =)

      Poista