tiistai 21. toukokuuta 2019

Lavatarhassa kasvaa juurekset ja salaatit

lavatarha
Tänä vuonna kevät tuntuu räjähtävän käsiin. Töistä tullessani auton lämpömittari näytti huimaa + 27C lämpötilaa ja kotona lavatarha odotti kastelua. Tämän kevään punajuuret ovat nousseet vauhdilla pintaan ja lavatarhasta löytyykin peräti seitsemää eri lajiketta raidallisista, punaisiin ja kullan keltaisiin. Punajuurikkaat on kylvetty tiuhaan, jotta harvennustaimia saisi leivälle ja salaattiin. 

lavatarha
Kukin kylvetty rivi on huolella nimetty, sillä vaikka olen muussa elämässä epäjärjestelmällisyyttä ja rentoutta suosiva niin puutarhassa kaikki on toisin. Säännönmukaisuus, systemaattisuus ja järjestelmällisyys kiehtovat.

kasvikyltti

Tänään rantautui myös Briteistä tilatut työkalut, jotka näyttävät sopivan mustaan lavatarhaan kuin nenä päähän. Näistä teenkin joku päivä sitten kokonaan uuden jutun.

Lavatarha
Meillä lavatarhassa on sulassa sovussa neljä kaksikerroksista lavaa sekä lukuisia ruukkuja, joissa kasvaa sipuleita, yrttejä ja samettiruusuja. Teimme Katin kanssa podcastin lavatarhan perustamisesta, minkä voit kuunnella alla olevalla soittimella. Podcastiin liittyvään artikkeliin pääset tästä linkistä.

lavatarha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti