Kauneuden kaipuu....

Uppouduin, hiivin salassa muilta, höyryävä musta kahvi käsissäni salaiseen siemenarkistooni. Annoin ajatuksen liitää ja muistelin, mietin ja haaveilin. Haaveilin kesän tuoksuista, lämpiävän mullan kosketuksesta, haaveilin kesänurmien kastepisaroista ja salaisesta puutarhastamme. Puutarhasta jonne voi hukuttautua, sukeltaa nuokkuvien kukasmättäiden sekaan, puutarhaan jossa voi siemaista raikasta seljankukkamehua ja tuntea tuulen kosketuksen. Oikeastaan on puutarhaikävä, suunnaton kaipuu ja odotus. Olen laittanut levylautaselle pyörimään Veskun tulkitsemia Eino Leinon runoja. Eino Leinon runot nostattavat mieleeni lapsuuden, suuret kasvihuoneet, lämpimän mullan, silmänkantamattomat kukkakaalivainiot, selleri peltojen tuoksun, avomaankurkkujen harsotuksen ja sen elämänkuhinan kiivauden ja voimakkuuden, jotka keväänsaapuminen tuovat tullessaan. Veskun Eino Leino runot olivat ainut lapsuudenkotini c-kasetti. Sen voimin sitä on kasvettu, vartuttu ja voimistuttu.

Heeveista ja suurista unelmista on syntynyt myös kirja, josta Teille puhuin. Kirja on tarkoitettu siihen, että jokaisen Meidän unelmat on unelmien arvoisia. Eräänä päivänä kun sanot ne ääneen niin huomaat kuinka ne toteutuvat, astut suuriin seikkailuihin, opit luottamaan omiin vahvuuksiisi, tuntemaan itsesi ja uskomaan unelmien voimaan.

Uskon sydänjuuriani myöten isäni jumalkäsitykseen. Hän katselee elämää laajemmasta näkökulmasta, uskoo Havukka Ahon ajattelijaan, suuriin sinisiin ajatuksiin. Silloin kun olet rankamettällä, nuotio ritisee ja tuuli tuivertaa olet lähempänä omaa jumalaasi kuin voisit kuvitellakkaan. Sama pätee puutarhatöihin, elämään ja unelmiin. Uskon, että ihminen on lähimpänä suurutta ollessaan siinä, keskellä arjen askareita, keskellä omia haaveitaan ja unelmiaan, oman itsensä herrana.

Kirja on eräänlainen elämänkatsomus, työohje siihen, että voit päästä elämässäsi niin pitkälle kuin haluat, kunhan uskot itseesi. Uskallat heittäytyä, astua uuteen, löytää voima lähellä olevistasi ihmisistä ja uskoa myönteisten voimien salaliittoon. Elämä ottaa sinut omakseen kunhan luotat huomiseen. Kirjan ideoinnissa on ollut mukana lukemattomat ihmeellisen ihanat gollegani, hengen heimolaiset. Se on liuta työkaluja, näkökulmia, nippu avaimia maailman tarkasteluun.

Open publication - Free publishing - More testaus

Tässä Kirjanen vielä oikolukemattomana ja vailla alkutekstejä =)

Yksi kollekoistani puhuu ihmisen taipumuksesta tasapainottaa riskien määrä elämässään. Me otamme toisilla elämän osa-alueilla yltiöpäisiä ja kohtuuttomiakin riskejä ja toisilla osa-alueilla pelaamme varman päälle. Mietin eräänä päivänä tätä ja ajattelin, että oikeastaan niinhän se on. Päälisin puolin tuntuu, että itsekin otan huikeita riskejä, heittäydyn, en pelkää vaan luotan kaiken onnistuvan. Kyllähän kaikista vaikeuksista on aina eteenpäin päästy, huominen on aina ollut valoisampi ja elämällä on aina ollut tapana järjestyä. Niinhän se on. Heittäydyn, rakastan riskejä, joita toiset kaihtavat, uskon ihmeisiin. Mutta kun tarkemmin tarkastelee niin huomaakin toiseuden. Joillakin elämän alueilla olen pidättyväinen, varovainen, arkajalkainen, rutiineihin vetäytyväinen.Näihin nollariskeihin kuuluu omituisten asioiden kerho, asioita, jotka toisille ovat päivänselviä, arkisia, olemattomia. En esimerkiksi koskaan lähtisi ulkomaille, en puhuisi englantia, en ruotsia, enkä tanssisi. Tämä elämän kolmikenttä muodostaa suoranaisen elämäni bermudankolmion. Ylitsepääsemätön bermuda saa hien pintaan ja pahinta mitä tiedän on se, että joku yrittää puuttua tähän bermudaan, yrittää rohkaista, ehdotella Omituista, mutta huomisna voin myydä talon ja ostaa uuden, hypätä mukaan jättisuuriin lupauksiin ja kohdata uusia ihmisiä, heittäytyä puhumaan yleisön edessä asioista, tekopyörtyä ja kohauttaa ympärillä olijoita. Riskien otto on siis perin mielenkiintoista. Mikäköhän aivolohkon alue näitä ohjaa. Pitääpä perehtyä.

Riskejä tai ei niin helmililjat ovat sulokkuudessaan ylivertoja, etenkin kun kuvaa epätarkasti. Keltainen sulokkuutemme saa ne suorastaan hehkumaan. Pitääpä siis juoda kahvia enemmän ja notkua keittiön saarekkeella niin näkee vaikka mitä ihmeitä.

Ja narskujen valovoima - ahh se sulattaa sielun sydänjuuriaan myöten.

En ole koskaan juurikaan piitannut siemenpussukoiden kylvöohjeista. Kylvän siemeniä oikeastaa silloin kuin parhaalta tuntuu. Teen suuria perennakylvöksiä keskellä kuuminta kesää ja vitkuttelen esikylvösten kanssa. Nyt tilanne on kuitenkin ruuhkautumassa pahemman kerran. Tarkoituksena olisi vielä tälle kesälle hujauttaa 1000 samettikukan tainta ja kehystää potagerin ruudut näillä. Muistan kuinka äitini kasvattiäiti, jonka luona vietin lapsena useasti aikaa piti samettikukkia ja kehäkukkia kasvimaan ökkiäisten karkoittajana. Meillä on ollut suunnattomia vaikeuksia kaalien kanssa ja tänä vuonna aiomme käydä taistoon tosissaan. Harsoa ja nokkosvettä ja suurta huolenpitoa. Nuorimmainen rakastaa parsakaalia, vanhimmainen taas syöttäisi kaikki kaalit kaninruuaksi. Mutta reunuskasviksi, kehystämään ruutukaavaa, nostamaan muotoja selkeämmin ylös. Villinpihan Sannikin ion tehnyt melkoisen postauksen samettikukista.

Sitten laventelia, sinisiä ajatuksia, huumaavia tuksuja ja ripaus englantilaista puutarhaunelmaa.

Tässä Eino Leinoa soittolistana. Kovin on tuonpuoleis painotteista, mutta nostalgista. Rauhoittavaa, seisahduttavaa ja lumoavaa.