lauantai 21. syyskuuta 2013

Syksy tulvii ikkunoista


Syksy hellii jälleen lämmöllään ja auringonpaisteellaan. Syksyn ja talven tuloon liittyy ehdottomasti puhtaat ikkunat ja oitis aamusta aloimme pesemään kuistin ikkunoita. Kuisti on vihdoin saatu kohtuulliseen kuntoon ja nyt pikkuruiset ruudut säihkyvät puhtauttaan. Aivan kuin syksyn sävyt tulvisivat suorastaan sisälle. Tänä vuonna ikkunoiden pesua on helpotettu jättiAtikkailla. Olen nimittäin pessyt ikkunat ulkoa tikkailla. Meillä pitää ikkunat nostaa pois paikoiltaan pesun ajaksi ja uloimmat ikkunat aukeavat ulospäin. Kuistilla ikkunoissa ei ole laisinkaan saranoita, joten pesu on melkoisen haasteellista. Ikkunanpesun yhteydessä välähti ensimmäistä kertaa jo joulukin mielessä kun kuistin ikkunanpokista löyty naula, jolla viime vuonna paperitähti ripustettiin. Mutta ehkä vielä hetki suloista syksyä ja ihanaisia kukkijoita.


12 kommenttia:

  1. Joo, syksy tulee voimalla. Valon määrä on jo vähentynyt huomattavasti ja nurmikko on lehtiä täynnä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti syksy tulee vauhdilla. Voi melkein tuntea päivien lyhenemisen.

      Poista
  2. Syksy on nyt ja tässä. Minä inhoan ikkunoiden pesua. Keväällä pesin ja aika homma.
    Minullakin vanhanaikaiset ns.tupla ikkunat ja tikkailla pitää keikkua kun ulkoa pesen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunanpesun voisi kyllä ulkoistaa =) Mutta kirkkaat lasit saavat syksyn valon tuntumaan jotenkin erityiseltä =)

      Poista
  3. Onpas hankalaa tikkailta, mutta palkitsevaa kun urakan saa tehdyksi. Rozanne ? Iki-ihana kukkija. Hauskaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkitsevaa, mutta perin hankalaa =) Tuo tulikukka oli muistaakseni jokin Romance?

      Poista
  4. Ihana tulikukka, vai onko se kenties salkoruusu? Minullakin alkaa ensi viikolla ikkunanpesuurakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulikukka tuo kiitollinen kukkija on =) Onnea ikkunanpesu-urakkaan

      Poista
  5. Puhtaat ikkunat voisivat tosiaan olla nyt paikallaan... täytyypä ottaa harkintaan.
    Ihastelen tuota tulikukan väriä, se on kuin karamelli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan työpisteeni siivoja opetti minua aikoinaan, että siisteyden illuusio syntyy vastapestyistä ikkunoista ja puhtaista pöytätasoista =) Tulikukka on niin ihana

      Poista
  6. Puhtaat ikkunat, parempi mieli. Teidän potager on todella näyttävän näköinen.

    VastaaPoista