perjantai 1. elokuuta 2014

Potager rakkautta =)


Ilmassa on suurta potager rakkautta =) Töiden alku kolkuttaa jo oven takana, mutta en millään malttaisi, sillä potager näytti jälleen uuden puolensa. Kyllästyminen kuumiin helteisiin on ajanut minut pikkuhiljaa takaisin kitkentähommien ääreen. Ajattelin laittaa potagerin syyskuntoon oikein perusteellisesti. Tähän aikaan kesästä kasvustot ovat ryöpsähtäneet käytäville ja kasvillisuus näyttää enemmän tai vähemmän ränsistyneeltä.

Aloitin urakan kitkemässä ensin suuret ruudut, joita on yhteensä neljä. Tämän jälkeen puskin käytävien kimppuun. Kuokan ja heinäharavan voimin. Heinäharava on nimittäin osottautunut parhaaksi käytävien kunnostusvälineeksi. Sillä saa harattua murskepinnan sopivasti auki ja piikkien välit ovat niin suuret, että murske ei lähde kulkeutumaan haraamisen mukana. Heinäharavan muotoilu on jotenkin parempi kuin rautaharavan. Harava liikkuu murskeella joutuisammin.

Mutta käytävien kunnostus osoittautuikin superhitaaksi, sillä sainkin superidean =) Nimittäin harvensin särkyneet sydämet ja leikkasin reunimmaisista jättipoimulehdistä kaikki kukkaröyhelöt pois ja vau miten paljon siistimpää tulikaan. Jättäreiden kukista luopuminen oli aivan päälillikköidea. Harmi vaan, että kukkavanojen poistaminen on niin hidasta. Kukattomat jättärit näyttävät upean selkeiltä, siiden pyöreä mätäs piirtyy selkeämmin esiin ja tyräkkien kauneus korostuu niiden rinnalla. Huh jospa jaksaisi leikata kaikista jättäreistä kukat pois =)

Nyt käytävillä on taas tilaa kulkea ja näkymät avautuvat kauniisti. Mutta nyt potager jo kutsuu =) Sillä muutama homma on vielä vaiheessa, joten aurinkoista päivää Teille kaikille =)















28 kommenttia:

  1. Ihan huikaisevan upeita näkymiä! Käytävien ja istutusruutujen kunnossapito vaatii varmasti kovasti työtä, mutta se näyttää kyllä olen sen arvoistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kunnossapito on kyllä tänä vuonna ollut jo aiempia vuosia helpompaa =)

      Poista
  2. Oih, suorastaan hengästyttävän huikean kaunista!
    Näin helteillä minulla on hidas sytytys, mutta olen tässä yrittänyt saada mieleeni yhtä asterin nimeä kun tuolla aikaisemmassa postauksessa kyselit ehdotuksia mysteeriasterisi nimeksi. Nyt se tuli mieleen; juhannusasteri, aster tongolensis! Kukinta-aika ja korkeus sopisivat siihen....
    Artisokillanikin on yhtä hidas sytytys kuin minulla, niistä ei kyllä tänä kesänä ehdi tulla yhtikäs mitään, ellei helteet jatku ensi helmikuulle.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ja hienoa, että satelee lisää vinkkejä asterin tunnistukseen =) Artisokat ovat totisesti piinallisen hitaita - mutta peukkuja artikokillesi =)

      Poista
  3. On tämä kyllä mielettömän kaunis!!!!

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista! Ihana valo myös kuvissasi. Villintymiselle on hyvä joskus laittaa stoppi =)

    VastaaPoista
  5. Olen huomannut, että poimulehti siementää ja ryhtyy kasvamaan hiekkakäytävillä, jos sen kukintojen antaa olla kuivumiseen saakka. Minulla on kahdessakin paikassa poimulehteä ihan käytävän vieressä ja joka kesä joutuu niitä taimia sieltä käytävähiekasta kaivamaan pois.
    On tuo teidän potagerinne kyllä niin huikean kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättipoimulehdet ovat kyllä melkoisia levittäytymään. Meilläkin käytävällä on niitä aina kylväytyneenä ja saa olla pois haraamassa =)

      Poista
  6. Oi miten kaunista ja siistiä. Hiekan haravointi on varmasti terapeuttista. Mulla on tapana myös aina leikata poimulehden kukinnot tässä vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo poimulehtien kukkien poisto onkin hyvä idea.niistä tulee loppukesäksi sitten taas kuin uusia =)

      Poista
  7. Näyttää niin upealta ja siistiltä : )
    Just eilen leikkasin loput kurjenpolven kukkavarret, ja tuli heti paljon ryhdikkäämpi perennaryhmä. Ja porkkanankukatkin tuli paremmin näkyviin. Kivituhkan siistiminen onkin edessä ensi viikolla, kun ei ole luvattu sadettakaan. Tuo teidän uusi kivituhkapinta on tosi hienon näköinen : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tuo kuihtuneiden kukintojen poisleikkaaminen tekee tosiaan ihmeitä aikaseksi

      Poista
  8. Tässä vaiheessa kesää on melkein pakko tarttua saksiin ja leikata ainakin joitain kukintansa päättäneiden kukkavarsia pois, että näyttää vähän vähemmän räjähtäneeltä:)
    Teillä näyttää varsin siistiltä ja kauniilta!

    VastaaPoista
  9. Tosi hieno tähänkin aikaan :)
    Minäkin harasin tänään hiekkakäytävää, sinne kun aina pyrkii joku ylimääräinen. Kuulostaa kivalta tuo heinäharava. Taidampa kokeilla, senhän voisi jättää vaikka maitolaituria vasten nojailemaan silloin kun ei ole käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan olikin hauskaidea, viedä heinäharava somisteeksi =)

      Poista
  10. Kaunista ja siistiä ! Vaivannäkö kyllä tosiaan kannatti.

    VastaaPoista
  11. Kauniita näkymiä! Hiekkakäytävätkin niin puhtaina ja kasvit reheviä:)

    VastaaPoista
  12. Lasten kanssa vielä pötkötellääm sängyssä ja pikkupojat haluaisivat tuonne kuvien ihanaan maailman <3 Niin kaunista! Mitä hiekkaa tai pikkukiveä sinun käytäväsi ovat? Olin ajatellut tilata kivituhkaa... Mutta näitä kuvia katsoessa tuli mieleen että nämä sinun käytävät näyttää paljon kauniimmilta. Mitä luulet pysyisikö rinteessäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Karoliina =) Potager on melkoisessa rinteessä vaikkei rinne kuvissa koskaan välitykkään. Tuo punainen murske on 0-8mm mursketta ja pysyy hyvin paikassaan niin kaatosateessa kuin kovassa menossakin. Nuorimmaisen herkät jalkopohjat ovat myös ahkeraan testanneet tuota ja tuntuu sopivan paljaille varpaille =) Kivet on ihan potagerin maasta löytyneitä. Meillä kun on melkoisen kivikkoinen maaperä =)

      Poista