sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kurpitsasatoa odotellessa

Huh miten salakavalasti töiden aloitus aina rosmoaa niin huomiota, että bloggaus jää vääjäämättä ainakin työn alkuviikkoina taka-alalle. Toki täytyy myöntää, että puutarhassakaan ei juurikaan ole mitään tapahtunut. Mutta tänä aamuna päätin piipahtaa tutkailemassa kurpitsaviljelmiäni. Keväällä istutin seitsemää eri lajia pikkuisia talvikurpitsoja ja nyt ensimmäiset mollukat alkavat pullistumaan. Hyvä niin =) Sillä tarvitsen kurpitsoja pikapuoliin, koska mikään ei voita herkullista kurpitsakeittoa syksyisenä eväänä tuolla töissä =)

Muutamat näistä kurpitsoista ovat voimakkaan keltaisia. Pitkulaisia ja pyöreitä.

Sitten on näitä vaaleahipiäisiä kurpitsoja. Lämmin keli suosii vihdoin näiden pullistumista ja varttumista. Osasta leikkasin lehtiä pois ja katkoin varsia, jotta energiaa riittäisi mehukkaiden piukkukurpitsojen kasvatteluun.


Täytettyjä kurpitsankukkiakin voisi tehdä joku päivä, koska kukkiakin on vielä ihan valtavasti. Mitä herkkuja Te valmistatte kurpitsoista? Makoisat syysreseptit olisivat nyt hakusessa.


13 kommenttia:

  1. Kurpitsat ovat kylllä ihania ja kauniita! Mulla kasvaa neljää sorttia, kesäkurpitsoita on kiva napsia ihan pieninä, isompina ne täytän (isäntä inhoaa kesäkurpitsaa mutta täytettynä tykkää), laitan makkarasoppaan ja lautasella lisään pestoa ja päälle juustoraastetta...aika nam. Meillä kanat tykkäävät ihan mahdottomasti kurpitsasta ja annankin joidenkin kesäkurpitsoiden kasvaa kesäherkuksi, talvella sitten jättiläismelonia lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsat ovat kyllä kiitollisia kasvajia. Ja niin herkkuja monessa muodossa. Meillä tuo kesäkurpitsa uppoaa kevyesti pannulla paistettuna - njamskis. Ja noista talvikurpitsoista teen soppaa =)

      Poista
  2. Tuopa olikin hyvä vinkki, poistaa osa lehdistä. Kiitos. Siitä huolimatta pelkään, ettei kovin suurta satoa sittenkään ehdi meidän kurpitsoista tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latvat kannattaa kanssa poikkasta, ettei suotta kasvata lisää uusia alkuja =) Tää on tälläistä typistettyä kurpitsan kasvatusta =)

      Poista
  3. Minä olen jo saanut peräti 2 kesäkurpitsaa! Täytyy olla iloinen niistäkin. Tänään tein canelloneja kesäkurpitsa-porkkana- broileritäytteellä. Oikein hyvin onnistui, Ruokaa laittaessani en paljoa mittaile, enkä mieti määriä. Ehkä voisin jonkunlaisen reseptin tuohon canellonivuokaan joskus rustata, mutta koskaan ei tule täsmälleen saman makuista, vaikka yrittäisinkin muistella, mitä tulinkaan edellisellä kerralla laittaneeksi. Muut kurpitsani eivät kasvaneet ollenkaan. Ensi kesänä sitten uusi yritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ensi kesänä meidänkin pitää laittaa noita kesäkurpitsoja kun niistä saa loihdittua ties mitä herkkuja =) Nuo canellonit kuulostavat superherkullisilta =)

      Poista
  4. Tuo lehtien poisto täytyy minunkin tehdä. Kovin pieniä ovat minunkin kurpitsat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpa tulisi vähän vettä ja taas lämmintä niin ehteisivät kasvaa kunnolla

      Poista
  5. Ihanan näköisiä. Tykkään muutenkin, kun kaikista hyötykasveista on saatavilla vaikka mitä lajikkeita. Kurpitsan makua vierastan, joten ei reseptiä tällä kertaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti viime vuosina on ollut tarjolla hyötykasveihin aivan hurjasti eri lajeja, mikä tekee niiden kasvattamisesta vieläkin kiehtovampaa. Kurpitsa on superherkkua, jos puolikkaat paahtaa uunissa ja kypsyneestä kurpitsasta keittää kerman ja inkiväärin kanssa keittoa =)

      Poista
  6. Laitan pikkukurpitsoja salaattiin ja paistan ruoan lisukkeeksi. Isommista teen kurpitsakeittoa ja ihanaa kirpeän makeaa sitruuna-kurpitsa hilloa.

    VastaaPoista