sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Valkeita kuorutuksia, valoa ja lumitöitä

Lumi on vihdoin saapunut Hernepensaskujanteellekin ja kuorruttanut maiseman ja potagerin pehmeään peitteeseensä. Auringovalossa on selvästikin jo kevään odotusta ja lupausta. Voi miten ihanaa onkaan tuo valo, minkä lumipeite heijastelee ympärilleen. 

Marraskuussa saapui Fiskarsin lumityökaluja testattavaksi ja nyt vihdoin päästiin myös niitä kokeilemaan. SnowXpert sarjan jäärapa, autoon tarkoitettu pikkulumilapio sekä lumentyönnin hohtivat samaista talven valoa ja valkeutta kuin hankikin =) Ja ei muuta kuin koekäyttämään näitä. Ainakin väri on ihanan raikas ja oranssi suorastaan hehkuu yksityiskohdissa - njam =)


Lumentyöntimessä on ihastuttavan pitkä varsi, mikä helpottaa ainakin höytyvän pakkaslumen työntämistä. Meillä ei olekaan aiemmin ollut tällaista työnnintä vaan pihanluonti on hoidettu perinteisemmällä lumilapiolla ja kolalla. Mutta tämä ainakin tuntuu ensituntumalta kovasti kevyeltä ja sulavaliikkeiseltä =)

Samaan syssyyn piti kokeilla jäärapaa. Harjat on korvattu silikoni harjaksilla ja ikkunalastaa muistuttavalla toisella puolen. Tätä pitää treenata. Ensialkuun viidentoistaasteen pakkanen tuntuu hitusen jäykistävän harjaa tai sitten se on vielä tuo uutuudentuntuma tai se, että on tottunut perinteisempään harjaan. Mutta kyllä tällä auton saa lumesta harjattua. 

Mutta jäärapa onkin sitten jo aivan toista. Rapa nimittäin poistaa jäätä sekä vedettäessä, että työnnettäessä ja pitkän varren ansiosta rapaan saa hyvän voiman ja jää lähtee kuin itsestään. Ja vieläpä minäkin lyhyenä yletyn ikkunan keskiosaan ilman, että pitää nojailla likaisen auton kylkeen. Ei siis lainkaan hullumpaa. Mutta kyllä tuo skrapa sittenkin taipuu suuhun paremmin kuin rapa ;)

Lunta on tuprutellut hiljaksiin ja viikonvaihteen aikana päästiin kolaamaan pihaakin kolmeen eri otteeseen. Mutta auringonpaiste ja tyven talvikeli suorastaan houkuttelikin pihalle. Nyt kun maisemat ovat kauniisti kuorutettu niin lumisateet saisivatkin sitten taas loppua =) Mukavaa alkavaa viikkoa Teille kaikille =)

Postauksessa näkyvät Firskarsin tuotteet on saatu blogiyhteistyönmerkeissä Fiskars Gardenilta.

10 kommenttia:

  1. Kaunista kyllä, mutta silti ihanaa että aurinko nousee joka päivä vähän edellistä korkeammalle ja kevät lähestyy hitaasti mutta varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ja valo lähestyvät huimaa kyytiä - aivan ihanaa =)

      Poista
  2. Kyllä se hiljalleen sieltä hiipii, kevät <3

    VastaaPoista
  3. Kauniin valkoisen kuorrutuksen olette saaneet. Pakkaslumi saa kaiken näyttämään niin ihanan puhtaalle. Mukavaa viikkoa myös Hernepensaskujanteelle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikkoa myös Sinulle =) Valkea kuorrutus tekee kaiken niin kauniiksi.

      Poista
  4. Talvella kaikki näyttää niin kauniilta puhtaan lumen alla, mutta keväällä... Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaksi, Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti tulen kyläilemään Aurinkokujallekin =) Kivaa, että löysit tiesi tänne =)

      Poista
  5. Ihanaa, kun on lunta! Tykkään! Olen kade tuosta metsästä, josta postasit edellisen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi tekee maiseman niin valoisaksi =) Voi kumpa vaan ehteisi rakennella tuota pikkumetsää kuntoon =)

      Poista