lauantai 3. maaliskuuta 2018

Kevätstailaus yhdessä | osa 2/2

Oih ja voi mitä ihanuutta! Kevät on täällä taas. Tällä kertaa on luvassa toinen osio Kukkalan Sannan kanssa viime keväänä kuvatuista kevätstailauksista. Ei voi muuta kuin edelleen hehkuttaa yhdessä tekemistä ja innostumista. Kuvia katsellessa muistuu elävästi mieleen kuinka kaksi on enemmän kuin yksi, niin kuvausrekvisiitan hankinnassa kuin ideoinnisssakin.

Toisen kevätstailauksen teemana oli keväinen kepeys ja vaaleus. Valkoista valkoisella, rustiikkia, rottinkia, multaa ja kevään heleää vihreyttä. Kevätinspiraatiota ja kuppi kuumana höyryävää kahvia - kiitos.

Kevätistutuksiin saa kivasti kepeyttä ja korkeutta erilaisilla roikkuvilla lasiamppeleilla, joista sipulikukkien juuret näkyvät valloittavasti läpi. Kevään tuntua voi lisätä nappaamalla muutaman syreeninoksan vihertymään sisälle ja etsimällä vanhoja botanicalisia kasvin kuvia. Kevätfiiliksestä huokuu myös huolettomuus ja rentous.

Erilaisten ruukkujen yhdisteleminen tuo esillepanoihin mielenkiintoa.


Ihanaa hämyistä tunnelmaa voi loihtia kuvaamalla vihreänä hohtavien silmujen läpi itse kohdetta.

Sannan mukanaan tuomat rimpsureunaiset tulppaanit olivat taivaallisen ihastuttavat. Heleän oranssin eri vivahteet yhdistettynä heleään vihreään ovat suorastaan karkkimaisen valloittava yhdistelmä.

Yhdessä kuvaamisessa on innostuksen ja inspiraation lisäksi erityisen kivaa tilannekuvat. Kädet tuovat kuviin ripauksen inhimillisyyttä ja tekemisen meininkiä.




Ja tuoksuva multa - ahh mitä kevätihanuutta. Kiitos Sanna vielä kerran viime kevään ihanista inspiraatiohetkistä.

Hernepensaselämää blogin puolella pääset näkemään ihan toisenlaista keväthuumaa tältä keväältä. Ja miten tunnelma muuttuu kun taustan väri vaihtuu. Ei muuta kuin kevätkuvausinnnostusta kaikille ja ripaus tutkimusmatkailijan uskaliasta ja kokeilevaa mieltä.




8 kommenttia:

  1. Ei tosiaan voi sanoa, kuin voi ihanuutta! <3
    Ja on jännä, että näistä esillepanoista näkyy teidän kummankin kädenjälki ja värimaailma. Upeaa yhteistyötä!

    VastaaPoista
  2. Juuri täydellisiä sävyjä näihin kylmiin, mutta niin aurinkoisen valoisiin päiviin. Noita tulppaaneita kävin kuolaamassa jo Instassa, aivan mieletön karkkisävy!

    VastaaPoista
  3. Niin ihanaa kevään vihreää, että oikein ryhti paranee, kun näitä katsoo. Virkistävät kuvat ja kauniit lopputulokset.

    VastaaPoista