maanantai 30. joulukuuta 2013

11 kysymystä ja 11 vastausta =)


Sain Karolinan ihastuttavalta puutarhalta haasteen jo syyskuussa. Siitä asti tämä haaste on seurannut mielessäni, mutta jotenkin se sitten on aina jäänyt. Mutta tänään haaste muistui jälleen mieleeni. Olemme uurastaneet potagerissa viime päivät ja uudet ideat ovat vallanneet jo ajatukset. Ennen kuin uudet ideat puetaan ideakuviksi ja aletaan tehdä uusista unelmista totta on syytä hetkeksi hengähtää ja luoda katse menneeseen =)

Haaste on seuraavanlainen:

1. Anna meille 5 kauneinta kuvaa puutarhastasi. Ne voivat olla lempikasveista tai koko puutarhasta. Keväästä, kesästä, syksytä tai talvesta.

1. Tämä oli haasteen pahin kohta ja ehkäpä juuri tämän ykkös kysymyksen vuoksi tämä homma pitkittyi. Rakastan niin suuresti puutarhaamme, että viiden kuvan etsiminen on lähes mahdotonta. Päivät kivikäytäviä kääntäessä, hämärtyvät illat, syyskesän ensimmäiset aamukasteet ja kuura, kylvöpuuhat yhdessä perheen kanssa ja potagerin käytävillä avautuvat näkymät. Huh ne ovat kaikki osa minua ja kaikki yhtä arvokkaita, kauniita, muistorikkaita. Mutta ehkäpä kaikeista kaunein kuva on tuo ylin. Puutarhurointi on minulle tie, matka jota olen kulkenut ikäni ja matka, joka tuo joka vuosi uusi käänteitä, yllätyksiä, matka joka uskollisesti kuljettaa ja tekee onnelliseksi.

Toiseksi kuvaksi valitsin näkymän. Puutarhassa pitää olla tiloja, käytäviä ja aukeavia näkymiä. Potagerin keskiakselit ovat yksi unelmien täyttymys, niissä on pala historiaa ja pala renessanssiajan puutarhataidetta, joka on loputon inspiraation lähteeni.

Kolmas ja neljäs kuva kätkee sisälleen ripauksen salaisuuksia, pieniä tirkistelyaukkoja, joista voi nähdä aavistuksen seuraaviin tiloihin. Nämä kuvat merkitsevät ajan mukanaan tuomaa kasvua ja rehevyyttä. Potager ja puutarha ovat päässeet kasvussaan vauhtiin ja muodot, tilat ja henki on lähtenyt muovautumaan omanlaisekseen.

Viides, kuudes ja seitsemäs kuva on puutarhan salaiselta korulippaalta. Upeita yksityiskohtia, tarinoita, kohtauksia, joita voi nähdä puutarhuroinnin lomassa. Hernepensaan kypsyyttään kellertyvät siemenpalot. Hernepensaathan ovat antaneet puutarhallemme nimen. Ne kuljettavat vanhan kansakoulun muistoja ja menneisyyttä sydämmissään. Punahatut ja niitä syleilevät tulikukat ovat englannista tilatuista siemenistä vuosia sitten kasvatettuja taimia, jotka ovat löytäneet paikkansa potagerin keskikäytävältä. Samoin ihanainen sinikatana on hentoine olemuksineen suoranainen potagerin aarre. Niin suloinen ja viettelevän kaunis.







2.Kasvatatko kauneutta vai hyötyä?

Potager ja puutarha vaihtelee vuodesta toiseen. Jonakin vuonna potagerin penkit ovat olleet pullollaan toinen toistaan mehukkaampia juureksia, yrttejä, marjoja ja vihanneksia. Herkkupöytiin on kannettu erilaisia punajuuria, kaaleja jos jonkinmoisia, herneitä, maisseja, sellereitä, mansikoita, tillejä ja kurkkuja. Toisena vuotena syötävät kasvit eivät olekkaan taas niin inspiroineet ja penkit ovat vallanneet ihanaiset kukkaset. Mutta jos pitäisi valita niin kasvatan varmaankin kauneutta, kasvatan muotoja, rytmejä, järjestystä, kasvatan hulvahtomasti ryöphähtäviä käytävien valloittajia ja hennosti tuulessa huojuvia kaunokaisia.


3. Mistä löydät inspiraatiota puutarhaasi? 4. Paras puutarhakirjasi?

Näihin kahteen kysymykseen on monta vastausta. Mutta ehdoton ykkönen inspiraation lähteenä on intohimo renessanssin aikaiseen maalaustaiteeseen sekä puutarhataiteeseen. Lisäksi olen toivottoman hurahtanut historiallisiin puutarhoihin sekä englantilaisiin puutarhoihin. Työpöydällä on aina käden ulottuvilla ehkäpä maailmankaikkeuden parhain puutarhakirja Antero Sinisalon Puutarhataiteen historian perusteet. Sen kannessa on kulumisen aiheuttamia vaurioita, lehdillä kahvitahroja, alleviivauksia ja taitettuja kulmia. Toinen yhtä inspiroiva kirja on Eeva Ruoffin Puutarhataiteen helmiä. Huh miten ihailenkaan noita puutarhojen mestariteoksia.  Mieletöntä intohimoa ja suuruudenhulluutta mitä puutarhoihin on kautta vuosisatojen kytkeytynyt.

Lähes kymmenen vuotta on myös uskollisesti postilaatikkoon kantautunut The English Garden lehti ja ruokakassien mukaan kotiin kantautunut ihanaiset ruotsalaiset puutarhalehdet.




5. Jos olisit kasvi - mikä olisit?

Olisin pihatien varressa kasvava tammi. Keväisin kasvattaisin upeat sormihaaraiset lehdet ja keinuttaisin lehvästöä väkevässä kevättuulessa, kantaisin oksillani tuhatta tarinaa ja muitoa, kaikkea vuosien saatossa nähtyä ja koettua. Syksyihin ammentaisin oravien talvivarastoihin tuhansia maukkaita tammenterhoja ja kylväisin niitä nurmen multaan ja pensaiden alustoiden mehevään maahaan. Ensilumen sataessa lehvästöni ylle pitäisin tiukasti kiinni kullanruskeista lehdistäni ja päästäisin ne ilmaan vasta kunnon syysmyrskyn riepotellessa maita ja mantuja. Talvet olisin jykevänä ja lehdettömänä odottamassa uuden kevään alkua. Sellainen pihapuu olisin.



6. Oletko harrastelija vai ammattilainen -Mistä olet hakenut puutarhaoppisi?

Maanviljelijän tyttärenä olen koko ikäni ollut enemmän tai vähemmän tekemisissä kaiken kasvattamisen kanssa. Kevätalvisin tomaattien, kurkkujen, kaalien ja purjojen esikasvatus oli tuttua puuhaa. Piti koulia ja käsitellä hellävaroen taimia. Eräänä keväänä esikasvattamomme syttyi lämmityslaitteesta tuleen, enkä ehtinyt ajoissa kouluun, koska palokunta oli paikalla paloa sammuttamassa. Kesäisin pulahdin kasvihuonetouhujen lomassa uimaan pikkiriikkiseen jokeen, josta kasvihuoneiden kasteluvesi nostettiin. Kyseisen joen törmällä asusti piisameja. Niitä en ole nähnyt enää vuosiin. Tomaattien varkaiden nyppiminen sai kädet tuoksumaan väkevälle tomaatille ja kurkkujen piikit repivät käsivarret pienille haavaumille. Ensimmäiseksi viralliseksi kesätyökseni viljelin omaa avomaankurkkumaata ja tienistirahoilla hankin ihka ensimmäisen järjestelmäkameran. Muistan kuinka Närpiöstä hankittiin meidän kylälle yhteinen kurkunistutuskone. Olen siis kasvanut taimien kohinassa, mullan tuoksussa ja aikaisten aamuherätysten maailmassa. Myöhemmin olisin voinut jatkaa maatilamme pitämistä, mutta tein päätöksen, että työsarkani on muualla. Olen ollut onnellinen tekemääni päätökseen. Nyt on tilaa ja vapautta kokeilla hulvattomasti mitä erilaisempia juttuja. Aikaa ihmetellä, ihastua ja hullaantua. Olen siis harrastelijapuutarhuri, mutta perin onnellinen sellainen.



7. Mikä on paras puutarha vinkkisi?

Uskalla kokeilla, uskalla ottaa riskejä ja uskalla unelmoida rohkeasti. Ja muista olla hiukkasen sitkeä ;) puutarhuroinnissa kaikki ei suju kuin tanssi ja se tanssi ei suju meiltä laisinkaan =) Joskus pitää tehdä aikalailla töitä unelmien eteen, mutta se palkitaan =)



8. Millainen on unelmapuutarhasi?

Unelmapuutarhani siintää unelmissa ja tänään kävin hakemassa puutarhamme uskolliseen Husqvarna raivuusahaan uuden siimapään rikkoutuneen tilalle. Ajattelin ottaa huomenna taas askelee unelmien eteen ja raivata ruutukaavaisen espalier-puutarhan pohjaa jälleen eteenpäin. Raivattavaa pisaa, mutta viiden vuoden päästä tämä varmasti hahmottuu jo kirkkaammin =) Silloin toivon mukaan omena/luumupuut kasvavat säleikössä, ruukuissa on jotain ihanuuksia, jotka talvehtivat kellarissa ja kukkapenkkialueet ovat ruvenneet muotoutumaan.



9. Kuulutko Puutarha yhdisykseen?

Luullakseni en =) Tai itse asiassa en ole aivan varma. Koska en ole varma olenko jäsen vai enkö ole niin sen voin ainakin sanoa, etten ole aktiivijäsen =)

10. Millainen on sinun puutarhafilosofiasi? Mitä puutarhan hoito sinulle merkitsee?

Sol per sfocar il core - Vain sydämen virkistykseksi

11. Mikä puutarha (jossa olet vieraillut) on jäänyt mieleesi?

Puutarhatöiltä ehtii aniharvoin piipahtamaan muiden puutarhoissa, mutta viimekesä teki poikkeuksen. Teimme yllätysvierailun Villinpihan Sannin valtakuntaan ja puutarhan polveilevuus ja salaiset sopukat ja näkymät saivat ideatulvan aluilleen. Oppineiden kukkien siemeniä on jo tilattu, uusia käytäviä ja kantattuja alueita on ideoitu. Inspiroivaa - perin inspiroivaa =)

Nyt Karolinan ihastuttava haaste on vihdoin valmis ja tulihan siitä melkein romaani. Mutta tämä on hyvä päätös tälle vuodelle ja ylihuomenna voimmekin sitten astua jo uusien haasteiden pariin, antaa siivet unelmille ja vauhtia raivuusahan varresta niin kyllä se siitä taas lähteen =) Ihanaa, vivahderikasta ja vauhdikasta tulevaa puutarhavuotta Teille kaikille ihanaisille lukijoille =) Haaste pitäisi jakaa seitsemälle kutkuttavalle puutarhalle, mutta Teitä on niin monia, joille tämän haluaisin jakaa, joten laitan avoimen haasteen eteenpäin. Tätä oli melkoisen mukava koota ja pohtia, joten ei muuta kuin pohtimaan vastauksia näihin 11 kysymykseen =)

16 kommenttia:

  1. Vaikka itsekin olen maatilalta kotoisin, kasvaa minulla kenties peukalo keskellä kämmentäni kukkien suhteen.. On ihanaa katsella aina inspiroivaa blogiasi ja ihastella josko jonain päivänä saisin tehtyä ensimmäisen kauniin kukkapenkin omaan pihaan. Pois niitä kyllä saan aina ja muuta olen saanut tilalle.. Hih. Puutarhavuodet kasvattaa, josko näin voisi sanoa. Kiitos kivasta vuodesta ja ensi vuonna taas lisää. Hyvää uutta vuotta teille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis ja mukavaa Uutta Vuotta myös Sinulle :-)

      Poista
  2. Kauniita, kauniita kesäkuvia kauniista puutarhastanne !! Olette tehneet valtavan työn puutarhanne parissa.
    Kirjoittelin itsekin juuri samantapaisen 12 kuvan haasteen puutarhaprojekteista.
    Hyvää Uutta Vuotta 2014 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) ja antoisaa puutarhavuotta 2014 Sinulle :-)

      Poista
  3. Kyllä tämä onkin ollut puutarharikas vuosi, aivan mahtavan pitkä kausi takana, vaan toivottavasti puutarhamme eivät kärsi tästä talvettomuudesta. Ihanaista uutta alkavaa puutarhavuotta sinne hernepensaskujanteen taa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti vuosi on suosinut puutarhurointia :-) pidetään peukkuja, että ennen kovia pakkasia sataisi lämmittävä lumikerros. Ihanaa uutta vuotta Sinulle :-)

      Poista
  4. Hurmaavat vastaukset, mutta niinhän on myös puutarha ja puutarhuri itse yhtä hurmaava! Todella kaunista ja persoonallista! Uudesta alueesta tulee mielettömän ihana. Onnellista uutta vuotta sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kaunis kiitos sanoistasi :-) Onnellista uutta vuotta myös Sinulle :-)

      Poista
  5. Olipa kiva lukea vastauksesi. Kuvien valitseminen on aina hankalaa, miten voisi valita vain muutaman parhaan...
    Antoisaa puutarhavuotta 2014 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti kuvien valitseminen on vaikeaa, etenkin kun jokaiseen kuvaan liittyy jokin muisto. Mukavaa uutta vuotta myös Sinulle :-)

      Poista
  6. Todella hieno puutarha, jota on ilo katsella. Oikein Hyvää Uutta Vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos =) Ja ihanaa Uutta Vuotta myös Sinulle =)

      Poista
  7. aaah tätä kukkatulista. Oikeen ihanaa kukkavuotta 2014:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkatulitus ei olekkaan hullumpi ajatus =) Räiskyvää uutta vuotta Sinulle =)

      Poista
  8. Aivan ihania kuvia, tulisipa kesä jo... Hyvää uutta vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Ja aivan mahtavaa uutta vuotta Sinulle =)

      Poista