Granaattiomenoiden lähteillä

Meillä täällä rannikolla tähän aikaan vuodesta on aina sysipimeää ja mustaakin mustempaa. Muuta maata hellii jo valkea lumipeite, mutta me saamme odottaa. Meri on vielä auki ja tuuli kuljettaa tuon jättiläispatterin säilömää lämpöä vielä mantereelle. Pimeys inspiroi sukeltamaan jälleen keskiaikaisiin maisemiin, maailmoihin ja tunnelmiin. Luureissa soi renessanssi säveltäjä Claude Gervaisen rytmikäs torvimusiikki, jonka tahdissa linnoissa on aikoinaan tanssittu. Voin melkein nähdä valuvat samettimekot ja musiikin tahtiin ojentuvat jalkaterät, tunnelma on harras ja juhlava.

Meillä on uppouduttu inspiraation ja mielikuvituksen lähteille hemmottelemalla myös makuaisteja. Ensimmäisenä kauppareissulla koriin sujahti granaattiomena tuo kevään ja elinvoimaisuuden symboli, jota renessanssiajan taiteessa suosittiin. Seuraksi lähti hienostunut pitaya, viettelevän makeat persimonit sekä kiiwit. Hedelmät tuovat mieleen aina lapsuuden makumatkat. Meillä oli nimittäin tapana ostaa aina erikoisia hedelmiä. Tuoreet ananakset, kypsät mangot, mehukkaat litsit ja monet muut herkut rantautuivat muutamia kertoja viikossa kotiimme ja siitä asti tuo viehtymys hedelmiin on kulkenut mukana. Ihanaisia litsejä on tosin nykyään todella harvoin saatavilla ainakaan meidän kulmilla.

Granaattiomena on muuten inspiroinut myös William Morrisia ja tämä ihanuustapetti on meidän naapurin tädin salaisessa olokammarissa, jonka nurkkaa komistaa ehkäpä maailman kaunein valkoinen kakluuni. Jos rohkenisin kantaisin varmasti tikkaat tuon kammarin ikkunan alle ja kävisin salaa ihailemassa tapetteja ja kakluunia, niin hurmaavia ne ovat. Ja lattia, joka on suurella taidolla entistetty, ehkäpä maailman kaikkeuden upeimmaksi. Huh - mutta onneksi olen kerran päässyt ihastelemaan tuota kauneutta ja niistä on painunut kuva verkkokalvoilleni =)