maanantai 25. huhtikuuta 2016

Potagerissa maa mulloksella =)

Pahaenteisesti vaikuttaa siltä, että tästä alkoi piiiiitkä putki potageria ;) Pidin siis lupaukseni ja sukelsin työpäivän päätteeksi konttaamaan ja mylläämään =) Pikkuhiljaa olen siirtymässä maagisen keskiakselin toiselle puolen. Muutamassa päivässä on selvästikin alkanut vihertämään ja kohta rondelit kukkivat sinisenä helmililjoja - juhuu.

Potagerin alalaidan kahteen kukkapenkkiin on pesiytynyt viheliäinen maitohorsma, jota kaivoin tänään oikein urakalla pois. Se kuuluu siihen viheliäiseen maajuuristen lonkerokasvien sarjaan kuin valkojuuretkin. Vuosien saatossa olen kuitenkin saanut valkojuuret nujerrettua potagerista - huh ja helpotus. Tänä kesänä aion päästä eroon näistä horsmista =)

Avasin herkkuruutuja mullokselle, jotta ensimmäiset herneet sun muut herkut pääsisi pikkuhiljaa kylvämään. Kun maa on ihan pikkuisen vielä vetäytynyt pitää ruudut kääntää peruna-auralla ja kärrätä kunnon kuormat pollenpotkua ruutuihin. Tällaista tänään ilta-auringon loisteessa. Ette arvaakkaan miten tuolla kontatessa mieli lepää ja velat tuntuu saatavilta =) 

36 kommenttia:

  1. Paljon on hommatöitä puutarhassa, mutta upealta näyttää!
    Kevätenergialla sitä jaksaa ihmeitä!
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Nyt kyllä pitää sanoa, että sää on todellakin suosinut puutarhapuuhastelua =)

      Poista
  2. Ihanan näköistä jo nyt! Odotan innolla lisää kuvia ja kokemuksia. Tuo on juuri se ihana tunne pihalla touhutessa, asiat solahtavat usein huomaamatta oikeisiin mittasuhteisiin😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Voi nyt on postauksen aihetta vaikka joka päivälle, jos vain muilta töiltä ehtii =)

      Poista
  3. Ihana lukea, että joku on tänään uskaltautunut ulos. Meillä oli niin viheliäisen kylmä tuuli, etten pystynyt hetkeä kauempaa palelemaan ulkona. Jotkut väittää, että pukeutumiskysymys, mutta kurkkukipu kostaa. Toivotaan, että säät tästä hieman paranisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuviikkoa kohden onneksi lämpötilat ovat kohonneet - tänään meillä oli jopa 20 astetta lämpöä

      Poista
  4. Tuohon perkaamiseen tulee oikea himo. Nyt kun on vielä kostea maa, niin se on helppoakin. Ei haluaisi enää olla sisällä ollenkaan.
    Kyllä olet saanut komeaksi tuon potagerin. Ja kait se on nykyisin helppohoitoisempikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan himo, päivästä toiseen myllää ja kitkee niin kauan kuin vähääkään voimat riittää ja sitten kaatuu sänkyyn. Aamulla ensimmäisenä taas mielessä uudet kitkentäkujeet =)

      Poista
  5. Vaikka puutarhanhoito on joskus työlästä, niin kyllä siinä päivän murheetkin haihtuvat. Hyvältä näyttää teidän puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murheet haihtuu aina puutarhuroidessa ja ajatukset liitävät vapaina =)

      Poista
  6. Voi, nää sun touhusi tuntuvat niin mahtavilta ja tuo innostus. Se ihan tarttuu!
    Ja kaunista tulee. Toivottavasti ehdit mylläämään sydämesi kyllyydestä tulevinakin päivinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on myllätty oikein kunnolla ja tynkät työviikot mahdollistavat täydellisen sukeltamisen puutarhaan

      Poista
  7. Ihanaa aikaa! Kyllä mullan kanssa puuhatessa maailmasta kaikki muu unohtuu! :)

    VastaaPoista
  8. Mukavan näköistä teillä, ja niin ihanasti sommiteltu kaikki penkit ja muut, harkittu kokonaisuus :) Voin jo nähdä siellä helmililjan kukkivan, se on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Helmililjat sinertävät tuossa tuokiossa ja hurmaavat =)

      Poista
  9. Tästä se taas alkaa...

    Puutarhahan ei ole koskaan valmis. Siitä pitää luonto ja puutarhuri huolen... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi puutarha ei ole koskaan valmis. Keskeneräisyydessä piilee salaisuus ja koukuttavuus =)

      Poista
  10. Niin täydellisen kaunista siellä!

    VastaaPoista
  11. Upea tuo potagerisi. Vaikka näyttää, että tuossa on paljon työtä, niin varmasti työ tekijäänsä kiittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Kyllä nuo työt vuosien saatossa ovat hitusen helpottuneet =)

      Poista
  12. Siellähän on jo paljon kasvua <3 Varmasti ihanaa rentoutusta möyriä tuolla. Miltähän ne maitohorsman alut näyttää.. Meillä se on pesiytynyt hoitamattomalle tienvierusmetsäpuutarha-alueelle, jonka kitkemistä ja muokkaamista ajattelin tänä vuonna aloitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kevät on pikkuhiljaa lähtenyt käyntii ja vihreys on ottamassa harmaudesta vallan =)

      Poista
  13. Ihanata, onneksi ilmat näyttäisivät lämpenevän viikonloppua kohti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta =) ilmat todellakin lämpenivät - niin ihanaa =)

      Poista
  14. Juuri tänään huomasin, että kyllä sitä vain syke tasaantuu puutarhassa kulkiessa <3
    Täällä on nyt päivänä muutamana satanut ja tuulikin on NIIN kylmä, mutta kunhan tästä saadaan valokate valmiiksi (pitäisi torstaina valmistua), niin jo pääsee taas pihalle.
    Isot on TAAS suunnitelmat :D

    En malta odottaa kuvia potagerista taas vihreänä ja värikkäänä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot suunnitelmat ovat parhautta =) Ja lämpenevät kelit

      Poista
  15. Teillä on kyllä aivan ihana puutarha. Voi kun itsekin jaksaisi noin uurastaa. Ihmettelen miten saat hiekkakäytävät pidettyä niin, ettei niissä kasva rikkaruohoja. Eikä niissä näy roskan roskaa, uskomatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotas tänään laitan hiekkakäytävien hoidosta postauksen =)

      Poista
  16. Tuo teidän potager on niin kaunis että sitä katselisi vaikka kuinka kauan! Nuo luikertelevat kasvit ovat kyllä niin harmillisia! Meillä viihtyy juolavehnä, olen siitä onneksi voitolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juolavehnä on yksi pahimmista - arkh. Mutta sitkeällä kitkemisellä ja kaivamisella siitäkin pääsee onneksi eroon =)

      Poista