Puuhastelua metsäpuutarhassa =)

Täällä maa on sulaa ja aika on suorastaan otollinen sipuleiden istutukselle. Eteisessämme on ollut korillinen erilaisia sipuleita jemmassa ja odottelemassa istutusta. Tänään mittari näyttää jälleen plus asteita ja aurinkokin hieman näyttäytyy pilvien takaa. Päätin siis ryhtyä toimeen ja istuttaa ihanuudet metsäpuutarhaan. Metsäpuutarha onkin saanut olla pitkään oman onnensa nojassa.

Kevääseen on luvassa vaalenpunaisen magnolian seuraksi valkoisia idänsinililjoja, Scilla siberica Alba. Nyt pitäisi vielä jostain bongata samaisia sinililjoja vaaleanpunaisena tai pikkiriikkisiä helmililjoja niin keväällä metsäpuutarha olisi varmasti hurmaava.

Kätköistä löytyi myös pari pussillista Allium Karataviensen sipuleita. Valkeita pallolaukkoja, joiden kukat saattavat olla jopa 15cm halkaisijaltaan. Nämä ihanuudet ovat kotoisin Keski-Aasian kivisiltä jyrkänteiltä - sopivat siis meidän jyrkänteeseen vallan mainiosti. Nämä olisivat toimineet myös tuonne potagerin puolelle, sillä nämä karkoittavat myyriä, jäniksiä ja kauriita. No nyt ne saavat suojella ihanaista magnoliaa talven herkkuttelijoita.

Metsäpuutarhan aionkin pitää melkoisen luonnonmukaisena. Lehdet saavat rauhassa maatua istutusalueille. Kesän aikana olen myös tullut siihen tulokseen, että hitaasti hyvää tulee. Tänne metsäpuutarhan kätköihin vetäydyn vähän niin kuin rauhoittumaan. Pyrin, että tämä muotoituisi siinä sivussa vähän kuin itsestään =) Kaunista ja metsäisää viikonvaihdetta Teille kaikille =) Nyt on mitä ihaninta aikaa samoilla metsissä ja etsiä vaikka mitä aarteita jouluistutuksiin.

Ihanaakin ihanampi kukkakauppa - Wild Things

Olen jo pitkään seurannut Instassa herkullista ja superihastuttavaa Wild Things kukkakauppaa. Tänään olin työreissulla Helsingissä ja pakkohan sitä oli poiketa katsahtamassa kukkakauppaa oikein paikanpäällä. Jo hieman hämärtyvässä iltapäivässä, hieman harmaan ja sateisen sään keskellä, loisti pieni ja kutsuva kyltti - Plants are friends =)

Erottajankadun alussa on pieni, ihastuttava vaateputiikki Urban A, jonka yhteydessä tämä idyllinen ja ihanasti erilaisen kukkakauppa sijaitsee.

Ihania viherkasveja kauniisti voimapaperiin käärittyinä

Pikkuisia opuntioita =)

Ja sitten nämä viehättävät kukkakimput =) Kerrassaan upeita kukkayhdistelmiä ja mikä parasta kerrankin kimppuja, joihin ei ole laitettu valtaisat määrät vihreitä tukilehtiä, jotka on suihkutettu jollain kiiltävällä. Vaan ihanasti ryöpsähtävää, kevyttä, aistikasta, runollista ja luonnonmukaista. Kimpun kruunaa kauniisti kääräisty voimapaperi ja pieni tarra =) Lopuksi kukkapuketti sujautettiin vapautuneesti paperikassiin ilman valtaisaa paperikäärettä - Vauh =) Tälläisiä kukkauppoja lisää - ehdottomasti

Voihan viettelyksen viemää =)

Sammaleet, amaryllikset ja kaikenmoiset ihanat hömpötykset ovat taas vieneet mennessään =) Kaiken jouluisen pikkuhuuman pyörteissä innostuin myös rakentelemaan moodboardin amaryllispuuhista.

Nuorimmainen, joka on muuten viimeaikoina ollut tiiviisti mukana kaikissa hommissa, syyttää minua usein yliuppoutuvaiseksi. Joskus täytyy myöntää, että sellaista vikaa on hieman ilmassa. Minulla on usein tapana tutkia asioiden taustoja. Siinä missä kesken lehden luvun googlettelen ihmisten tai asioiden taustoja harrastan sitä myös postausten yhteydessä. Tällä kertaa ryhdyin selvittämään asioita amarylliksistä ja törmäsinkin melkoiseen kummastukseen. Sillä eräällä tavalla amaryllis ei olekaan amaryllis! Siis mitä ihmettä?

Nyt alkaa siis pieni katsaus historian havinaan =) 1700-luvulla Eurooppaan alkoi virrata erilaisia eteläafrikkalaisia sipuleita ja juurakoita. Tällöin saapuivat myös ensimmäiset amaryllikset koristamaan brittien kasvihuoneita ja viherhuoneita. Vuosina 1831 - 1834 taiteilija Pricilla Buryn kuvitti valtaisan teoksen A Selection of Hexandrian Plants, jossa pääosaa näyttelivät toinen toistaan upeammat amaryllikset. Googlen kuvahaku avaa tuota kuvitusten maailmaa aika kivasti =)

Aikani ihastelin kirjan upeita kuvituksia ja jatkoin taas tutkimusmatkaani amaryllisten maailmaan. Seuraavaksi selvisi, että itse amaryllis nimi on aiheuttanut melkoista sekaannusta, sillä meillä tarjolla olevat amaryllikset ovatkin eteläamerikkalaisia ritarinkukkia eli Hippeastrum-sukuun kuuluvia, kun ne eteläafrikkalaiset kuuluvat Amaryllis-sukuun.

Näitä meidän tuntemia Hippeastrum-lajin edustajia saapui 1700-luvun lopulla Englantiin. Ensimmäiset risteymät tuotti kelloseppä Arthur Johnson 1799. Mielenkiintoista. Kellosepän ammatillisella tarkkuudella taitaa kasvien risteyttäminen onnistua vallan mainiosti. Robert Sweet vuorostaan laati kirjan Hortus Britannicus, mikä kuvasi brittien puutarhojen kasvillisuutta. Tässä kirjassa esiteltiin 63 lajia ja 79 lajiketta näitä Hippeastrum-suvun ritarinkukkia. Eli amarylliksiin liittyy kautta historian kulkenut nimikiista. Tämä nimikiista ei toki horjuta amaryllisten kauneutta ja kiehtovuutta sitten laisinkaan.

No oli miten oli niin meillä on jälleen puuhattu amaryllisten tai ritarinkukkien parissa =) Potra veljessarja virkoamassa olleita valkeita amarylliksia päätyi harmaaseen betoniseen marjaan. Nuorimmainen toimi istutusvastaavana ja minä sain keskittyä vain kuvaamiseen =)

Tokmannilta löydetyt pikkiriikkiset kärpässienet, oravan nakertamat havunpätkät ja maasta löydetyt tammenterhot ja kävyt pääsivät sipuleiden kavereiksi ruukkuihin.

Nyt meillä on monta ruukullista salaista satumetsää keskellä tupaa =) Toistaiseksi istutukset ovat lattianrajan viileydessä, jotta sipulit saavat rauhassa juurtua, eikä varret venähdä heti valtaisan pitkiksi. Amarylliksistä sanotaan, että niiden olisi hyvä kasvaa noin 2x sipulin kokoisessa ruukussa ja sipulileista vain 1/3 haudataan mullan ja hiekan sekoitukseen ja 2/3 sipulista jätetään näkyviin. Kukinnan kuihduttua pitää kasvua vielä jonkin aikaa ylläpitää, jotta lehdet kuihtuvat. Näin sipuli kerää vielä vararavintoa itseensä seuraavan vuoden kukintaa varten =) Ei muuta kuin amaryllisonnea vai pitäisikö sanoa ritarinkukkaonnea!

Kukkakoulun vieraana =)

Inspiraatiota, uusia ideoita, uusia tuttuja ja uusia projekteja... Voiko enempää lauantailta odottaa? aamulla kukonlaulun jälkeen auto suuntasi kohti Järvenpään Kukkataloa, kohti Kukkakoulua ja ihanien kranssien tekoa. Ahhh ihanuutta =) Olen nimittäin aina haaveillut kranssien teosta, mutta koskaan en ole toimeen tarttunut. Tänään oli sitten toista. aamu alkoi lämpimällä vastaanotolla ja ihanien bloggaajatuttujen tapaamisella.

Aluksi hieman kiertelimme tiloja ja ihastelimme kaikkea kutkuttavaa, kaikkea inspiroivaa =) Sitten kipusimme Kukkatalon toiseen kerrokseen, ihanaiseen valkeuteen ja avaruuteen. toisessa kerroksessa on nimittäin Kukkakoulun tilat. Höyryävän kahvin ja muhkeiden korvapuustien voimien päästiin alkuun päivässä. Kukkatalon sydämellinen ja iloinen Saija Sitolahti kertoi tarinoita Kukkatalon menneiltä vuosilta ja avasi visiotaan Kukkatalon tulevaisuudesta. Jutun lomasta nousivat intohimo, innostus, elämykset, visiot ja mahtava yhteishenki moneen otteeseen. Tarina tempaisi mukaansa ja sai haltioitumaan. Mahtavaa tavata rohkeita ja visionäärisiä puutarha-alan ihmisiä. Olin siis myyty =)

Sitten olikin luvassa katsaus tulevan joulun trendeihin, kasveihin, väreihin ja tunnelmiin. Näistä sitten myöhemmin hieman lisää =) Ja sitten itse päivän aiheeseen eli kranssien tekoon. Kukkakoulun tilat olivat valmisteltu meitä varten. Pöydällä oli valmiina jokaiselle sidontatarvikkeet sekä suurissa maljoissa ihania eukalyptuksia, pistaasinoksia, morsiusharsoa ja muita ihanuuksia.

Päivän aiheena oli kevyt ja trendikäs kranssi. Aloitimme kieputtelemaan rautalanganpätkistä sidontateipillä kranssin rungon. Tässä vaiheessa runkoa ei vielä kiedottu kiepille vaan se pidettiin suorana pötkönä, jotta itse sidonta olisi helpompaa ja joutuisampaa. Sitten sidontatarpeista leikattiin pieniä oksia ja niistä tehtiin pieniä kimppuja, joita sitten sidontalangalla kieputeltiin rungon ympärille. Helpoltahan tämä näytti =)

No sitten päästiin itse tositoimiin ja karu totuus paljastui ;) Kun ei ole pikkuasioita tehnyt vaan pikemminkin heilunut raivuusahan varressa oli ensi alkuun hitusen totuttelemista =) Pikkuhiljaa kuitenkin kranssin runko valmistui Saijan iloisten ja tsemppaavien ohjeiden avustuksella.

Ja ei muuta kuin leikkelemään tykötarpeita.

Ja pikkuruisia kimppuja kieputtelemaan...

Voi miten mukaansatempaavaa ja innostavaa. Vauh.

Vierustoverina ollut Villa Kotiranta-blogin Satu teki huikeilevan ihastuttavan kranssin. Valkoisuus yhdistyi upeasti männyn pitkiin havuihin. Satulle kuuluu myös valtaisa kiitos ikimuistoisen päivän järjestämisestä =)

Itselläni tämä ensimmäinen kranssi ei mennyt aivan putkeen, sillä olin "hieman" suurpiirteisempi ja sain aikaiseksi kevyen sijaan runsaan täyteläisen kranssin. Joskin siinä on jotain maalaisromanttista niin kuin muissakin jutuissamme. Mutta ennen kaikkea innostuin kranssien teosta niin valtaisasti, että koko kotimatkan suunnittelin mitä kaikkea pitääkään pelastaa ulkosalta ennen ensilumia. Tässä piilee pieni vaaran siemen, sillä pahaenteisesti mopo on alkamassa keulimaan ja innostuskertoimet nousemassa. Vartokaas vaan jos huomenna ei sada niin keittiömme saattaa muuttua suureksi sitomoksi ja kotiväelle pitää suositella ruokailua omissa oloissaan =) Huh tällaista tarvitaan ehdottomasti lisää, uusia tulokulmia ja yhdessä innostumista. Onneksi Kukkakoulun tarjonnasta löytyy monta monituista ja toinen toistaan kiehtovampaa sidontakurssia vielä ennen jouluakin. Joten pitääkin perehtyä vielä tarjontaan. Sillä tämä on kivaa!

Mukana menossa oli myös Kukkalan Sanna ja Mansikkatilan Mailla-blogin Taina =) Kiitos naiset ihanasta seurasta ja mahtavasta päivästä =)

Postaus tehty yhteistyössä Järvenpään Kukkatalon kanssa.

Niitä on saapunut lisää!

Olin tänään läpikulkumatkalla Skanssissa ja poikkesin pikimmiten Kauppilan kukkakauppaan. Ja mitä minä näinkään! Rimpsureunainen, kellohameinen kaunokainenhan se siellä lattianrajassa kutsui kyyristymään. Tuvan pöydällä oli vielä yhden syklaamin menevä kolo, joten hienohelma pääsi matkaani =)

Kotosalla tongin kiivaasti puutarhakirjahyllyäni ja jotenkin kaukaisesti muistin nähneeni juttua syklaameista myös Saila Roution Kukkia sipuleista kirjassa. Ja niinhän kirjasta löytyikin kokonainen aukeama syklaamitietoutta lisää. Saila oli nostanut esiin muraattisyklaamin, metsäpuutarhojen kuningattaren, joka saattaa talvehtia näillä leveyksillä kohopenkissä. Vauh! Tuollaisia pitää testata metsäpuutarhassa ensi vuonna. Toinen talvehtiva laji oli balkaninsyklaami. Siis etsintään tällaiset yksilöt =) Saila puhuu kirjassaan myös vaalealehtisistä, tuoksuvista syklaameista. Voi miten puutarhat ovatkaan inspiroivia ja olo on kuin Kolumbuksella tutkimusmatkojaan tehdessään.

Kirjahyllyssä oli vielä toinenkin kirja, joka valaisi syklaamien ihmeellistä maailmaa. Kodin huonekasvit vuodelta 1968 kertoi puolestaan, että syklaamien juurimukulassa on vararavintoa. Kirjassa kerrotaan, että syklaamien lehdistön tulisi olla niin tiivis, että lehdet pystyvät kannattelemaan ylösalaisin käännetyn kasvin painon. Syklaamien ei saisi koskaan kärsiä veden puutteesta. Kirjassa kehotetaan siirtämään kasvukautensa lepovaiheen saavuttanut kasvi ruukkuinen päivineen muovipussissa kellarin pimeyteen lepäämään talveksi. Monenmoisia vinkkejä siis jälleen =)

No sitten jälleen uuteen kaunokaiseeni. Voi kunpa näissä aina lukisi mitä nämä ovatkaan. Mutta tämän kertaisetkin olivat ilman nimitietoja, joten hänen kauneutensa on vain rimpsureunainen, kellohameinen syklaami =)

Ja näin paljon sakkia on tuvan pikku pöydällä =) Voisikohan noita vielä vähän tiivistää, jos joku ihanuus taas kävelee vastaan?

Suloiset syklaamit

Suloiset syklaamit ovat vallanneet keittiön ikkunan. Syklaamit eli alppiorvokit saapuivat Englantiin 1500-luvun loppupuoliskolla. 1629 ilmestyneessä Paradisi in Sole Paradisus Terrestris kirjassa esiteltiin yhdeksän muunnosta syklaameista. Ihmeellisen upeasti kuvitettua kirjaa pääsee muuten selaamaan netissäkin. Tässä linkki digijulkaisuun. Kasvitieteilija John Parkinson oli aikansa merkittävimpiä kasvitieteilijöitä ja hän näki kasvitieteellisen maailman jumalallisena ilmestyksenä ja uskoi, että puutarhojen kautta ihminen voi saavuttaa palan Edeniä. Entisaikoina puutarhoihin oli ilmeisestikin hengellisempi tulokulma. Yhtä kaikki, mutta kirjan 800 puupiirroskuvaa ovat todella upeita ja kiehtovia ajankuvia kasveista, niiden kasvattamisesta ja kasvutavoista.

1730-luvulla syklaami esiteltiin Euroopassa ja niitä kasvatettiin lähinnä kasvihuoneissa. Sittemmin 1860-luvulla aloitettiin syklaamien jalostus ja vuosisadan loppuun mennessä ilmestyi valkeita, punaisia, vaaleanpunaisia ja purppuranpunaisia lajikkeita. 1900-luvulla jatkoksi ilmestyivät violetit, tummanpunaiset ja tulipunaiset muodot. Nyttemmin jalostajien kiinnostus on siirtynyt lehtimuotoihin, -väreihin ja kukkien moninaisuuteen.

Meillä on rimpsureunainen syklaami, minikokoinen sylkaami sekä suurikukkainen syklaami.

Syklaamit kasvavat tuvan ikkunalla. Vanhassa kansakoulussa on kaksinkertaiset ikkunat ja talvellakin ikkunoiden välittömässä läheisyydessä on huomattavasti viileämpää kuin muualla sisätiloissa. Syklaamit nauttivat viileämmästä huoneilmasta. Eri lähteiden mukaan syklaamit viihtyvät parhaiten 10 - 18 C lämpötilassa. Ne rakastavat valoa, mutta eivät piittaa suorasta auringonpaisteesta. Meidän pohjoisikkunalla ei aurinko juuri näyttäydy, joten paikka on juurikin passeli. Mukulajuurista syklaamia tulisi kastella tassin kautta. Sillä suoraan juurelle lorautettu vesi mädännyttää helposti kukka- ja lehtivanat.

Nykyään syklaameihin kuuluu reilut parikymmentä lajiketta. On rimpsureunaisia, on kerrottuja, on suurikukallisia, on miniversioita ja kerrottuja lajikkeita. Tänä aamuna löysin superihanan kellokukkaisen, cyclamen"Petticoat"  ruotsalaisesta puutarhalehdestä. Vauh - tuommoisen kyllä haluaisin, mutta mistäköhän moisia löytää? 

Kukat kukkivat ja aurinko paistaa kirkkaammin =)

Heti herättyäni kun näin maiseman, näin kuuran huurruttaman potagerin, kukkaset ja auringon ensisäteet, en voinut kuin syöksyä kameran kanssa ikuistamaan tuota kauneutta. Kipaistessani kevein askelin pitkin potagerin käytäviä ja kumartuessani toinen toistaan upeamman kaunokaisen ääreen mielessäni soi moldovalaisen säveltäjän, Eugen Dogan romanttisen hienostunut, mutta samalla niin mahtitempopinen valssi. Voi tätä onnea. Talvi on ovella =)

Jatkoin kierrostani ihastuksesta pakahtuneena ja ihanaiset ritarinkannukset, jotka kukkivat toistamiseen olivat niin kauniita. Värit muuttuvat, kuuran valkeus yhdistettynä hienosuneisiin purppuran sävyihin ja kuolleisiin, rusehtaviin kukkavanoihin on vähintäänkin runollista =)

Koko potager kylpi hämyisessä aamuvalossa

Katanat olivat kietoutuneet yksinäisen punahatun siemenkodan ympärille. Ja nämäkin näyttivät niin romanttisilta, niin taianomaisilta.

Yhtäkkiä värimaailma muuttui jälleen. Tyräkkien lakastuneet lehdet olivat värjäytyneet hentoon oranssiin ja kuuran kuoruttamat katanat loistivat.

Valo oli uskomattoman upeaa ja haurasta. Ja Eugen Dogan valssi valtasi mieleni ja vei minut hetkeksi sadunhohtoisiin maailmoihin. Voi puutarha, millainen runsaudensarvi ja elämysten lähde oletkaan.