Voihan viettelyksen viemää =)

Sammaleet, amaryllikset ja kaikenmoiset ihanat hömpötykset ovat taas vieneet mennessään =) Kaiken jouluisen pikkuhuuman pyörteissä innostuin myös rakentelemaan moodboardin amaryllispuuhista.

Nuorimmainen, joka on muuten viimeaikoina ollut tiiviisti mukana kaikissa hommissa, syyttää minua usein yliuppoutuvaiseksi. Joskus täytyy myöntää, että sellaista vikaa on hieman ilmassa. Minulla on usein tapana tutkia asioiden taustoja. Siinä missä kesken lehden luvun googlettelen ihmisten tai asioiden taustoja harrastan sitä myös postausten yhteydessä. Tällä kertaa ryhdyin selvittämään asioita amarylliksistä ja törmäsinkin melkoiseen kummastukseen. Sillä eräällä tavalla amaryllis ei olekaan amaryllis! Siis mitä ihmettä?

Nyt alkaa siis pieni katsaus historian havinaan =) 1700-luvulla Eurooppaan alkoi virrata erilaisia eteläafrikkalaisia sipuleita ja juurakoita. Tällöin saapuivat myös ensimmäiset amaryllikset koristamaan brittien kasvihuoneita ja viherhuoneita. Vuosina 1831 - 1834 taiteilija Pricilla Buryn kuvitti valtaisan teoksen A Selection of Hexandrian Plants, jossa pääosaa näyttelivät toinen toistaan upeammat amaryllikset. Googlen kuvahaku avaa tuota kuvitusten maailmaa aika kivasti =)

Aikani ihastelin kirjan upeita kuvituksia ja jatkoin taas tutkimusmatkaani amaryllisten maailmaan. Seuraavaksi selvisi, että itse amaryllis nimi on aiheuttanut melkoista sekaannusta, sillä meillä tarjolla olevat amaryllikset ovatkin eteläamerikkalaisia ritarinkukkia eli Hippeastrum-sukuun kuuluvia, kun ne eteläafrikkalaiset kuuluvat Amaryllis-sukuun.

Näitä meidän tuntemia Hippeastrum-lajin edustajia saapui 1700-luvun lopulla Englantiin. Ensimmäiset risteymät tuotti kelloseppä Arthur Johnson 1799. Mielenkiintoista. Kellosepän ammatillisella tarkkuudella taitaa kasvien risteyttäminen onnistua vallan mainiosti. Robert Sweet vuorostaan laati kirjan Hortus Britannicus, mikä kuvasi brittien puutarhojen kasvillisuutta. Tässä kirjassa esiteltiin 63 lajia ja 79 lajiketta näitä Hippeastrum-suvun ritarinkukkia. Eli amarylliksiin liittyy kautta historian kulkenut nimikiista. Tämä nimikiista ei toki horjuta amaryllisten kauneutta ja kiehtovuutta sitten laisinkaan.

No oli miten oli niin meillä on jälleen puuhattu amaryllisten tai ritarinkukkien parissa =) Potra veljessarja virkoamassa olleita valkeita amarylliksia päätyi harmaaseen betoniseen marjaan. Nuorimmainen toimi istutusvastaavana ja minä sain keskittyä vain kuvaamiseen =)

Tokmannilta löydetyt pikkiriikkiset kärpässienet, oravan nakertamat havunpätkät ja maasta löydetyt tammenterhot ja kävyt pääsivät sipuleiden kavereiksi ruukkuihin.

Nyt meillä on monta ruukullista salaista satumetsää keskellä tupaa =) Toistaiseksi istutukset ovat lattianrajan viileydessä, jotta sipulit saavat rauhassa juurtua, eikä varret venähdä heti valtaisan pitkiksi. Amarylliksistä sanotaan, että niiden olisi hyvä kasvaa noin 2x sipulin kokoisessa ruukussa ja sipulileista vain 1/3 haudataan mullan ja hiekan sekoitukseen ja 2/3 sipulista jätetään näkyviin. Kukinnan kuihduttua pitää kasvua vielä jonkin aikaa ylläpitää, jotta lehdet kuihtuvat. Näin sipuli kerää vielä vararavintoa itseensä seuraavan vuoden kukintaa varten =) Ei muuta kuin amaryllisonnea vai pitäisikö sanoa ritarinkukkaonnea!