lauantai 17. helmikuuta 2018

Opuntioiden lisääminen

Sain tuossa joulun alla meidän ihanan opuntian huonovointiseksi. Olin ilmeisesti kastellut sitä liikaa. Väänsin silloin opuntian "korvat" irti ja jätin ne kuivahtamaan lautaselle. Hankin pussillisen kaktusmultaa ja ajattelin laitella opuntiankorvat kasvamaan. Nyt projekti on päässyt hitusen venymään ja opuntiankorviin on ilmestynyt pienet uudet alut, joten oli vihdoin tartuttava toimeen.

Täyttelin vanhoja terracottaruukkuja kaktusmullalla. Tiivistin mullan tiukaksi ja kaivoin opuntialle pienoisen kolon multaan.

Keittiöpihdit tai sanomalehti on oiva apu istutuspuuhiin, sillä eritoten tällä opuntialla on viheliäistäkin viheliäisemmät piikit.

Pinnan multa vielä tiiviiksi...

Ja pikkuinen loraus vettä. Nyt nämä ihanuudet, joita on muuten yhteensä seitsemän, saavat rauhassa juurtua eteläisen ikkunalaudan valossa. Viimepäivinä olen puuhannut muidenkin pistokkaiden kanssa ja niistä lisää Hernepensaselämää-blogin puolella. 




10 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa olevan helposti lisättävä! :) Olen haaveillut jo jonkin aikaa omasta opuntiasta. Pitänee selvittää, mistä saisin pistokkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni näiden lisääminen on näin helppoa =)

      Poista
  2. Ihanat ruukut ja kaktukset. Se on vaan jännä, miten kaktuksiin ei koskaan kyllästy. Ne ovat aina niin hot. En kyllä ole juurikaan koittanut tuota lisäämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. ruukut ovat ikiaikaisia kansakoulun ajan peruja. Kannattaa koittaa lisäämistä =)

      Poista
  3. Hehe, en kestä miten suloisia nämä ovat! Kaktuksia minulla ei kasva itselläni, mutta ne ovat kuvissa aina niin ihanan näköisiä! :)

    VastaaPoista
  4. Hih, nämä taitavat olla niitä Mikkihiiri-kaktksia!

    VastaaPoista