sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pihahommat ovat alkaneet



Heti aamusta suuntasimme saunan taakse =) Siellä aurinko on hellinyt jyrkkää rinnettä, lumet ovat lähes haihtuneet ja ensimmäiset sinivuokot availevat nuppujaan. Itseasiassa saunan alarinne ei kuulu kansakoulun tonttiin vaan on erään vanhan mammastin. Mutta siitäkin huolimatta sahat viuhuen päätimme ottaa ohjat käsiimme ja raivata vitikoitunutta rinnettä. Kuntokin oli romahtanut talven aikana niin, että keuhkoon pisti ja hiki valui, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa taas käyntiin lähtee.


Rinteeseen on iskenyt viheliäisiä vaahteroita, leppiä ja haapoja. Pahimpia näistä toki ovat nuo vaahterat.  Kertaalleen kaadettu puu vesoo niin hurjasti ja pöhheiköt senkun laajenevat. Saimme kuitenkin raivattua rinnettä melkoisesti ja haaveena on sinisenä lainehtiva metsä, lemmikkeineen, sinertävine liljoineen.


Rinteessä punertavat vuokot oikoivat jo kilvan nuppujaan. Täällä on kevät lähes kuukauden jäljessä edellisiä vuosia. Korjailin juuri blogia, poistin reunuskuvan ja samalla kasvatin tekstikentän leveyttöä, jotta saan vastedes täysleveät kuvat blogiin. Samalla kävin päivittämässä vanhojen kuvien kokoa ja huomasin, että potagerin kevättyöt on aloitettu toukokuun ensimmäisinä päivinä ja joskun huhtikuun puolellakin.

3 kommenttia:

  1. Pihan suunnittelu on ihanaa puuhaa ja toteutus vielä ihanampaa. Hyvää keväänjatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ompas raikkaan ihana tausta ja ylätunnistekuva. Jotensakin retrofiilis tuli :)
    Meillä on vielä metrinen hanki kaikkialla puutarhassa, joten turha edes haaveilla kevättöistä. Meillä ne tuppaa olemaan kerralla kesätyöt sitten.
    Näin Rovaniemellä. Lähdemme ensi viikonloppuna vielä laskettelemaan ja hiihtämään Leville :)

    VastaaPoista
  3. Olet siis aloittanut kunnon kohottamisen ulkohommissa. Taidan liittyä seuraasi tällä viikolla. Piha on nyt juuri karmean näköinen, joten ihan omankin mielenrauhan takia on tartuttava toimeen.

    VastaaPoista