lauantai 19. lokakuuta 2013

Lempeää ja viettelevää


Mistä maailman parhaat lauantaipäivät on tehty? No tietysti lähimaiden suloisen viettelevistä, vasta nostetuista maa-artisokista, muhkeasta kunnon kermasta, savuporotuorejuustosta, hyppysellisestä sokeria ja suussasulavista itse leivotuista patongeista =)

Muutama päivä sitten meillä oli jälleen inspiroiva ja ideoidentäyteinen tapaaminen ja tuliaisina kotiin oli suloinen paperipussillinen maa-artisokkia ja pullo valkoviiniä - Kaunis kiitos ja kumarrus siis syksyn herkuista =) Tiesittekö muuten, että maa-artisokat ovat rantautuneet Pohjois-Amerikasta 1500-luvun lopulla Eurooppaan ja siitä sitten vähitellen 1600-luvulla aina tänne pohjolan perukoille. Maa-artisokan mukuloissa on kuitua, rautaa, kaliumia, fosforia ja piitä sekä inuliinia, mistä johtuu keitetyn maa-artisokan vienon viettelevä makeus.


Maa-artisokkien kuoriminen sujuu parhaiten juuresveitsellä. Kuoritut mukulat kannattaa sujauttaa oitis kylmään veteen, jotteivät ne mustuisi.



Maa-artisokat kypsyvät hetkessä ja samettisen viettelevä syyspäivien keitto syntyy käden käänteessä, kunhan mukulat saa kuorittua =) Meidän keittoon kuuluu ehta kerma njam, savuporotuorejuusto, kasvisliemikuutio ja sokeri.


Samaan aikaan toisaalla valmistui muhkeat aurajuustotäytteiset patongit.



Höyryävän kuumaa ja samettisen pehmeää maa-artisokkakeittoa hyvässä seurassa. Mikä voikaan tehdä olon onnellisemmaksi =) ja kyytipojaksi hiukkasen Jukka Poikaa


idhernepensaskujanne

4 kommenttia:

  1. Ai, että on herkullista. Maa-artisokkakeittoa, namnam!

    VastaaPoista
  2. Oi nam, miten näyttää herkulta!! Voiskin leipasta patonkeja joku päivä :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaapa ihanalta. Juuri omiaan tällaiseen hyiseen ja tuuliseen päivään.

    VastaaPoista
  4. Kiitos itsellenne. Onni on...upea yhteistyö! Pure <3

    VastaaPoista