perjantai 11. lokakuuta 2013

Polku taivaan sineen



Syksy on kääntänyt lehteään, aivan huomaamatta. Syksy on ollut täyteläinen, täynnä sykettä ja virtaa. uusia tuttavuuksia, uusia koulutuksia, onnistumisia ja kirkkaana loistavia silmiä. Viimeiset viikot olen vääntänyt vähintään kaksi kertaa viikossa normi työpäivän päälle vielä toisen työpäivän. Mukavaa on ollut, mutta nyt täytyy kyllä todeta, että vihdoinkin LOMA! Huh akkujen latausta ja rauhoittumista onkin jo kaivattu. 

Tällä viikolla meille muutti tuo jo vuosia blogeissa keikkunut blogihylly. Ensin ajattelin, että ei meille tätä kun tämähän on jo kaikilla. Mutta toista vastaavaa, yksinkertaista ja kompaktia ei vaan löytynyt ja periksi oli annettava. Stringin tuotekuvat ovat valloittavia =)



Tänään tein loman kunniaksi retken koskelle. kuuntelemaan solisevan veden virtausta, nuuhkimaan syksyn viimeisiä tuoksuja, koskettamaan puiden karkeita ja syysauringon lämmittämiä runkoja, ihastelemaan joella virtaavia lehtilauttoja. Aurinkoista syyslomaa ja alkavaa viikonvaihdetta ja kiitoksia edellisen postauksen ihanista kommenteista.



5 kommenttia:

  1. Mukavaa ja rentouttavaa syyslomaa! Meillä se on ensi viikolla ja vain to - ma...

    VastaaPoista
  2. Hauskaa lomaa! Ihana tuo kuva haavanlehdistä!

    VastaaPoista
  3. Leppoisaa syyslomaa kauniiden kuviesi siivittämänä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaunis Teille kaikille ihanista lomatoivotuksista =)

    VastaaPoista